haluan kirjoja jotka
Nazim Hikmet on eräs niistä runoilijoista joiden sanat yhä elävät, ainakin omassa sielussani. Laitan levylautaselle erään Hikmetin runon jonka tulkitsee tässä Ultra Bra. Koska: Haluan kirjoja joissa näkyville tulee ihmisen ihmisyys eikä eläimellisyys. Eläin on luontokappale aivan toisin kuin ihminen joka luo kulttuuria, ja on osa sitä.
LÄHETTÄKÄÄ MINULLE KIRJOJA
Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin
joissa siipirikko lentokone
laskeutuu turvallisesti
Joissa lääkäri hymyillen
jättää leikkaussalin
ja sokean lapsen silmät
avautuvat näkemään
Joissa mies vapautuu
murhaajan jo tähdätessä
joissa kymmenen vuotta
odotettu kirje
vihdoin saapuu lintujen mukana
Joissa ihmiset seisovat
ja odottavat runoilijoitten kirjoja
eikä kukaan menehdy kaivaten
leipää ruusuja aurinkoa ja vapautta
Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin
silla kerran myös
meidän tuskallinen rohkea
tarinamme päättyy hyvin
Nazim Hikmet (1902-1963)
*****
Muita lumituiskuisen pyhäpäivän soitteluita löytyy Sunnuntaiklassikoista TÄÄLTÄ >>>
(kommentoijat pääsevät testaamaan kärsivällisyyttään: ne ilmestyvät vasta kun hyväksyn ne)
Julkaistu 19.2.2012, in sunnuntai klassikko, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin. 13 kommenttia.
Mä taidan olla niin ronkeli tän bändin kanssa, että se yksi biisi siitä pikkuveljestä uppoaa. Vaik ne niin komeesti laulaakin. No, tiedäthän minut ja kotimaisen musiikin
Hieno runo ja Ultra Bran tulkinta on sille kunniaksi.
Mitämitä, etkö sä tykkää Lepis…;) – joo tiedetään…
Tää on hyvä Tuima, ja UB vetäisee sen hienosti.
Laitoin siksi, että sanomalehteä aamulla lukiessa tuntuu että aivan kaikki on niin kamalaa tässä maailmassa. Ei voi olla ihmiselle hyväksi jos täyttää mielensä ainoastaan sanomalehtien tarinoista ja otsikoista. Onneksi on kirjoja.
MInulle Ultra Bra meni aikanaan jotenkin totaalisesti ohi. Suhteeni on sikäli aika neutraali, tunnen joitakin heidän kappaleitaan ja muutamasta pidän (esim. tämä kappale on ihan jees), mutta en koskaan oikein kokenut sellaista suurta “herätystä” heidän musiikkiinsa.
Suomenkielisyys/kotimaisuus ei minua haittaa. Joskus teininä oli tärkeää, että diggaili vain englanniksi laulavia bändejä, suomalaiset olivat aivan out silloin ;D mutta vanhemmalla iällä ei onneksi tarvitse moisesta välittää
“Eläin on luontokappale aivan toisin kuin ihminen joka luo kulttuuria, ja on osa sitä.”
Koen kulttuurin ja luonnon suhteen itse aika eri tavoin. Minusta kulttuuri on kuitenkin osa luontoa, koska ihminen ei ole olemassa luonnon ulkopuolella, vaan sen osana.
En siksi koe, että kulttuuri erottaisi meitä luonnosta, pikemminkin jotenkin jopa päinvastoin. Se on vain ihmislajille tyypillinen… miksi sitä nyt sanoisi, tyypillinen ilmiö, lajillemme ominainen hyvin korostunut ilmaisun muoto, me teemme sisäistä todellisuuttamme näkyväksi kulttuuriksi paljon suuremmalla volyymilla kuin muut lajit.
Hyvä kysymys tietysti on, mitä on kulttuuri ja mitä sillä milloinkin tarkoitetaan. Pohjimmiltaan koen kuitenkin, että eri lajeilla on niille ominainen, erilainen sisäinen todellisuus.
