yks skottilainen
Kun tuli tuolla palautettua muistiin 1980-luvun alkupuolta, niin pälkähti äkisti mieleeni, että Dire Straitsin rinnalla tuli kuunneltua erästä skotlantilaista muusikkoa, joka nousi suosionsa huipulle tällä kappaleellaan. Biisi onkin aika vahvasti jäänyt eloon, ja tätä skotlantilaista onkin kutsuttu yhden hitin mieheksi. Hän teki ilmeisesti myös jonkun verran töitä yhdessä Mark Knopflerin kanssa vaan maailman parhaimman whiskyn liiallinen rakastaminen on kuitenkin tuhonnut miehen elämää ja uraa aikalailla.
Valitsin levylautaselle tämän, koska tämän miehen levyiltä kyllä löytyy muutakin kuin vain tuo hittibiisi. Ja tietenkin siksi, kun video on aivan mahdottoman hyvä – tästähän ei enää video parane.
Posted on 13.12.2008, in sunnuntai klassikko and tagged sunnuntai klassikko. Bookmark the permalink. 9 kommenttia.
;
Minä en Raffertylta tunne kuin Baker Streetin, joka joskus soi radiossa kovin usein ja mainio kappale se onkin. Ihme ettei hänellä ole enempää varsinaisia isoja hittejä, koska esimerkiksi lauluääni on aivan kohdallaan.
Eikös Baker Streetin aijoihin soitettu paljon myös Richard Harrisin MacArthur’s Parkia? Tosin joskushan soittolistat eivät hallinneet radion kolmea kanavaa ja musiikkina soivat levyt eri aikakausilta.
Baker Streetin minäkin muistan, mutta laulajaa en olisi koskaan tiennyt. Nyt tiedän.
Oi, Baker Street on niin hieno biisi! Olen aina ihmetellyt, mihin mies katosi. Sääli, jos uisge beatha, elämän vesi, vei hyvän laulajan.
Tuo video on huippu! Yksinkertainen on kaunista, eikös sitä niin sanota
Gerry Rafertyn nimi on painunut ihan unholaan, enkä edes tiennyt, että on skotti.. Baker Street on tuttu, mutta tämä toinen ei. Soljuvaa, soljuvaa..
Muistan kyllä McArthurs Parkin, vaikken siitä kauheasti pitänytkään. Taisi sentään olla jollakin kasetilla vähän aikaa. Hittien puute kai lienee pitänyt miehen sivussa. Tämä kappale on ihan vieras, kuitenkin.
Hei kaikki,
McArthurs Park on minun korvieni ohi mennyt kyllä, tai voi olla että jos sen kuulisi niin saattaisi muistaakin, sen verran kuitenkin radiota on tullut kuunneltua. Tuo on totta, että soittolistat ovat musiikin kuuntelun kannalta hirveän kaventavia ja onhan se aika moista tyranniaakin, ettei sieltä kuulu kuin listamusiikkia.
Gerry Rafertystä tuolla verkossa kerrottiin, että on tänä vuonna karannut jostain päihdeparantolasta, että taitaa mies viinan sekoittama kaveri. Minusta ne pari älppäriä, jotka ilmestyivät silloin 1970 ja 1980 lukujen taitteessa, joista toinen oli juuri tämä City to City, olivat mieleenpainuvimmat. Rafertyn lauluääni ei ole ihmeellinen, mutta biisien musiikki on taitavaa, ja käytössä on monet instrumentit. Kuten tuossa Baker Streetissä tuo komeasti soiva saksofoni.
Kyllä varmaan hittienkin puute ajoi miehen sivuun, mutta osuutensa on myös näillä päihdeasioilla.
No niin, sullahan oli kommentissa sama tieto, pitäisi olla näin illallakin Idols-tulosta odotellessa tarkempi lukija
Voi mikä ihana muistojen palautus! Kiitos! Kyllä tämä mies tuttu on, mutta jäänyt todella unholaan. Sääli tuota elämän kohtaloa.
Päivitysilmoitus: Musiikillisia muistoja valkokankaalta « Viides rooli