kieli on kulkuneuvo

Ensimmäinen kummilapseni makaili alle kymmenvuotiaana sohvalla vaitonaisena pitkään, kunnes vähän huolestunut äiti kysyi, että mikä sinun oikein on, ja lapsi vastasi sohvan pohjalta: ”Minä mielikuvittelen.” Hän halusi olla ajatustensa sekä mielikuviensa kanssa rauhassa, hän ei pelkästään haaveillut vaan aktiivisesti käytti mielikuvitustaan.

Aika-ajoin lukeminen väsyttää, johtuen myös leipä- & juustotyöstäni, joka on täynnä sanoja, painettuna ja kirjoitettuna ja puhuttuna, yksin sekä yhdessä muiden kanssa ajateltuina. En ainoastaan käytä päätäni vaan myös silmiäni, korviani ja muita aistejani, käsiäni sekä koko kehoani työn tekemiseen joka tuottaa enimmäkseen iloa, joten minkäänlaiseen nurinaan ei ole aihetta. Puutostilaa ei ole sanoista eikä ajatuksista eikä ajattelijoista. Ja tuota mielikuvitustakin tarvitaan, etenkin vaihtoehtojen havaitsemiseen. Kun kohtuullisesti vielä lukee kirjallisuutta, ei sitten jaksakaan vastaanottaa sanoja.

Kieli on sikäli merkillinen kulkuneuvo, että jokaisella on omanlaisensa. Jokainen kirjoittaja kirjoittaa erityisesti, omalakisesti. Näin myös lukijoina. Jokainen lukee, vastaanottaa lukemaansa omalla laillaan. Se, mikä koskettaa toista, ei vaikuta mitenkään toiseen. Tässä eroamme eläimistä, joille tietyt signaalit (eleet, ilmeet, äännähdykset) merkitsevät enemmän samoja asioita kuin yhteinen äidinkielemme merkityksineen. Tosinaan ymmärrän kissaani paremmin kuin joitain lajitovereitani. Sanotaan, että hyvin kirjoitettu on hyvin ajateltu, ja siihen haluaisin totisesti kovasti uskoa, mutta usein huomaan ajattelevani, että se oikein hyvin kirjoitettu on usein myös hyvin kuviteltu, ja myös tosi tavalla, joka koskettaa. Mielikuvituksemme sekä fantasiamme kertovat jo monta parrua enemmän kuin pelkkä ajatusten mekaaninen siirto, jota saamme varsin vähällä vaivalla monesta eri lähteestä tänä vapaan tiedonkulun aikakautena. Tiedon siirtäminen, täysin ajattelematta, ja siitä mitään ymmärtämättäkin on hyvin helppoa. Ajattelun puutteesta ei moniakaan meistä voi moittia, niin monenmoista ajattelua, kuin myös ajattelemattomuutta tai pikemminkin mielikuvituksen puutetta, on ja elää virtuaalisessakin tajuntatodellisuudessa.

Silloin kun kuljeskelen lukemassa blogeja tai muita virtuaalitekstejä, luen enemmän kuin mielelläni sellaista havainnointia elämästä, joka on uskottavaa, vaikka se kantaisikin nimeä: fiktio. Luen mielelläni juttuja kirjallisuudesta sekä tarinoita ja runoja, yllättäviä tai uusia huomioita tai havaintoja elämästä ja maailmasta, ja mieluusti myös katselen kuvia – etenkin silloin kun sanatulva on jo ylittänyt sietorajani. Lyhyetkin, aforistiset, yhden tai kahden lauseen sanottavat, ovat riemullisia kun niitä saa silmiinsä ja sitä reittiä pitkin sieluunsa ja sydämeensä.

Bloginpitoni on ensisijaisesti huviksi ja toisinaan hyödyksikin, ja melko vähäinen tilkku tässä maailmankaikkeudessa. Mitä lähemmäksi kesäaika tulee, sen vähemmälle huomiolle jää myös tämä tilkku. Villiintyköön vaikka itsekseen kesän aikana. Kirjallisuus on edelleenkin parasta kirjoissa, kansien välissä. Kuten elokuvat elokuvateattereissa ja musiikki soittimesta kuunneltuna. Ja elämä, tietenkin elettynä kaikkein parasta.

