kissoja ja ihmisiä

Ihminen ja kissa ovat jo aikojen alussa löytäneet toisensa. Kissoista on tehty lukuisia lauluja, runoja, satuja ja kertomuksia. Lapsena kissa tuli tutuksi muun muassa Rudyard Kiplingin kirjasta Norsunlapsi ja muita veikeitä juttuja (Just so Stories 1902, suom. Yrjö Kivimies) kertomuksesta “Kissa, joka kulki itsekseen”. On edelleenkin eräs parhaimpia kissakertomuksia, jonka olen lukenut.

Eilen illalla annettiin käsiini jo tutuksi tullut runokokoelma, joka perustuu kissoihin. T.S. Eliotin Old Possum’s Book of Practical Cats (1939). Siitä innoittuneena kaivoinkin esiin tällä kertaa musikaalin.

Tähän runoteokseen perustuu tunnetun ja tuotteliaan Andrew Lloyd Webberin säveltämä musikaali Cats, jonka näin 1990-luvun alkupuolella Budapestissä. Oli hieno ja ikimuistoinen kokemus.  Musikaalia on esitetty ympäri maailmaa ja yhä esitetään.

Musikaalin kappaletta Memory ovat tulkinneet useat laulajat ja muusikot. Lontoossa sen tulkisti Elaine Page, hän jota ihailee myös Susan Boyle, laulaja josta viime talvena tuli melkoinen julkkis. Barbara Streisand sekä Celine Dion ovat myös esittäneet tämän laulun, jonka alkuperäinen Broadway versio löytyy tästä.

Muita sunnuntaiklassikoita täältä.

“The Naming of Cats” on Eliotin runokokoelman aloitusruno. Kissojen kuten ihmistenkin nimeäminen muistuttaa aikalailla toisiaan, tarkka nimi kun on kantajansa syvin olemus ja muut vain lähellä nimittelyä. Runoa voi myös kuunnella sekä katsella juutuubista Cats –musikaaliversiona.

The Naming of Cats

The Naming of Cats is a difficult matter,
It isn’t just one of your holiday games;
You may think at first I’m as mad as a hatter
When I tell you, a cat must have THREE DIFFERENT NAMES.
First of all, there’s the name that the family use daily,
Such as Peter, Augustus, Alonzo or James,
Such as Victor or Jonathan, or George or Bill Bailey -
All of them sensible everyday names.

There are fancier names if you think they sound sweeter,
Some for the gentlemen, some for the dames:
Such as Plato, Admetus, Electra, Demeter -
But all of them sensible everyday names.
But I tell you, a cat needs a name that’s particular,
A name that’s peculiar, and more dignified,
 Else how can he keep up his tail perpendicular,
Or spread out his whiskers, or cherish his pride?
Of names of this kind, I can give you a quorum,
Such as Munkustrap, Quaxo, or Coricopat,
Such as Bombalurina, or else Jellylorum -
Names that never belong to more than one cat.

But above and beyond there’s still one name left over,
And that is the name that you never will guess;
The name that no human research can discover -
But THE CAT HIMSELF KNOWS, and will never confess.
When you notice a cat in profound meditation,
The reason, I tell you, is always the same:
His mind is engaged in a rapt contemplation
Of the thought, of the thought, of the thought of his name:
His ineffable effable
Effanineffable
Deep and inscrutable singular Name.

T.S. Eliot: Old Possum’s Book of Practical Cats (1939)

Seuraa blogiani bloglovin’in avulla

anomus

 

Teidän Korkeutenne,

Olen alkanut epäillä Kissojen ja kirjoittavien ihmisten suvereenia sekä lojaalia ystävyyttä, josta kyllä on lukuisia tarinoita olemassa. Häiritsette nimittäin eräillä pikku teoillanne juuri sitä tointa tänä iltana, jota tässä nyt tahtoisin tehdä.  Oi, Teidän Korkeutenne, tiedän että olen välähtävissä silmissänne vain tämän pienen palatsin palvelija, mutta silti ja siitä huolimatta anon armoanne tänä iltana.

Toivon, että suhtaudutte anomukseeni suopeasti,

Teidän Uskollinen Palvelusväkenne

P.S Luen säännöllisesti Teidän Korkeudellenne runoja, joten lausun tämän Teille sydämeni pohjimmaisesta sopukasta asti:

OODI KISSALLE Eläimistä tuli susia, millä liikaa häntää, millä iso murheellinen pää. Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua, kävivät maisemaan taloksi, saivat täpliä, somistuivat, joku lensi. Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä: se oli heti syntyjään täydellinen, kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi. Ihminen haluaisi olla kala tai lintu, käärme saisi mielellään siivet, koira on pelkkä vikaan mennyt leijona, insinööri soisi olevansa runoilija, kärpänen kokee lentää kuin pääskynen, runoilija yrittää matkia kärpästä, mutta kissa haluaa olla vain kissa ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin, harmaasta aavistuksesta elävään hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin. Ei ole sen veroista ykseyttä, ei kuu eikä kukka ole rakennettu niin hyvin: se on niin yksi kappale kuin aurinko tai topaasi ja sen joustava ääriviiva on siro ja luja kuin laivan keula. Sen keltaisista silmistä jää yksi ainut viiru johon lentävät yön kolikot. Oi pikkuinen keisari ilman keisarikuntaa, isänmaaton valloittaja, salongin pieni tiikeri, eroottisten taivaskattojen lemmensulttaani, sinä komennat myrskyssä rakkauden tuulta kun liikut ja painat maata vasten neljä herkkää jalkaa, nuuhkit, epäilet kaikkea mitä maa kantaa päällään, sillä kaikki on saastaista kissan tahrattomalle käpälälle. Oi huoneiston joutilas peto, yön röyhkeä käpälänjälki, laiska, jäntevä ja etäinen, syöverinsyvä kolli, asumusten salainen poliisi, jonkin kadonneen sametin tunnusmerkki, varmaankaan et ole lajina arvoitus, kaiketi et ole mysteerio, kaikki sinut tuntevat; kuulut ihan tavallisimpaan talonväkeen, kaiketi kaikki luulevat niin, kaikki luulevat olevansa kissansa isäntiä, omistajia, kissan enoja, kavereita, virkaveljiä, oppilaita tai ystäviä. Minä en. Minä luulen toisin. Minä en tunne kissaa. Minulle on tuttua monenmoinen, elämä ja sen arkipelaagi, meri ja kaupungin laskemattomuus, kasvitiede, naiset ja niiden kummat salat, matematiikan kertotaulut ja miinukset, maan vulkaaniset suppilot, palokuntalaisten palkitsematon hyvyys, pappien sinertävä atavismi, mutta kissasta minä en saa selvää. Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen, sen silmissä on kultaiset numerot.

-Pablo Neruda