Illalla teetä juodessani mietin sukupuoliasioita. Niitähän on pimeässä illassa oikein lysti mietiskellä.
Kävi nimittäin ilmi, että sukupuoleni on muuttunut. Tein kymmenisen vuotta sitten sukupuolitestin täällä ja mikäli nyt lainkaan muistan oikein, niin olin enemmän nainen silloin kuin tänään, ja silloinkin enemmän sukupuolineutraali kuin varsinaisesti mies tai nainen. Nyt äijäpisteeni ovat 6 ja naiseus pisteet 4. Mahtavatkohan ne vielä tuosta muuttua? Toivottavasti ei, sillä tämähän kuulostaa aivan mahtavalta:
“Sinussa on melko paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset kriittisestikin. Et juurikaan välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan käyttäydyt melko sukupuolivapaasti. Olet sukupuolen suhteen melko itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten että naisellisten puoliesi kautta. Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä.”
Ei ollut aikomus kirjoittaa sukupuolta vaihtavasta kirkkoherrasta,mutta kun osallistuin siihen täällä, niin sanonpa sanottavani loppuun asti, koska aiheesta kirjoitetaan runsain mitoin ja kuulee niin hämmästyttäviä lausumia itse asiasta kuin asian vierestäkin.
Aina kun puhutaan sukupuolesta, puhutaan siis tosiaankin sukupuolesta, vaikka kyseessä olisi sukupuolen korjauskin. Niin kirkon piirissä kuin nyt muuallakin on heitä, jotka käyttävät transsukupuolisuudesta vielä aivan itse keksimiään ilmauksia kuten: sekasukupuolisuus. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Etelä-Saimaan haastattelussa (11.11) kerrottiin, että Mikkelin hiippakunnan piispan Huotarin ja Imatran seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajan Jarvan mielestä Aalto ei voi jatkossa toimia enää Imatran seurakunnan kirkkoherrana. Aalto itse toivoo voivansa jatkaa kirkon palveluksessa. Piispa Huotari on sanonut, ettei hän pysty ymmärtämään asiaa ja pyytänyt minua itse hakeutumaan muihin tehtäviin, Aalto toteaa haastattelussa.
”En osaa sanoa sellaisia seurakunnan virkoja, joissa hän voisi toimia. En tiedä, olisiko sellaisia tehtäviä, joissa hän ei työskentelisi seurakuntalaisten välittömässä keskuudessa.”, tokaisi piispa Huotari. Vaikuttaa siltä, että kirkon hengellisillä johtajilla on vielä paljon opiskeltavaa sukupuolesta, omastaan ja toisten. Työsyrjintälain tuntemisestakaan ei olisi haittaa. Naispappeus on ollut käsittämättömän kivulias kysymys, naiskirkkoherroja oli vuonna 2002 28, eli 4,8 prosenttia kaikista kirkkoherroista. Ja nyt tulisi vain yksi nainen lisää. Sukupuolta vaihtava kirkkoherra koettelee kirkon lähimmäisen rakkautta, kertoi Aamulehti eilen ja toivottavasti tomuttaa hieman asenteitakin samalla.
Kiinnostaviahan nämä sukupuolisasiat ovat, eikä lainkaan niin yksiselitteisiä kuin annetaan ymmärtää. Olen nimittäin luultavasti vähemmän nainen kuin Aalto, vaikka olen nainen.
Asiallista tietoa tästä nimenomaisesta aiheesta saa Transtukipisteen sivulta.
Hmm, enpä tiedä mitä omasta tuloksestani pitäisi ajatella. Joka tapauksessa sukupuoli muuttuu hankalaksi heti, kun siihen liittyy normista irtaantumista ja silloin huomaa miten merkittävä sukupuoli on. Mutta tässä käsittelemässäsi tapauksessa epäilen sen todellisen syyn olevan osin muualla ja silloin ehkä painoarvo olisi sanalla muutos.
Niin, tai ne normit tulevat näkyviksi vain silloin kun joku niistä poikkeaa minkä tahansa ominaisuutensa vuoksi.
Toki paino on muutoksessa tässä kertomuksessa, mutta myös sukupuoleen liittyy paljon kysymyksiä, joihin jokainen varmaan törmää tavalla tai toisella. Väistämättä. Koska meitä kasvatetaan miehiksi ja naisiksi, meitä kohdellaan miehinä ja naisina, meiltä odotetaan/toivotaan/edellytetään erilaisia asioita sukupuolemme ja kulttuuristen kuvastojen mukaisesti.
