purukumipojat
Sunnuntaiklassikoiden syntymäpäiville pyydettiin tuomaan sen bändin musiikkia, jonka levyn laittoi ekalla kertaa soimaan. Minulla se oli The Monkees, jota katselin mustavalkotelkkarista kerran viikossa ja keräsin purukumipakkauksista poikien kuvia. Bändin jäsenet olivat alkuun muusikoita esittäviä näyttelijöitä: Michael Nesmith, Micky Dolenz, Davy Jones ja Peter Tork.
Tv-sarjan tunnarin muistan melko tarkalleen yhä, TÄSSÄ on levyversio siitä. Löysin youtubesta hauskan videon, jossa Mike Nesmith keskustelee Frank Zappan kanssa bändin musiikista. Se löytyy TÄSTÄ.
Ja pikku aasi kävelee kop-kop-kop siltaa pitkin Frank Zappan ja Led Zeppelinin musiikin luo.
Klassikoilla on monia kuulijasukupolvia ja valitsin kaksi versiota portaista taivaaseen.
Ensimmäisen videon tekijä LinkBulletBill kirjoittaa (koko teksti löytyy videon infosta): “Look, I was born in 1992 and then I found nothing interesting about music in my early age! Everyone was listening to rap and hip-hop, and I just kinda dig it (only the talented rap songs were good, most of it was talentless), but then when I had my own computer hooked up on the ‘internet’, well that changed everything! Thanks to Youtube I found songs like Stairway To Heaven! I found Led Zeppelin! And MANY other great bands!”
Paljon onnea siis yksivuotiaalle Sunnuntaiklassikolle, jossa klassikko määrekin on sopivan väljä.
Frank Zappa Stairway to heaven
Led Zeppelin – Stairway to heaven
Muita syntymäpäivän viettäjiä löydät täältä.
Julkaistu 20.9.2009, in sunnuntai klassikko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 11 kommenttia.
Aah, the Monkees ja Davy! Viikon kohokohta televisiossa ilman muuta.
Oli hauska tuo Zappan ja Nesmithin video.
Tällä kertaa ei Zappan versio tikapuista innostanut, kun tarjolla oli se ainoa oikea eli Led Zeppelin.
Monkeesin tunnari on mullekin ihan tuttu
Sarjasta en muista juuri mitään, taisin pienenä kyllä pitää siitä, muuten en kai musiikkia muistaisi.
Zappa ei tosiaankaan innosta.
Jeah. Taisin itsekin soitellatuon klassikoiden klassikon tuossa joku viikko sitten. Se kestää soittamista viikosta toiseen:-) Zappan versio on… hmm… vähän sellainen, ettei Zappa ole siinä oikeastaan parhaimmillaan
Tuo Monkees-juttu on aina hupaisa.
Biisi on niin julman tuttu, että ei oikeastaan tarvinnut kuunnella. Mutta Mike Nesmith pitää joskus tuoda klassikoihin.
Tuo Stairway to Heavenin olen toivonut soitettavan haudallani. Vaimo ei vaan ymmmärrä, kun hautapaikka olisi Ruskon kaatopaikka.
Zappa bändeineen teki biisistä tuttuun tyyliinsä sekametelisoppaa, mutta olen varma, että paikan päällä ollut yleisö diggasi esitystä. Kuten Vaiheinen aiemmin jo sanoi, Led Zeppelinin oma versio kestää kuuntelemista for ever and ever.
The Monkees oli ensimmäinen yhtye, jonka tajusin edustavan jotakin nuorisomusaa. Ja juu, minäkin keräsin niitä purkkakuvia…
Meneepä myöhäiseksi…
Susu, ei minuakaan tuo Zappa tässä kauheasti ilahduttanut, mutta laitoin kun se siellä oli kuitenkin. Ja joo, Monkees purukumi oli ihan oman makuistakin, semmoisia noin 4×4 senttisiä levyjä…
Tuima, ei minuakaan tuo Zapan esitys tässä kauheasti innoita.
Vaiheinen, onhan tuota soitettu juu, vaan kun ei tästä mihinkään pääse. Led Zeppelinistä. Monkees on sellaista nostalgiaa, joka kertoo myös sen ettei idolin myyntihomma ole myöskään mikään uusi juttu. Purkkaa ja tv-sarjaa ja muuta, sitähän se.
Kari, Mike Nesmith olisi mielenkiintoinen juttu ottaa mukaan klassikoihin, totta – Monkees on hupaisa
Viidesrooli, Zeppelinin musiikki, se elää kauan, siksi laitoin tuon sitaatin ihmiseltä joka on tullut tähän maailmaan vuonna 1992. Monkees on mullekin “se eka”, mutta siitähän se musiikkimaailma ja -maku ja kokemus muukin muuttuu ja syvenee. Monkees on ehkä se markkinamaailman nuorisokulttuuri, jota siis oli jo olemassa noin neljäkymmnentä vuotta sitten. Ja tuosta markkinamaailmastahan aika monet sitten kulkevat muualle.
Mää tykkäsin Zappasta. Erinomainen kitaristi oli tarpeen tullen, käy ilmi tuossakin.
Varapygmi, on Zappakin hyvä, ehkei ihan parhaimmillaan tässä biisissä.
Zappa-kakofonia auts. Jos metsään haluat mennä nyt niin todella yllätyt… kenties suorastaan kauhistut.
Zeppelin sentään soi aavikkolaisten korviin ikuisen kauniisti. Upeaa! Beatlesien lisäksi toistaiseksi ainut synttäreiden miellyttäjä. Portaat taivaalle… kokeilemme joskus.
Zappa on parhaimmillaan omien biisiensä kanssa. Hauskahan tuo oli, mutta silti tämä on NIIN Led Zeppelin biisi, että jonkun muun esittämänä riipii.
Näinpä se on Lepis.