undulaatti kassajonossa
Valintalon ovella
vettä tippuu höyhenistä
ravistellaan sulkia
vesi lirisee räpylöihin
läpsyttelen jauhohyllyjen
maitokaapin juustojen
leipäkaapin lihatiskin välissä.
Kas, papukaija !
kimauttaa kurkustaan
täyskeltainen undulaatti
kassajonossa ja riiputtaa
märkiä siipiään.
Pilvet roikkuvat
itkevät vollottavat
ulvovat litroittain
kuin koko itämeri
tulisi taivaan siivilästä
satamalla maahan
katu kohisee
kirjavan muoviviitan helmat
lerpattavat tuulessa, siivet
svenggaillen liidän
ilman halki.
*******
Runotorstai # 216
Julkaistu 15.9.2011, in runotorstai. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 12 kommenttia.
Taivaan siivilästä sataa ja katu kohisee, kuulostaa syksyltä. Pidin runostasi.
Sateella ihminen saa siivet: mikä muutos! Siinä ovella jo räpytellään siipiä. Hih-hei, tänään lensin minäkin kaupan ovelta sateeseen siivet svengaillen. Hih – todentuntuinen runo!
Iloista syksyä, vain märät räpylänjäljet jäävät kaupan lattiaan.
Hauska. Sateella ajatuskin lentää ja räiskyy.
Pidin! Lopussa tuntee itsekin lentävänsä keltaiset helmat heiluen.
Tästä tuli mieleeni myös eräs katkelma lintuharrastusta ilmiönä käsittelevästä kirjasta jota luin juur tuossa aiemmin tänään, siinä pohdittiin mm. miten ihmisellä ja linnuilla on oikeastaan paljon enemmän yhteistä kuin ihmisellä ja monilla muilla nisäkkäillä. Monille nisäkkäille on tyypillistä hyvä hajuaisti ja elämän pyöriminen hajujen varassa (esimerkkinä vakka koirat). Linnut sen sijaan viestivät väreillä ja äänillä, jotka myös ovat ihmiselle tyypillisiä viestimistapoja. Samastumme siltä osin niihin paljon helpommin kuin vakkapa koiraan, joka nuuhkii jokaisen lyhtypylvään juuren toisten koirien pissahajujen toivossa.
Jotain laulun hieman absurdista huumorista on tarttunut runoosikin. Hyvätuuinen saderuno
.
kiitos arleena
varsinaista sadetanssia, hymyilevä.
syksy on ihan mukavaakin aikaa, peikkoinen
He, tuohan olikin mainio tieto
Hyvällä tuulella, sateesta tultua kynäilty
niinpä…