Ja sukupuolia on useampi kuin vain kaksi.
“meiltä odotetaan/toivotaan/edellytetään erilaisia asioita sukupuolemme ja kulttuuristen kuvastojen mukaisesti” kyllä vain, olen aivan samaa mieltä. Ja siksi normista irtaantuminen on niin hankalaa. Mietin miten itse suhtautuisin, jos työkaveri ilmoittaisi vaihtavansa sukupuolta. Olisin varmaan hämmentynyt aluksi, mutta toivoisin voivani suhtautua asiaan nopeasti niin, ettei hämmennys näkyisi päällepäin eikä haittaisi yhteistyötä. Suurin näkyvä ongelma olisi varmaan uuteen nimeen tottuminen, muu olisi enemmän omaa sisäistä pohdintaa, luulisin.
Niin, tällaisissa tilanteissa sitä joutuu katsomaan ja kysymään itseltään, että minkälaisten mielikuvien kautta sitä katsoo ja ottaa vastaan maailman, toiset ihmiset. Kuinka hahmottaa asioita. Miten nimeää.
Nimenvaihto on hankalampi asia, jos on tuntenut toisen kauan yhdellä nimellä ja sitten pitää opetella tuntemaan toisella nimellä.
Todella, tässä koetellaan kirkon lähimmäisenrakkautta, joka on sentään (käsittääkseni) kristinuskon perusteemoja.
Itselleni tuli täys ämmä, saman verran miinusta mieheydelle kuin naiseudelle plussaa. Minuun ei kovin hyvin testi kyllä sovi, sillä perheessämme on käytännön syistä hyvin perinteinen työnjako vaikka olemmekin tasa-arvoisia:)
No, testithän yleensä ovat vain suunta-antavia, eihän siinä varmaan mitään ellei se sinuun niin osunutkaan. Aika yhtä se oli oman kokemukseni kanssa.
Meidäthän jaetaan mielellään sukupuoleltamme kahteen erilaiseen ryhmään: miehiin ja naisiin. Kenties todellisuutta tavoittelevampaa olisi puhua aste-eroista sukupuolijanalla tai puhua sukupuolimoninaisuudesta tai sukupuolten kirjosta. Moninaisuudesta siis.
Ihmisistä vain osa sijoittuu janan ääripäihin: erittäin maskuliinisiin tai hyvin feminiinisiin. Aika monet sijoittuvat sukupuolijanan eri kohtiin. Ulkoisen olemuksen perusteella voi tietenkin päätellä, että joku on jotakin tai ei ole jotakin, mutta se voi olla ristiriidassa havaitun tai havaitsijan sisäisen kokemuksen kanssa. Sukupuolen voi käsittää moninaisemmin, kun kehollisten ominaisuuksien lisäksi ihminen itse saa kertoa sukupuoli kokemuks(i)estaan, jotka voivat olla eri-ikäisinä, eri elämäntilanteissa tai olosuh-teissa hyvin erilaisiakin.
Jokin peruskokemus kuitenkin varmasti säilyy läpielämän, vaikka psyykkinen kokemus sukupuolesta vaihtelisikin. Transsukupuolisuudessa on kai selvimmin kyse tilanteesta, jossa ulkoinen sukupuoli ei lainkaan vastaa sisäistä sukupuolta. Heistäkään kaikki eivät tunne tai koe tarvitsevansa sukupuolenkorjausleikkausta.
Itseäni kiinnostaa se miten ja miksi haluamme pitää kiinni siitä, että on vain kaksi sukupuolta, koska kaikilla on jonkunlaisia kokemuksia muustakin. Toki on niin, että sukupuoli toimii arkielämän karttana, jonka avulla voimme navigoida ja rantautua toistemme satamiin. Ja hämmennymme tietenkin jos kohtaamme tilanteen tai ihmisen, jota emme voi tai osaa sijoittaa kartallemme. Toki on niinkin, että suku-puolikokemuksemme ja sosiaalisenkarttamme mukaisesti valitsemme ystävämme tai kumppanimme sekä myös toimimme maailmassa.