Muurahaisten kulttuuria on kekojen rakentaminen, nekin ovat osa luomaansa kulttuuria niinkuin ihminen on omaansa. Tietysti tämä usein kuitataan sanomalla, että eläimethän vain toimivat viettiensä mukaan, toisin kuin ihminen. Eivät eläimet “ymmärrä” mitä ne tekevät, ne vain toimivat niinkuin niiden “viettikone” sanelee. Mutta mihin tuo väite oikeastaan perustuu? En oikein ole koskaan keksinyt sille mitään pitävää perustetta, koska kuka pystyy testaamaan ja vertailemaan ihmisenä olemista ja muurahaisena olemista? Ei kukaan.
Ja miksi ihmisellä itse asiassa on tarve luoda kulttuuria? Tuleeko se tarve jostakin luonnon ulkopuolelta (mistä?)? Entä jos se onkin “vain” ihmislajin ominaisuus, ts. tavallaan “koodattu” meihin lajina? Se on se, mitä me lajina teemme. Eli entä jos ihminenkin vain toimii oman viettinsä mukaan, toteuttaen vahvaa “kulttuuriviettiään”? Ja tuo kulttuuri on sikäli aina osa luontoa, puhdas luonnontuote siis.
En ainakaan itse näkisi tällaista mitenkään kulttuuria tai ihmisyyttä alentavana. Melkein päinvastoin, minusta se että pääsisimme takaisin samalle viivalle toisten lajien kanssa olisi itseasiassa hienoa ja hyvin vapauttavaa. Vapauttavaa sikäli, että meidän ei olisikaan pakko olla tuomittuja olemaan planeetan “outoja lintuja”, aina erilaisia kuin muut (lajit)!
Jännää sikäli, että olen juuri viimeaikoina pohtinut tämäntyyppistä paljon, olin ajatellut postatakin siitä jotain jossain vaiheessa.
Nyt täytyykin miettiä hetki, ennenkuin vastaan mitään, koska olet pohdiskellut hyvin tätä asiaa jota olen myös miettinyt. Ehkä enemmän siten ettei meitä “pelasta” pakeneminen luontoon, ihmisten olisi opittava ratkomaan keskinäisiä konfliktejaan toisin – luontokin tykkäisi ja säilyisi ihmisen tuholta.
Hmm, jatkan myöhemmin.
”Minusta kulttuuri on kuitenkin osa luontoa, koska ihminen ei ole olemassa luonnon ulkopuolella, vaan sen osana.”
Ajattelen myös näin. Jos kävisi niin, että ihminen lajina katoaisi, niin luultavasti luonto pärjäisi ihan hyvin ja sen monimuotoinen elämä jatkuisi. Tarkoitan tuolla ihmisten luomalla kulttuurilla sitä minkä keskellä ihmiset elävät suhteessa toisiinsa ja suhteessa siihen Luontoon.
Olen kuullut julmia ja raakalaismaisia tekoja selitettävän (tai pahempaa: puolustettavan) luonnonmukaisuudella: – Koska leijonatkin tappavat ja saalistavat, niin siksi ihminen on myös julma. Ihminen on osa luontoa ja luonto on julma. Monet luonto-ohjelmat tehdään dramaturgisesti niin, että ihminen viihtyisi luonnon ”draaman” keskellä. Draama ja dramaturgia on ihmisen luomus, ei luonnon luomus.
Me koemme luonnon ihmisinä, se opettaa meitä, toki. Olemaan ja elämään vain yhtenä luontokappaleena, ei sen herrana. Kaikilla miljoonilla eri lajeilla on oma todellisuutensa, oma maailmansa, osin meille aivan outokin maailma. Sellainen jota emme ymmärrä tai josta emme oikeastaan tiedä yhtään mitään. Silkat faktat ja luonto-oppaat eivät riitä niiden moninaisten ihmeiden edessä, mitä luonnossa on.
”Muurahaisten kulttuuria on kekojen rakentaminen, nekin ovat osa luomaansa kulttuuria niinkuin ihminen on omaansa. Tietysti tämä usein kuitataan sanomalla, että eläimethän vain toimivat viettiensä mukaan, toisin kuin ihminen. Eivät eläimet “ymmärrä” mitä ne tekevät, ne vain toimivat niinkuin niiden “viettikone” sanelee.”
