lang lang lang

Tuiman kanssa sovittiin, että soitellaan vähän enemmän tätä Langia. K.D.Langin musiikkiuralle on ollut tyypillistä, että hän on loikkinut musiikkigenrestä toiseen, näin hän kertoo myös itse eräässä haastattelussa (etsivä löytää youtubesta). Hän on myös uudelleen tulkinnut muita, klassikkojakin. Tähän joulukuun tunnelmaan sopii uudelta Watershed albumilta kaksi hieman keveämpi tunnelmaista kappaletta.

Ensimmäinen Coming home siksi, että kotiintulo ja koti on hirmuisen tärkeä kokemus ja toinen (alla) siksi, että olen tutustunut niin mustasukkaiseen koiraan kuin lautasensa puhtaaksi nuolevaan ihmisystäväänkin – tarpeellisia tuttavuuksia ja ystävyyksiä, kummatkin.

Kolmas kappale, koska: a. tykkään monenlaisista otuksista b. tykkään nukuttamislauluista (kehtolauluista ja hyrinöistä) c. napajäätiköiden elämä tulee aika ajoin mieleeni d. tämä beatlesin kappaleesta tehty tulkinta on vaan niin hyvä.

Rentotuttavia, lohdullisia ja nautinnollisia hetkiä toivotellen !


Posted on 3.12.2008, in k.d.lang and tagged , . Bookmark the permalink. 6 kommenttia.

  1. Mnnn… Ihan kiva. Mutta mutta, ehkis hieman laahaavaa meikäläisen makuun. Hyvää kuunneltavaa kuitenkin välipalana. Pistä vain eetteriin lisää, niin pystyy paremmin muodostamaan mielipiteensä. K.D.Land on nimittäin jäänyt aika vieraaksi.

  2. mnjoo, tuli vissiinkin valittua vähän laahaustelevat biisit. yhdessä kokoelmassa hänellä on reippaampia kyllä, niitä varmaan seuraavalla kerralla.

  3. Aivan mainioita valintoja! Alimman videon kuvat ovat tosi hienoja. Vai laahaavaa, sopi mun tämän päiväisiin fiiliksiin. Ehkä voidaan joku kerta pitää svengilangin keskiviikko :)

  4. jaah, meneekös seuraava langistelu ensi vuoden puolelle?

    neljän viikon päästä nimittäin on uudenvuodenaatto, sopisi se kyllä sekin. viiden viikon päästä ollaan ohitettu jo loppiainen ja ollaan jo tanakasti tammikuun alussa.

    kuinkas tehdään?

  5. SOpii sen viiden viikon päästä. Toisaalta uudenvuodenaattokin käy.

  6. uudenvuoden aatto, se voisi olla hyvä.

Kerro! Ja malta mielesi, sanomasi julkaistaan viiveellä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.