Arki rakentuu kaiken aikaa sukupuolittavista teoista enkä tässä tarkoita vain kotitöitä ja niiden jakamis-ta vaan muutakin toimintaa ja tekoja. Sukupuolikokemuksella on vaikutusta moniin elämämme asioihin, joita teemme tai jätämme tekemättä, valitsemme tai jätämme valitsematta, torjumme tai otamme vas-taan. Emme kuitenkaan useimmiten puhu tai jaa näitä kokemuksia toistemme kanssa, vaikka niitä monilla onkin.
Minua on usein hämmentänyt väite, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, minun on vaikea saada väitteestä otetta. En poikeasti ymmärrä mistä siinä on kyse. En osaa katsoa asioita niin, että jos joku mies tykkää perinteisesti naisellisiksi koetuista töistä, esim. hoitoalasta, tai joku nainen haluaa rassata autoja, että silloin olisi kyse sukupuolesta. Minusta kyse on vain yksilöistä ja heidän kiinnostuksen kohteistaan. Mutta ehkä sittenonkin niin, että sukupuoli-sana itsessään on saanut minulta jotenkin heppoisen tulkinnan. En tiedä.
niin jos ajattelee asian olevan noin: auton rassaaminen on miehekästä ja hoitoala on naisten hommaa. ihmisethän tekevät asioita, joista ne tykkää ellei niitä estetä sukupuoleen vedoten.
vaan eikö olekin niin, että suurin osa hoitoalalla työskenetelevistä on naisia ja automekaanikoistakin aika monet miehiä? jos ammatit eivät olisi sukupuolittuneita niin näin ei kai olisi?
itseäni on kovastikin hämmentänyt sukupuoleen vetoaminen tilanteissa, joissa sillä ei minusta ole merkitystä ja muille sillä tuntuu olevan kovastikin merkitystä. tämä selittyy tuon sisäisen “sukupuolettomuuteni” kautta ja silti, olen ja edustan ja minua kohdellaan naisena. tietynikäisenä naisena, vieläpä – sekin tässä vielä
itseasiassa muistan yhden pikkujutun, joka liittyy tähän:
maailmankuuluisa kirurgi sai hälytyksen töihin. eräs moottoripyöräilijä oli joutunut todella pahaan onnettomuuteen ja oli vakavasti loukkaantunut. kirurgi riensi paikalle ja leikkaussali laitettiin valmiiksi. kun kirurgi saapui leikkauspöydän ääreen hän huudahti: mutta sehän on minun lapseni !
vaan kuinka se on mahdollista, sillä kirurgi ei ollut moottoripyöräilijän isä eikä moottoripyöräilijä ollut kirurgin poika.
En ole myöskään koskaan pitänyt siitä, että jonkin asian väitetään sopivan vain joko miehille tai naisille. Luulen kyllä, että noin yleisesti tekniikka yms. ehkä vetoaa enemmän miehiin, mutta ei se minusta voi sulkea pois sitä että myös monet naiset olisivat kiinnostuneita tekniikasta tai tarkoittaa sitä että kaikilla miehillä olisi sisäänrakennettuna tekniikan tajua. En ole kovasti miettinyt sukupuolta muuten kuin vastustamalla nais-etuliitettä ja tytöttelyä. En pärjäisi missään gender-keskusteluissa näin vaatimattomalla argumentoinnilla
Äh. Pärjäät ihan hyvin.
Tuota tytöttelyä ja nais-etuliitettä käytetään niin usein sellaisissa tilanteissa, joissa sillä on halventava eikä lainkaan hyväntahtoinen pyrkimys.
Sukupuoleen liittyvät asiat ovat niin huomaamattomasti ajatustavoissamme ja tottumuksissamme, että ei sitä tule ajatelleeksi kovin usein tai edes jokapäivä, eikä tietoisesti edes. En itsekään huomaa näitä asioita kuin sellaisissa tilanteissa, joissa jokin tulee näkyväksi.
Kerran kuljin kädet housun taskussa alle kouluikäisen tytön kanssa. Tuo pikkutyttö sanoi siinä kävel-lessämme: Kun mun äiti on sanonu et tytöt ei kulje kädet housun taskuissa. Ai, vastasin ja jatkoimme keskustelua siitä, mitä tämä asia hänessä herätti. Kysyin vielä, että pitäisikö minun hänen mielestään ottaa kädet pois taskuista ja hän vastasi kiihkeästi: Ei-ei-ei, älä tee sitä.