Katsoin kaksiosaisen ohjelman parviälystä, olen tainnut siitä sinulle mainita joskus. Muurahaisten keko joutui tulvan alle. Muurahaisyhdyskunta pakeni yhdessä ja ne ylittivät tulvasta syntyneen puron (muurahaisen kokoa ajatellen puro oli valtava iso joki tms) tekemällä lautan takertumalla toinen toisiinsa ja auttamalla toisiaan kuivalle maalle. Valtavan iso delfiiniyhteisö etsi yhdessä useita päiviä yhtä kadonnutta pientä delfiiniä, se edellytti melko monimutkaisia viestintätaitoja. Ampiaisparvi etsi pesälle paikkaa: heillä oli tiedustelijat jotka tutkivat erään talon vintin tarkkaan ja sitten ne veivät viestin parven muille yksilöille. Parvi ”neuvotteli” asiasta ennen kuin koko parvi lensi paikkaan jonne ryhdyttiin rakentamaan pesää.
Mutta muurahaiset eivät ajattele olevansa arkkitehtejä, kuten linnut eivät ole tietoisia siitä että he ovat muusikkoja laulaessaan. Se ero on eläinten ja ihmisten ”kulttuurien” välillä.
Monet eläinyhteisöt toimivat kuitenkin jopa paremmin yhteisöinä yksilöitään kohtaan kuin ihminen. Ihmisen luomalla kulttuurilla tarkoitan siis puhtaasti ihmisen luomaa kulttuuria, erilaisia kulttuureja joiden kanssa ihminen ei tule toimeen. Ei siedä toisia, itselleen vieraita kulttuurisia ajattelutapoja, toimintatapoja, elämisentapoja.
Kaikki delfiiniyhteisöt toimivat kutakuinkin samoin ja heillä on yhteinen kieli- ja viestintäjärjestelmä. Ihmisillä ei ole sellaista kommunikaatiojärjestelmää, että kaikki maapallon ihmiset ymmärtäisivät ja käsittäisivät toinen toisiaan. Jopa samassa kielikulttuurissa elävät ymmärtävät harvinaisen huonosti toinen toisiaan. Se on eri ihmisyhteisöille ja yksilöille melkoinen ongelma. Ratkaisukeinona on toistaiseksi väkivalta (pakottaminen, alistaminen, torjunta, tukahduttaminen, kieltäminen, syrjintä, totalitarismi, terrorismi…).
Ihmisellä on kuitenkin, jollakin globaalilla tasolla, yhteinen moraali. Riippumatta uskonnosta tai kulttuuriympäristöstä luultavasti pidämme tiettyjä asioita itsestään selvästi pahoina ja toisia asioita hyvinä. Sikäli ihmiskunta muodostaa tajunnantasolla yhtenäiskulttuurin.
Tarkoitin kulttuurilla, ihmisten luomien kulttuurien kirjoa ja moninaisuutta joka poikkeaa muiden eläinlajien yhteisöjen toiminnasta. Jos ihmislapsi kasvaa susien joukossa, tästä tulee susi eikä osaa enää toimia tai elää omien lajitovereidensa kanssa. Kotikissa pysyy kissana, vaikka se eläisi ihmisen kanssa, niin se ei opi lukemaan eikä kirjoittamaan…toisinaan kyllä tuntuu siltä, että kissa ymmärtää enemmän kuin tahdon myöntää
Niin, mitä on luonnomukaisuus? Hyvä kysymys. Tai, mitä on inhimillisyys? Luonnollisuus ja luonnottomuus? Melkein aina noita termejä käytetään jollain tavalla vääristyneesti, luonnollista kuvaamaan jotakin mitä pidämme hyvänä/hyväksyttävänä ja luonnotonta kuvaamaan jotain mitä emme hyväksy. Oma moraalikäsityksemme on kuitenkin aivan eri asia kuin luonnollisuus/luonnottomuus.
