keittiössä ja sänkykamarissa
Tuiman kanssa jatketaan K.D.Lang keskivikkoa ja aluksi video, joka liittyy KEITTIÖÖN. Tässä videossa K.D kokkaa jotain aivan erityisen mielenkiintoista ja kertoo suhteestaan keittiöön sekä ruuanlaittoon. Yritin saada reseptin talteen, mutta oli katsottava pari kertaa ennenkuin se onnistui, johtuen videon editoinnista.
Kuulun heihin, joita varsinainen unettomuus vaivaa harvoin ja tarvitsen tietyn määrän unta sekä uniani. Jos joskus tulee valvottua niin korjausunet tarvitsen hyvin pian. On jopa ajanjaksoja, jolloin tarvitsen enemmän unta kuin tavallisesti – viime päivinä on ollut näitä unennäön tarpeita poikkeuksellisen paljon. K.D.Langilla on viimeisellä Watershed albumillaan eräs todella kaunis nukkubiisi. Sitä sopii kuunnella, etenkin silloin kun unenvaunut eivät ota kyytiin ja tuntuvat kiertelevän liian kaukana.
Julkaistu 4.3.2009, in k.d.lang. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 6 kommenttia.
Olipa hauskaa nähdä k d keittiössä
Ihmiset tuntuvat olevan keittiökuvauksissa joko hyvin rentoja tai jäykkiksiä, onneksi tässä oltiin rentoja. Close Your Eyes sopisi keittiöönkin paitsi nimen puolesta. Linkin takaa löytyy oma valintani.
Joo, kävin katsomassa, kivan biisin olitkin löytänyt
Keittiö on kiva paikka ja kuten viime aikoina olemme saanet nähdä, myös jännittävän visuaalinen. Kyllä silmät suljettuna kokkailu voisikin synnyttää melkoista soppaa tai sotkua…
Pidän kovasti logiini linkittämästäni Au Revoir Simonen Sad Songin videosta, kivaa kun keittiö on kelpuutettu musiikkivideolle – keittiö on hyvä paikka.
Joo, kävin katsomassa sitä Sad Song videota, eikä se niin sad sitten ollutkaan vaan aika mainio. Kaikenlaista sitä saa keittiöstä irti!
Kylläpäs K.D. laittaa samanlaista ruokaa kuin minäkin lähes joka päivä. Tofu tuli ruokavaliooni alkuvuodesta kun jätin lihan pois. Rentoa kokkailua, hauskaa..Sellaistahan se pitäisi ollakin. Joskus vain itse otsa rypyssä laitan ruokaa kun lapsille pitää olla eri ruokaa kuin minulle. Lapset haluavat olla lihansyöjiä..
Olisipa pitänyt viime yönä kuunnella tuota Close Your Eyes-biisiä, koska valvoskelin.. Levy löytyy hyllystäni, joten jos joku yö taas valvottaa niin K.D. korviin soimaan..
Jo vain, kokkailun pitäisi olla hauskaa, rentouttavaa puuhaa…
k.d saattaa sopia unen manaamiseen – ehkei ihan kaikille, joillekuille ainakin;)