Sukupuolta siis tuotetaan, tehdään, toteutetaan kuten mitä tahansa muutakin asiaa. Ikä esimerkiksi on sellainen asia, johon liittyy myös monenlaista kuvastoa. Normejakin, jotka säätelevät, mitä saa ja pitää ja ei saa eikä pitäisi tietyssä iässä tehdä tai toimia tai olla. Ja ihminen voi kuitenkin kokea olevansa monen eri-ikäinen kronologisesta iästään huolimatta. Kypsyä siis erilaisissa asioissa omarytmisesti eikä jonkun viivan mukaan.
Että jos sukupuolikokemusta vertaisi siihen, että samalla tavoin sitä voi kokea olevansa moninainen myös sukupuoleltaan?
(vai voiko näitä kahta asiaa rinnastaa toisiinsa lainkaan…)
Minusta on ihan päivänselvää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, koska on olemassa ihmisiä, jotka tuntevat olevat olevansa sekä miehiä että naisia tai ei näistä kumpaakaan. Ja on sille muitakin perusteluja, mutta esimerkiksi nuo. En millään saa mahdutettua omaa käsitystäni sukupuolesta kahteen lootaan – miehiin ja naisiin (no, minä olen naistutkimuksen kasvatteja, myönnettäköön).
Kuitenkin transsukupuolisuus ja sukupuolten kirjo ovat tykkänään eri asioita. Jos nainen (jolla sattumoisin on miehen ulkonäkö) haluaa näyttää naiselta tai mies (jolla on naisen geenit) haluaa näyttää mieheltä, kyse on yhdestä sukupuolesta eikä mistään kirjosta sukupuolia. Miksi ihmeessä naisen pitäisi pysyä miehen näköisenä, jollei hän mies ole vaikka siltä näyttäisikin? Minusta ei tarvitse, vaikka jotkut muuta ajattelevatkin.
Minusta on perin kummallista, että sosiaalinen ympäristö (eli esim. työkaverit, esimies, naapurit jne.) puhuvat ihan kuin heillä olisi legitiimi oikeus esittää tuomionsa siitä, mikä toisen henkilön sukupuoli saa olla. Ihan kuin sukupuoli olisi ympäristön eikä ihmisen itsensä omaisuutta. Ihmistä, joka sanoisi työkaverilleen, että sinulla on lupa synnyttää tyttövauva, mutta poikaa en hyväksy tai toteaisi, että pillereitä saat syödä, mutta sterilisaation kiellän, pidettäisiin ihan kahjona. Hänen puuttumistaan toisen ihmisen yksityisasiohin paheksuttaisiin. Jos sama henkilö sanoo, että saat näyttää mieheltä, mutta et naiselta, niin kyse on ihan yhtä lailla asiasta, joka liittyy toisen ihmisen kehoon, jopa vahvemmin kuin nuo esimerkkini. Kuitenkin ympäristö tuntuu katsovan, että sillä on oikeutus kommentoida asiaa ja vieläpä hyväksyä tai olla hyväksymättä. Kuka tämän vallan on antanut, tekee kyllä mieli kysyä.
Eräs transnainen tokaisi jutellessamme, että: “Munat ovat yhteiskunnan omaisuutta”. Tällä hän tarkoitti sitä, että hänen pitää saada viranomaisten lupa luopuakseen “perhekalleuksistaan”. Muita leikkauksia voi kyllä tehdä ilman erinaisiä viranomaislupia, mutta tästä osasta ei pääse eroon kuin toisten ihmisten luvalla. Niinpä niin. Uskon, että hänestä lupien hommaaminen tuntui älyttömältä, ja myös hyvin raskaalta, rumbalta.
Epäilemättä minä olen vähemmän nainen kuin useimmat transnaiset mitattiinpa sitä millä kriteeristöllä tahansa. Naiseutta minusta löytyy naisen ulkonäöstäni ja varmaan olen naisen oloinen muutenkin. Silti monet transnaiset päihittävät minut naiseudessaan ja naisellisuudessaan mennen tullen. Etenkin niille transnaisille, jotka menevät leikkaukseen näyttäykseen omalta itseltään, naiseuden täytyy olla hyvin keskeinen osa identiteettiä. Vähäiset motiivit eivät saa leikkauspöytää tuntumaan houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Jos luontokin on moninaisuudessaan ihmeellinen niin miksei ihminen olisi?