 

Sain jo aikapäiviä sitten Tuimalta tunnustuksen, että tätä blogia on mukava lukea. Hänen blogiaan on myös. Olen ollut aika paikkauskollinen, sillä he joita olen parin vuoden aikana lukenut ja yhä luen, näyttävät pysyvän lukulistallani. Eivätkä kaikki ole edes tuolla sivupalkissa, sitäkin pitäisi vähän raivata ja järjestää. Väittivät yhdessä seminaarissa, että suomalaisten ylläpitämiä blogeja olisi jo reilu 250.000, ei semmoista määrää pysty lukemaan tai seuraamaan sellainen, joka mielii, että elämässä on muutakin – tosin ahkerimmat takapuolilihastensa käyttäjät seuraavat kymmeniä, elleivät peräti satoja blogeja. Omat perslihakseni eivät sitä jaksaisi eikä muuten mielenikään, joka ei tarvitse ulkoista ärsyketulvaa kovinkaan paljon. Ja täytyyhän myös antaa aikaa mielikuvittelulle.

Kun saa tunnustusta, on sitä myös jaettava eteenpäin. En ole muistaakseni koskaan antanut tunnustusta Elegialle, jonka kirjoituksia käyn mielelläni välillä lukemassa. Lisäksi haluan antaa tunnustusta Kuortin blogille, siellä olen saanut lukea kivasti kirjoitettuja juttuja kirjallisuudesta. Kiitos teille, ottakaa plakaatti mukaanne ja jakakaa eteenpäin.

koko norsua ei voi syödä yhdellä kertaa

Katsoin kasvitieteellisen puutarhan pihalla kylmänkukkaa, joka on elänyt täällä jo ennen ihmisten asettumista tälle maapallonpuoliskolle. Sanoin vieressäni olevalle kanssakulkijalle, että ajattele nyt, tuo tuossa tietää maapallon (ihmiskunnankin) elämästä enemmän kuin me. Hän sanoi, omalla vakaalla ja toteavalla tavallaan: “joo, ihmiskunta on ollut täällä niin kovin vähän aikaa ja voihan se olla, että me katoamme myös enemmin kuin nämä.” Aivan hyvin voi olla niinkin. Kukapa meistä tuon voisi niin varmasti tietää.

Ihmisellä on omanlaisensa aivot, ja niiden kehityksen kerrotaan liittyneen siihen ihmiskunnan vaiheeseen kun ihminen ryhtyi metsästämään ja syömään lihaa. Kasveilla ei ole aivoja, ei sellaisia kuin ihmisellä. Mutta ne tietävät, jotakin sellaista mitä ihminen ei tiedä, jotakin mihin homo sapiensin tajunta ei ehkä riitäkään. Eläimetkin tietävät ja tuntevat, niillä on myös tietoisuus, vaikka niiden aivot ovat huomattavasti pienemmät kuin ihmisellä.

Kun ihminen käyttäytyy eläimellisesti, hän ei itse asiassa käyttäydy ”eläimellisesti” vaan toimii epäinhimillisesti. Jokainen tajuaa hyvin, mitä tapahtuu lapselle, jolle ei kehity minuutta tai ympäristö vaurioittaa häntä niin pahoin, että tuo vasta muotoutuva ja kehittyvä minuus rikotaan. Tietoinen mieli, tietoisuus on mahdollista vain jos sinulla on aivot, ja kun aivotoiminta loppuu, tietoisuutesi katoaa. Aivot eivät ole vain köntti lihaa luukuoressa vaan tavattoman hieno järjestelmä, systeemi, joka säätelee kaikkea sitä, mikä erottaa ihmisen eläimestä tai kasveista.