Luonto-ohjelmista olen samaa mieltä – muistelisin että joskus aiemminkin on noista tullut puhuttua, tuosta “väkisindramatisoinnista”. Luonto ei ole minusta julma. Luonto vain on.
Ajattelen ihmisenä olemisen nykyään hyvin samalla tavalla, että ihmisenä olo on vain sitä että on. Että ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Minulle siinä on kaiken kauneus.
“Mutta muurahaiset eivät ajattele olevansa arkkitehtejä, kuten linnut eivät ole tietoisia siitä että he ovat muusikkoja laulaessaan. Se ero on eläinten ja ihmisten ”kulttuurien” välillä.”
Mutta, mehän emme oikeastaan tiedä tuota. Toki voimme kylläkin melko lailla varmasti sanoa, etteivät ne ajattele samalla tavalla kuin me ihmiset, mutta se on eri asia. Se ei vielä tarkoita, että ne eivät ajattele jollain toisella tavalla. Jollain tavalla, jonka kanssa meidän ajatustoimintamme ei osaa kommunikoida. Välttämättä eläimet eivät ole kuuromykkiä, vaan “vika” on yhtä lailla meidän puolellamme.
Sitä tarkoitin, sanoessani, että kukaan ei voi oikeastaan koskaan vertailla ihmisenä oloa ja muurahaisena oloa – koska kukaan ei voi olla yhtä aikaa ihminen ja muurahainen.
Emme todennäköisesti koskaan saa tietää monia asioita, koska elämme aina vain oman lajimme todellisuudessa. Se on ainoa tapa jolla olemme olemassa. Mutta se on minusta myös hirveän jännittävää, ei masentavaa. Se pistää oikeasti miettimään, mitä mahdollisuuksia meillä olisi kommunikoida toisten lajien kanssa, ja minusta sen miettiminen liittyy myös läheisesti siihen miten voimme kommunikoida oman lajimme kanssa. Ja ainakin minut se laittaa kunnioittamaan myös muita olentoja enemmän – koska minun on mielestäni annettava niille samat mahdollisuudet aivan yhtä rikkaaseen todellisuuteen kuin mitä ihmisellä lajina on. (Lisäksi minusta täytyy myös aina muistaa, että asetamme aina standardiksi omat asitimme ja omat havaintokykymme, ja ehkä unohdamme että on täysin mahdollista että toisilla olennoilla on aisteja/taitoja/kykyjä, jotka meiltä vain yksinkertaisesti kokonaan puuttuvat.)
“Ihmisellä on kuitenkin, jollakin globaalilla tasolla, yhteinen moraali. Riippumatta uskonnosta tai kulttuuriympäristöstä luultavasti pidämme tiettyjä asioita itsestään selvästi pahoina ja toisia asioita hyvinä. Sikäli ihmiskunta muodostaa tajunnantasolla yhtenäiskulttuurin.”
Totta. mutta eikö kuitenkin ole aivan mahdollista, että myös muilla olennoilla on vastaava yhtenäiskulttuuri? Läheskään kaikkien olentojen kohdalla ei varmaankaan voi puhua yhtenäismoraalista, koska moraali nyt on niin vahvasti ihmisväritteinen termi. Mutta yhtenäiskulttuuri on silti täysin mahdollinen. Esimerkiksi ryhävalaat tulevat ensimmäisenä mieleen, niitä on pitkin maapallon meriä ja ne “säveltävät” joka vuosi uuden uniikin laulun jota koko valaspopulaatio sitten laulaa tuon yhden vuoden ajan. Muitakin paljon vaatimattomampia esimerkkejä löytyy. Ja monia emme varmaan vain osaa huomata, koska omat asitimme ovat rajalliset.