Ihmisten lajitteleminen vain kahteen perunalaariin johtaa kyllä enemmänkin torjuntaan ja kieltämiseen kuin elämän havainnoimiseen sekä kokemiseen moniulotteisesti. Aivan totta, että varsinainen transsukupuolisuus ja sukupuolten kirjo ovat eriasioita, mutta niitä kai saa tarkastella rinnakkain muiden sukupuolikokemusten kanssa? Eivät ole samoja kokemuksia, joita kokee transsukupuolinen, mutta samankaltaisia. Transsukupuolisuudesta tiedän vain jonkun verran, mutta oletan, että myös he poikkeavat toisistaan yhtälailla kuin mihin tahansa ihmisryhmään kuuluvat. Ja on asioita, jotka yhdistävät heitä toisiinsa enemmän kuin muihin (esimerkiksi tuo raskas viranomaisrumba, johon transihmiset joutuvat).
Luin aikonaan eräästä transnaisesta, joka kertoi että hän ei oikeastaan ex-miehenä täysin tajunnutkaan mitä kaikkea naisena olemiseen liittyy, hän koki tuolloin ensimmäisen feministisen herätyksensä. Että ulkoinen habitus, siis sukupuoli, tuo mukanaan myös etuja tai esteitä. Kun kuvittelen kirkkoherran ja hänen nousujohteisen ammattiuransa kirkon tehtävissä, niin en voi olla ajattelematta, että olisiko kuitenkin miesten vaatteista ollut siinä pikemminkin etua kuin haittaa. Että jos sukupuolen korjaus olisi tehty ennen pappisvirkoja ja kirkkoherraksi ryhtymistä, niin toimisko hän ylipäätään kirkkoherrana?
Törmäsin mieheen joka näytti tutulta mutta en heti saanut päähäni, mistä hänet tunsin. Kun hän avasi suunsa, tajusin että hän oli Katri. Tai entinen Katri, nykyinen Kari. Pienen hämmentävän hetken jälkeen puhuimme kuin aina ennenkin. Kari, joka Katrina ollessaan vielä sanoi olevansa lesbo, kertoi nyt olevansa homo. Minulla meni kaiken muutoksen ymmärtämiseen tovi, mutta missään vaiheessa en hukannut sitä kontaktia jonka olin luonut juuri siihen ihmiseen jonka kanssa keskustelin nyt ja jonka kanssa olin keskustellut aiemmin. Ihan sama minulle, onko hän Katri vai Kari, hänelle elämää suurempi asia. Ja elämä, se se vasta on ihmeellinen asia!
Mimosa; kyllä minäkin olisin ollut aika ihmeissani tuosta mistä kerroit. Olisin olettanut lesbona itsestään aiemmin puhuneen Katrin kertovan, että hän on heteromies, jota nykyisin kutsutaan Kariksi.
Se, että Kari oli alkanut pitää miehistä sukupuolen korjauksen jälkeen, on minusta yllättävä uutinen. Yllättävää tietenkin sekin, että tuttu ihminen ei enää käytäkään samaa nimeä ja näyttääkin ihan erilaiselta.
Mimosa ja Arja,
Mimosan kertomus on varmasti aika harvinainen, eikä ehkä kovin tyypillinen. Ihmisen seksuaalisuus on aivan oma juttunsa, johon toki vaikuttaa kehollisetkin muutokset, mutteivät kaiketi noin radikaalisti kuitenkaan. Että ehkei sukupuolenkorjausleikkaus sinänsä “aiheuta” seksuaalista muutosta.
Lesboksi itsensä nimennyt Katri saattoi olla myös biseksuaalinen, 100%:sti vain homoseksuaaleja tai vain heteroseksuaaleja ei monet meistä ole. Useimpien seksuaalisuus on yhdistelmää monesta. Siksi homoseksuaalista elämää elänyt voi hyvinkin omata biseksuaaleja olemuspuolia itsessään.
Vaan jospa ajatellaan heterososiaalista elämää viettänyttä miestä ja naista, jotka on siis vihitty ja siunattu kirkollisin menoin avioliittoon. Miespuoliso on transsukupuolinen ja lopulta saa itselleen naisen virallisenkin identiteetin. Puolisot rakastavat kuitenkin toisiaan ja haluavat jatkaa elämäänsä yhdessä. Tuleeko heistä sukupuolenkorjauksen jälkeen lesbopariskunta? Jos näin on, niin voisiko kirkko mitätöidä heidän avioliittonsa?