Aivojen kummallakin puoliskolla on omat tehtävänsä ja niitä yhdistää silta: aivokurkiainen, jonka avulla erilaiset havainnot, tieto ja kokemus siirtyvät puolelta toiselle. Älylliset toiminnot ovat vain yksi asia, jota tämä hieno systeemi hoitaa. Howard Gardner on luonut moniälykkyysteorian, jonka mukaan äly on huomattavasti moniulotteisempi asia kuin siitä on tähän asti totuttu ajattelemaan. Hienointa tuossa teoriassa minusta on, että se ottaa myös huomioon intra- ja interpsyykkisen älykkyyden, koska niiden taitojen avulla ihminen kykenee ymmärtämään lajitovereitaan sekä kykenee realistiseen itsearviointiin. Ymmärtää senkin  ettei ”tyhmiä” oikeastaan ole olemassakaan.

Aivot (tai älykään) eivät ole siis vain pelkkä tietovarasto, kirjahylly tai tietokoneen muistiin verrattavissa oleva mekaaninen laite. Aivot eivät ole kone, ja ennen muuta ne eivät kestä mitä tahansa. Ne voivat myös ”ylikuumeta” ja haitata kehitystämme ihmisenä sekä surkastuttaa sosiaalisten taitojemme ja tunne-elämämme kehittymistä.

KITI MÜLLER kirjoitti aiheesta HS:n sunnuntaidebatissa 14.12.2008, ja totesi muun muassa kuinka vaarallista liian suuri ärsyketulva on aivojen toiminnalle ja sitä myöten myös ihmiselle itselleen. Rauhoittumista, aloillaan olemista kannattaa harjoittaa ahkerasti. Aivot siis kannattaa laittaa aika-ajoin ”hyllylle” tai ”narikkaan”. Joten voimme olla kiitollisia kaikille heille, jotka antavat aivojemme levätä ja kaikelle sellaiselle toiminnalle, kulttuurillekin, joka antaa aivojemme levätä. Bloggailu on minulle enimmäkseen tuota lepoa ja maleksimistakin, joten kiitos levollisille blogeille, jotka eivät ota aivoon – olematta lainkaan aivottomia.

Miksi näitä mietin? 

No, sain Lepikseltä aivot (this blog has a brain), josta kiitokset. Välttääkseni liian suurta ärsyketulvaa, seuraan säännöllisesti vain kohtuullista määrää blogeja, ja lahjoitan nyt ainoastaan yhdet aivot eteenpäin. Ojennan ne Tuimalle, koska hän ymmärtää kaaosteorian paikkansapitävyyden, ja aivan käytännössä – eikä se ole ihan pikku juttu se. Muut bloggarit voivat ottaa tästä mukaansa, mikäli tuntevat tarvetta vara-aivoihin. Ja koska tiedän, että lukijoissani on myös heitä, joilla ei ole blogia ja olen heistä kiitollinen, ojennan myös  lukijoilleni aivot tekstillä : this reader have a brain.

Joten olkaapa hyvä kaikki mahdolliset ja mahdottomat: tässä aivot – varmuuden vuoksi, jos vaikka omat sattuisivat joskus kiehumaan liikaa. Ojentakaa eteenpäin jollekin, jonnekin tai joillekuille.

titityy

 

Olet huoleton haaveilija, minulle kerrottiin tänään, just kun pääsin tähän viihdekirjallisuuden paheelliseen ja keveään makuun. Joten sattuipa hyvin. Kävin ystäväni vihjeestä jopa viihdekirjallisuus-testissä. Joten tulenpa nyt ulos tästäkin komerosta näiden sanojen saattelemana:

“Et ota elämää turhan vakavasti ja se näkyy myös kirjavalinnoissasi. Hersyvä huumori on elämäsi suola. Pilke silmäkulmassa heittäydyt täysillä tarinan vietäväksi. Rakastat vauhdikasta ja oivaltavaa fantasiaa, jossa edes fysiikan lait tai logiikka eivät pysäytä lukunautintoasi. Näennäisesti arkisistakin tapahtumista saa elämää suurempaa kunhan uskaltaa päästää mielikuvituksen lentoon ! “

Minulle suositeltiin tämän perusteella Cecelia Ahernin teosta: Suoraan sydämestä. En tosiaankaan aivan varmasti tiedä, miten tähän suhtautuisin. Edes tuohon testiin. Odotan kyllä voittavani jonkun palkinnoista.