“Jos ihmislapsi kasvaa susien joukossa, tästä tulee susi eikä osaa enää toimia tai elää omien lajitovereidensa kanssa. Kotikissa pysyy kissana, vaikka se eläisi ihmisen kanssa, niin se ei opi lukemaan eikä kirjoittamaan…”
Ihmisellä on tosiaan tämä erikoinen ominaisuus. Olen joskus kuitenkin miettinyt, että onko jotain erityistä syytä miksi tämä ominaisuus tekisi meistä välttämättä parempia kuin muut olennot. tavallaanhan sen voi nähdä toisinkin päin: tarkoitan, että esimerkkihän toisaalta myös demosntroi miten ihmisellä on omituisen “ohut” laji-identiteetti. Kissa taas aina tietää mikä ja kuka se on. Ehkä me olemmekin vajavaisia raukkoja, ehkä meidän pitäisi enemminkin siksi kadehtia ja ihailla kissaa!
Palaan vielä tähän, kun se on itse asiassa lähempänä sitä mistä sinä alunperin puhuit:
“Ehkä enemmän siten ettei meitä “pelasta” pakeneminen luontoon, ihmisten olisi opittava ratkomaan keskinäisiä konfliktejaan toisin – luontokin tykkäisi ja säilyisi ihmisen tuholta.”
En minäkään todellakaan ajattele, että jonkinlainen pako tai paluu luontoon olisi mikään ratkaisu. Taaksepäin ei pidä haikailla, ei se mitään auta – eteenpäin elävän mieli, niinkuin sanotaan. Eli ei minustakaan ihmisen lähtökohtaisesti mitenkään pitäisi luopua siitä tai tästä nykymukavuudesta jne., päästäkseen jotenkin henkisesti raiteilleen.
Toisaalta en myöskään pidä yhtään parempana pakoa kulttuuriin, vain oman lajimme piiriin. Se on minusta potentiaalisesti hyvin tuhoisa suunta. Olen myös itse nuorempana elänyt vaiheen, jolloin hain kulttuurista jonkinlaista tuollaista “pelastusta”. Mutta kun asiaa tutkii, niin aivan yhtä raadollinen maailma sielläkin on, jos sitä lähdetään katsomaan. Suuri osa ns. sivistyksestä on hyvinkin eläimellistä touhua. Ja ihmiskulttuuri on kuitenkin hyvin hyvin ohut kerros paljon paljon vanhemman lajin pinnalla. Meillä on varmasti jossakin tajuntamme kerrostumissa paljon kaikkea satojen tuhansien vuosien aikana kertynyttä, sekä hyödyllistä että hyödytöntä, jota meidän pitäisi osata tutkiskella tarkemmin että ymmärtäisimme paremmin itseämme ja erityisesti omaa lajiamme.
Usein sanotaan, että ei ihme vaikkei ihminen pysty huolehtimaan ja kunnioittamaan ympäristöä ja luontoa kun hän ei pysty elämään ihmisiksi edes oman lajinsa toisten edustajien kanssa. Yhtä hyvin voisi sanoa käännetysti, että ei ihme ettei ihminen kunnioita toisia ihmisiä ja on niin paljon kaikkia konflikteja, kun emme osaa kunnioittaa edes luontoa.
Kun suhteemme maailmaan (tähän planeettaan, kaikkeen mitä sillä on, eli luontoon) on niin vänkyrä, ei ihme ettemme ole kovin tasapainoisia keskenämme. Usein luulemme, että syy johonkin epämukavuuteemme on tuo tai tämä ja kun vain se juttu korjattaisiin, niin hyvä tulisi. Mutta kas, vaikka korjaisikin sen asian niin ei toimi edelleenkään. Aina pomppaa joku uusi asia ärsyttämään. Minusta mukavuuden saavuttamisen ytimessä on maailman hyväksyminen sellaisena kuin se on. Se ei ole sama asia kuin alistuminen mihin vain tai oman tahdon menettäminen – aivan päinvastoin. Ettemme aina haluaisi koko ajan muuttaa kaikkea – mikä sekin on aivan eri asia kuin konservatiivisuus. Tarkoitan sitä, ettemme etsisi maailmasta tyytymättömyyden syitä emmekä koko ajan arvottaisi asioita, vaan olisimme enemmän liikkeellä “jaahas, tämmöinen juttu” -mentaliteetilla. Tämä liittyy vahvasti myös luonto- ja ympäristösuhteeseemme, siihen miten koemme toiset elävät olennot. Ettemme aina arvottaisi toisia olentoja suhteessa itseemme, vertailisi kuka on ns. “paras” ja fiksuin, kuka osaa eniten, on kekseliän ja taitavin jne.. Me kyllä voitamme sen kisan, mutta mitä hyötyä siitä meille on? Itse asiassa se vain helposti lisää omaa pahaa oloamme.
