en jää kaipaamaan
Asettelet sanoja kuin ne olisivat esineitä
ohjesäännön ja päiväkäskyn mukaisessa asetelmassa
aina säntillisessä sotilaallisessa asennossaan.
Sanojesi kuollut liha, mätänevät kanssasi
murhaat ne hengettömiksi, maanantaiaamuisin
säännöillä määräyksillä kielloilla käskyillä ohjeilla esikuvilla
jotka hakattiin kieleesi,
siitä tuli täysin tunnoton, kahlittu
eloton lihankappale kitalakesi
kauniin kaariholven alla.
Kielesi kiskoo itseään irti, se haluaa sanojen luo:
sanojen jotka polttavat sitä
sanojen jotka saavat sen palelemaan
sanojen jotka saavat sen värisemään
ilosta tuskasta halusta vapaudesta leikistä hellyydestä
sanojen jotka saavat sen laulamaan
laulua jota se ei ole ennen laulanut
sanojen jotka saavat sen muistamaan
kuinka unessa suu täyttyi ruuasta jonka maku
täytti koko kehon kaikki solut ja
luuytimestä asti levisi lämpö.
Unohdat, asettelet sanoja kuin kovapolttoista posliinia
nuhteettoman tahrattomaan asetelmaan
kielesi jäykistyy kitalakeen, suuta kuivaa
sanasi, jumiutuvat kurkunpäähän
kypsyys on vain hetki, ennen mätänemistä
sanojesi kuolleen lihan kanssa
joita en jäänyt kaipaamaan.
********
Runotorstaissa aiheena ASETELMA
Julkaistu 21.3.2010, in runotorstai, runous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 12 kommenttia.
Vahva runo, hienoja ajatuksia:
“Kielesi kiskoo itseään irti, se haluaa sanojen luo”
Elämä on asetelmaa..usein.
Yritin kuvata ihmistä joka on jähmettynyt asetelmaksi, mekaanisesti toimivaksi ja jonka sanoista on kadonnut kaikki spontaani elämä.
Lopussa ote lipsuu, ei oikein omasta mielestäni toimi…
Kieletönnä pitää puhua käsillään, käyttää ruummiinkieltä.
Ruummiinkieli se vasta paljon puhuukin, isopeikko.
Tässä on vahva sisältö. Puolivälin jälkeen (kuten itsekin kai totesit)vähän hajoaa. Kun runo syntyy vahvan tunteen vallassa, se voi vaatia hieman etäisyyttä, että selkiytyy. Kieli on mainiota.
Kiitos Pasanen, vähän se hajoaa loppua kohti, ihan totta.
Kovin kalsean ja kylmän tuntuinen asetelma.
Kalseita ihmisiä on John, ikävä kyllä.
Ei kannata jäädä kaipaamaan, ei suoda edes ajatusta enää.
Ei tosiaankaan ei, Susu.
samaa puutaheinää ihminen puhuu päivät pitkät. Puheen pitäisi sanoineen yhdistää ihmisiä, mutta tuntuu, että ihmiset puhuvat helosti itsensä ympärille muurin.
Kun kerran väität, että lopussa ote lipsuu, niin olkoon sitten niin: kolme viimeistä riviä pois??? Ota kuollut liha ja mätäneminen pois ja jätät näin toivon elämään, lukijalle mietittävää enemmän.(Tämä nyt on vaan tämmöistä typerää saivartelua!)
Saivartelusi osuu. Koko viimeinen säkeistö varmaan voisi olla sellainen jonka voisi poistaa, jos haluaisi toivoa tähän …