kirkonkellot
Olin lukioikäinen kun ostin tämän yhtyeen levyn, ja tässä kohtaa seiskytluku toi musiikin mukana minulle myös kansanmusiikin. Tätä yhtyettä ei voi vain kertakaikkiaan ohittaa klassikoissa. Ja niin, ehkä tämän voi liittää myös näihin pyhäpäiviin. Hienot kitarasoolot. Ja piano.
Seuraavat ovat levysoittimeensa löytäneet erinomaisia klassikoita, näitä kunnellessa sujuu marraskuun ensimmäinen viikko helposti:
HannaH, Lepis, Tuima, Sooloilija, Susu Petal, Vaiheinen, Viidesrooli
Julkaistu 31.10.2008, in musiikki, sunnuntai klassikko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 11 kommenttia.
Tuo on kyllä klassikko. Tähän biisiin liittyy haudutetun teen juonti, suitsukkeiden huumaava tuoksu, sytytetyt kynttilät.
Pyhäpäivähän tänäänkin on ja tämä on erittäin kaunis, oli silloin ja on yhä.
Olipa hieno! Piti kuunnella samantien kahdesti.
Vaikka; en ole ihan varma onko kirkonkellot sille oikea nimi. Alun soundi on sinnepäin, mutta kellojen jyhkeä vakaus ja rauha puuttuu.
susup: juu, jossain määrin, eniten ehkä kynttilät.
tuima: no niinpä, onkin peräti kaksi klassista pyhää…
hannah: piirapaukkeen tämän biisin nimi on konevitsan kirkonkellot. konevitsa on taasen luostaristaan tunnetuksi tullut saari laatokalla, noin 60km:n päässä alkuperäisestä valamosta.
wikipedia kertoo näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konevitsa
kappale on vaikuttava eikä vaikutus ihan heti lakkaa.
Kiitos, Hirlii. Tätä biisiä olen kuunnellut aikanaan todella paljon. Hieno, hypnoottinen tunnelma, joka saa mielikuvituksen lentämään ja ajatukset kulkemaan ihan omia ratojaan. Tätä voisi jopa luonnehtia meditatiiviseksi musiikiksi.
Lukiossa kuuntelin minäkin tätä, aina uudestaan ja uudestaan. Lähes meditatiivisesti.. Nyt en ole pitkiin aikoihin kuullut, joten kiva kun otit esille.
viides rooli: sana hypnoottinen on lähellä omaakin kokemaani, mutta ei ihan sama, vaikka hyvin lähellä tuo sanaa.
kappaleen koko tunnelma; piste, jossa ilo ja suru käyskentelevät käsi kädessä, kohta, jossa toinen taipuu toisen puoleen ja luo, pieni liike, joka on koko elämän kokoinen. voisin yrittää muutakin sanoa, mutta tuntuu, että sanat ovat tätä kuunnellessa katoavia kalikoita, turhia.
sooloilija: meditatiivisuus on myös hyvin lähellä omaa kokemustani. tämä kappale on vain sellainen, että se aiheuttaa joissain kuulijoissa (ei varmaankaan kaikissa) sellaisen leiju -tunteen. musiikki voi nostaa ihmisen jonnekin korkeuteen siten, että leijuu jossain.
Kävin tämän kuuntelemassa salaa jo eilen ja unhohin kommentoida. Siis tarkoitus oli todeta, että Piirpauke on kyllä kotimaista klassikkokamaa parhaimmillaan ja tämä Kirkonkellot biisi yksi kauneimmista. Taisin jäädä unelmoimaan illalla tämän jäädessä soimaan pään sisään
juuh. eikä nautinto muutu, vaik oliskin avannut paketin etukäteen.
on se ihana asia ettei kaikkea elämässä voi selittää ja paketoida. tätä biisiä ei vaan voi.
Päivitysilmoitus: Sunday classic - 021108 « Parallel Lines
Päivitysilmoitus: Supercalifragilisticexpialidocious! « Viides rooli