Tämä ehkä lievästi rajoittunut, mutta tavallaan lystikäs viihdekirjallisuustesti löytyy TÄÄLTÄ

ystävyyksille

Hyvää ystävyyden päivää !

Ilman teitä elämäni olisi ollut ja olisi tavattoman paljon köyhempää. Ystäviä ei saa ostamalla ja hyvät ystävät ovat paljon arvokkaampia kuin isoinkaan seteli. Ystävät ovat aarteita.

Sain tämän sydämen Lepikseltä. Se sykkii myös jokaiselle Preivin lukijalle ja kommentoijalle.

Ole hyvä ! Sydämen saa kuljettaa tästä omaan blogiinsa tai laittaa taskuunsa muistuttamaan siitä kuinka arvokas asia ystävyys on.

neljännen neljäs

SusuPetal kävi pudottamassa tämmöisen haastemeemin tuonne jo jokin aika sitten:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

HAASTEEN saa nyt napata ken haluaa osallistua, huomasin sen aika monen luona jo käyneen. Voi valita myös neljännen tekstin neljännestä kansiosta.

Löytyi kuva katukiveyksestä Tarragonasta, eräältä pikkuaukiolta.

Tarragona on kaupunki Etelä-Kataloniassa, Espanjassa. Se sijaitsee Välimeren rannalla noin puolentoista tunnin junamatkan päässä Barcelonasta, jossa oleskelin keväällä 2006 ja josta tein junamatkoja eripuolille Etelä-Kataloniaa.

Tarragona on perustettu toisen puunilaissodan aikana (218 eaa. – 202eaa.) ja se oli Rooman valtakunnan tärkeimpiä kaupunkeja itse Rooman jälkeen. Siellä tuli väistämättä mieleen, että kaupunki joka on aloittanut olemassaolonsa yli 2000 vuotta sitten, on hieman eri asia kuin täällä meillä, jossa vanhimmat kaupungit ovat vain likimain 800 vuoden ikäisiä. Ottaen lukuun myös sen, että vain nelisenkymmentä vuotta sitten Suomi oli maatalousvaltainen valtio ja väestöstämme suurin osa asui varsinaisten kaupunkien ulkopuolella. Koko kaupunkilaisuutemme on hyvin nuorta ja tapahtunutkin ehkä aivan liian nopealla tempolla. Soinivaara uskoo muiden city-vihreiden kanssa kaupunkien olevan ekologisesti parhaimpia ympäristöjä, ja että on järkevää asuttaa ihmiset mahdollisimman lähelle toisiaan. Tämä edellyttää lujaa uskoa myös siihen, että kaupunkien infrastruktuuri on täysin haavoittumaton ja luottamausta siihen, että palvelut pelaa. Vaan ei tarvita kuin yksi pieni ja huolimaton käden liike ja kaikkien kaupunkilaisten kraanoista tulee myrkyllistä vettä – näinkin voi tapahtua. Mitä paremmin on saanut tutustua ihmisluonnon monenlaisiin, arvaamattomiinkin puoliin, sitä vähemmän elää ainoastaan sen uskon varassa, että vain kaupunki ja mikä tahansa kaupunki olisi turvallinen ja vakaa sekä kaikinpuolin ekologinen elinympäristö. Kaupunkikin saattaa yhdessä hetkessä olla myös ihan muuta, vaikka mielelläni pidänkin majaani kaupungissa.

Tarragonassa on monenlaista katsottavaa tämän katukiveyksen lisäksi: muun muassa roomalainen amfiteatteri ja katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin tuhatluvun alkupuolella. Kaupungin läheisyydestä löytyy eräs meille varsin jokapäiväinen ja itsestäänselvä asia: akvedukti eli vesijohto, ja tämä nimenomainen vesijohto on eräs UNESCO:n maailmanperintöluetteloon nimetyistä kohteista.