No niin, tulee kirjoitettua ihan liikaa, eihän näitä jaksa kukaan kohta lukeakaan
Kyllä tätä jaksaa lukea. He jotka jaksavat
– saa valita, ei ole pakko lukea.
”Suuri osa ns. sivistyksestä on hyvinkin eläimellistä touhua. Ja ihmiskulttuuri on kuitenkin hyvin hyvin ohut kerros paljon paljon vanhemman lajin pinnalla. Meillä on varmasti jossakin tajuntamme kerrostumissa paljon kaikkea satojen tuhansien vuosien aikana kertynyttä, sekä hyödyllistä että hyödytöntä, jota meidän pitäisi osata tutkiskella tarkemmin että ymmärtäisimme paremmin itseämme ja erityisesti omaa lajiamme.”
Ihminen on lajina kaikkein nuorin tällä planeetalla, ja siksi, näin olen joskus ajatellut, meidän yhteisömme ovat myös tuhoisampia. Äly, josta paljon puhutaan, ei aina herätä minussa ihastusta. Se kun voi olla aivan älytöntä.
Perustua tietämättömyydelle tai olla silkkaa mielikuvituksen puutetta. Mielikuvitus on elintärkeätä, sen kato tai vakava puutostila synnyttää toimintaa ja tekoja joita voi pitää älyttömyytenä, älyn puutteena.
Verkkomaailmat, jotka nyt mullistavat länsimaisten ihmisten elämää ( = ainoastaan amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla on pääsy tähän avaruuteen ja tätä ohjailevat mm googlen robotit), eivät kerro välttämättä ihmisen sivistyksestä tai suuremmasta älystä tai viisaudesta. Mutta kertoo halusta jakaa inhimillistä tietotaitoa, rakentaa siltoja sekä ymmärrystä ja sitä se parhaimmillaan myös edistää.
Tietoteknologian ja tietoverkkojen myötä olemme siirtyneet robottien valtakuntaan, ihmiset eivät vain tajua tai tiedä, että näin on. Mitä on robotti? Onko sillä moraalista tajuntaa, kuten ihmisellä ja muilla elollisilla olennoilla. Onko mahdollista, että ne ottavat vallan omiin käsiinsä, toimivat miten sattuu, vahingossa tai muuten – tahdosta ei kai voida puhua roboteista puhuttaessa.
”Ettemme aina arvottaisi toisia olentoja suhteessa itseemme, vertailisi kuka on ns. “paras” ja fiksuin, kuka osaa eniten, on kekseliän ja taitavin jne.. Me kyllä voitamme sen kisan, mutta mitä hyötyä siitä meille on? Itse asiassa se vain helposti lisää omaa pahaa oloamme.”
En ajattele että ihminen välttämättä olisi se fiksuin ja taitavin ja osaavin. Kyllä linnut osaavat lentää paljon taitavammin kuin minä ja laulavatkin paljon paremmin
Jos ajattelee miten ihmeellisiä viestintäkeinoja muilla elävillä olennoilla on, niin mehän vasta kehittelemme apuvälineitä jotta kykenisimme kommunikoimaan muidenkin kanssa kuin vain heidän kanssaan jotka jo tunnemme tai käytämme tekniikkaa jotta voisimme oppia uutta, muuttua. Muuttuminen on oppimista. Saattaa kuitenkin olla, että tässä touhussa menee lapsi pesuveden mukana, että kaikki tämä kehitys ja edistys ei olekaan sitä. Ei ihmisen eikä luonnon kannalta.
(kiitos pitkästä vastauksestasi, nämä asiat ovat mielessäni myös eikä näissä mitään ehdottomia totuuksia ole olemassa)
Raha. Se on se joka ihmisyhteisöjä pyörittää. Talouselämä. Omistaminen. Joka muuta väittää valehtelee. Se valehtelee joka väittää ettei rahalla ole mitään merkitystä elämässäni.
