Kesälomaa varten kasasin kirjoja, joista osa on jo tullutkin luettua, ja muitakin on hypännyt sivusuunnasta kassiin. Niin onkin hyvä, luettavaksi tarkoitetut kirjat kun löytävät oikeat lukijansa – toisinaan sattuman sormen avulla. Oikeat lukijat? Voiko niin sanoa? No, miksipä ei voisi. Joidenkin kirjailijoiden, kirjoittajien sanottava kun asettuu lukijan sisämaailmaan sopivammin ja paremmin kuin toisen. Silloinkin kun kirja kertoo huorista, narkomaaneista, yksinhuoltajaäideistä ja elämän kolhimista ihmisistä niin suorasanaisesti, että kylmät väreet kulkevat ihoa pitkin. Susu Petalin Valkoisia taloja olen lukenut pieninä palasina, koska kertomukset ovat kuin kuuntelisi Tom Waitsia Kontulan ostarilla keskiolutkuppilassa ja katselisi sivusilmällä Jim Jarmuschin elokuvaa samalla kun seuraa mitä naapuripöydässä oikein tapahtuu.
Kauniit kesäpäivät ja kuultavat illat kuitenkin vievät mennessään sekä ulkona oleilu, siksi kirjoitan tästä romaanista myöhemmin vielä erikseen. Lukijana en kriitikkona.
Eräällä lapsuudenystävälläni oli intohimoinen suhde ötököihin ja matelijoihin. Hän repi perhosilta siivet ja katsoi kuinka erilaiset nilviäiset käyttäytyivät lasipurkissa. Hän suuttui kun päästin joitain mönkijäisiä kerran omille teilleen, ne vilistivät (ja onnellisesti, uskon) nopeasti pitkin pihanurmikkoa. Myöhemmin hän metsästi perhoshaavilla perhosia ja tainnutti ne purkkiin, seivästi alustalle kuin saaliin. Kriitikoksi tullakseen täytyy luultavasti oppia jo varhain tuollainen perhosten pökerryttäminen. Siksi minusta ei tule kriitiikkoa, vaikka kriittinen olenkin joissain asioissa.
Tapasin ystävää, joka tahkoaa pakollisen lukemistonsa kanssa opintojensa takia, ne lukemistot suoritetaan. Sitä lajia joutuu jokainen harjoittamaan, joskus. Vaan kukapa sitä sanoisi suorittavansa hengittämistä, kävelyä, lukemisesta puhumattakaan. Kirjat, lukeminen ja kirjoittaminenkin ovat hengittämistä.
Loman loppu ei vielä häämötä, se jatkuu tasaisena hengityksenä ja taltioi hyviä asioita talveksi. Monta purkillista on jo säilötty. Voi tehdä juuri niitä asioita ja siinä järjestyksessä kuin tuntuu hyvältä, nukkua päivällä jos haluaa ja valvoa kesäyössä. On tullutkin päivisin nukuttua, mikä on aika ylellistä. Aamujaan voi venyttää juuri niin pitkään kuin haluaa, istua kahvia juoden ja hätkähtäen huomata, että kaskas, onkin jo iltapäivä.
Ajatuksetkin virtailevat sinne tänne kuin kirkas vesi ja silkka oleminen riittää useiksi vuorokauden tunneiksi. Istuin yhtenä iltana pitkään, Japanilaisessa puutarhassa. Niinkin voi päiväänsä viettää. Kiviä katsellen.
Kirjoitin siellä lehtiöön johon olin piirrellyt: “Kaikki loput kantavat sisällään alkuja, uusia ituja, jotka taas pitävät sisällään myöhemmin saapuvia loppuja sekä uusia alkuja.”
Viimeisimmät kommentit