Onko raha luonnonmukaista tai luonnollista? Björn Wahlroosin kaltainen ihminen, minkälainen hän on? Ajatustensa perusteella. Hänen painajaisensa on työttömät, luuserit jotka eivät hänen mielestään tee mitään. Ole mitään. Hänestä tekemisen tulee olla tuottavuutta joka mahdollistaa muiden (hänen) rikastumisen. Työtön on yhteisön yhteinen painajainen, koska se ei ole mukana tässä tuotannollistaloudellisessa ketjussa joka mahdollistaa hyväosaisten hyvinvoinnin. Hyväosaisten hyvinvointi on vaarassa jos työttömyyttä on paljon. Jokainen pelkää jotain. Ihminen joka ei pelkää, on amputoinut tunne-elämänsä. Hyvinvoinnin amerikkalaisversio on hampurilaisketju. Idea siitä, että kun jokaisella on mahdollisuus saada tasapuolisesti samanlainen euron ateria hampurilaisbaarissa, niin silloin kaikki on hyvin. Ehkä hyvinvointi voisi rakentua aivan toisenlaisista palikoista? Ehkä se tulevaisuudessa rakentuu toisin?
Hyvinvointi, niinpä niin, mitä se oikeasti on? Raha ja omistaminen erottaa ihmisen ja minkä tahansa luontokappaleen toisistaan, totta. Se mitä nyt tapahtuu Kreikassa voi olla myös meidän osamme. Kuuntelin radiosta keskustelua jossa puhuttiin siitä mitä ihmisen pitäisi tehdä tottumuksilleen jotta luonto ja elämä maapallolla ei tuhoutuisi ihmisen toiminnan seurauksena. Aikalailla yhtä mieltä keskustelijat olivat siitä, että kulutustottumuksia pitää muuttaa. No. Pienituloinen tai varaton, ei hän kuluta luonnonvaroja siinä määrin kuin hyvissä taloudellisissa varoissa elävä. Kenen siis on luovuttava? Sen jolla on mistä luopua. Ja siitä se poru ja huuto syntyy. Saavutetuista eduista on kaikkein vaikeinta luopua. Kreikassa kapinoi nyt keskiluokka jolta etuudet on niistetty. Jopa ansiotyöstä saatava palkka. Yksi kreikkalainen sanoi, ettei hän ole saanut palkkaa pariin kuukauteen, mutta menee työpaikalleen joka päivä, koska muutakaan ei ole.
En ole pitkään aikaa tajunnut mistä uutisissa puhutaan kun puhutaan eurosta ja Kreikasta. Kieli on sellaista ettei sitä voi käsittää. Ainoa ihminen joka on kirjoittanut euronkriisistä ymmärrettävällä tavalla on Esko Seppänen. Täällä: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi. Hänen kirjoituksiaan olen lukenut ja käsittänyt tästä jotain. HS:n Vieraskynä -palstalla (24.2) puhutaan ”tekojen demokratiasta” – kansalaisliikkeistä – joiden muuten uskon olevan se ainoa todellinen ja myönteinen muutosvoima. Ihmisten luoma maailma muuttuu vain ihmisten toiminnalla.
Tämähän mielenkiintoista keskustelua! Jään siis miettimään olemustani muurahaisten maailmassa ja kaivamaan polkuani takaisin luonnon pariin takaisin. Kaikille elollisille on paikkansa ja tarkoituksensa. Mikä laji vie voiton, se jää nähtäväksi. Tuskin ihminen.
On hetkiä kun muurahaisperspektiivi tuntuu kovin todelliselta, Lepis.
Joku vuosi sitten häädin niitä kun ne pyrkivät pihaovesta sisätiloihin. Siistissä jonossa marssi koko populaatio sisälle, niitä oli satoja. Määrätietoisesti muurhaisyhdyskunnan kulkue liikkui kohti keittiötä. Kaadoin monta pussia kanelia niiden päälle ja reitille – häipyivät, koska inhoavat kanelin hajua.