hetki

Hän olisi halunnut vaihtaa eräät sanat toisiin sanoihin,
ja nimensä toisenlaiseen nimeen, ja eikö
eikö olisi ansainnut?

Hän olisi halunnut vaihtaa tuolinsa toisiin tuoleihin,
ja sylin toisenlaiseen syliin, ja eikö
eikö olisi ansainnut?

Hän olisi halunnut vaihtaa valkoiset kallat toisiin kukkiin,
ja toisenlaisen kevään toisenlaiseen syksyyn, ja eikö
eikö olisi ansainnut?

Hän olisi halunnut vaihtaa yhden syksyn toisenlaiseen syksyyn,
ja talven toisenlaiseen talveen, kevään toisenlaiseen kevääseen,
ja kesän toisenlaiseen kesään, ja eikö
eikö olisi ansainnut?

Hän olisi halunnut vaihtaa yhden hetken toisenlaisiin hetkiin.
Ja eikö, eikö olisi ansainnut?

 

++++++++++++++++++++++++++++

Runotorstain 141. haaste: TASAN

Tänään

Varhain aamulla rapun edessä
portaalla istuu mies,
kysyy saako olla siinä, on syksy
käsiä palelee, katsoo kohti
mykistynyt valkoinen pilvi.

Runoilija palkittiin tänään, sai kokonaisen euron
koko elämäntyöstään.

Nousuputki täyttyi pörssissä, kertoi päivän lehti toisella sivulla
eikä Antonin äidille vaadita pitkää vankeutta
oman lapsensa varastamisesta, riehuva kenguru
järkytti psykologin mielenrauhaa ja
ylioppilaskokelaat kirjoittivat viemäreistä, kun
Mongoliasta löydettiin minikokoinen 
Tyrannosaurus rexin esi-isä, ja helikopteri
löysi kadonneen sienestäjän.

Yhden uutisen laitoin nastoilla työpaikan ilmoitustaululle:
Pomon haukkuminen huoranpenikaksi ei ole syy potkuille.

******
Runotorstaissa aiheena tekstikatkelma:

“Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” Richard Fordin romaanista Itsenäisyyspäivä (Tammi 1996, suom. Sirkka Alanko)

helmituopista

Olen jatkanut lomaelämää hyvässä seurassa, mitä parhaimmassa…

I’m nobody !
Who are you ?
Are you nobody
too?
Then there’s a
pair of us
don’t tell !

(E.D, selviää myöhemmin)

…runoilijan kanssa, jonka yksittäisiä runoja luin lukioikäisenä joululahjaksi saamastani Helvi Juvosen Kootut runot  (Wsoy 1977) teoksesta. Sitten löysin 1990-luvun alkupuolella divarista Ville Revon toimittaman teoksen Tähtien väri –teoksen (wsoy 1992), ja ostin sen ensisijaisesti tämän yhden runoilijan takia. Tänään löysin youtubesta useita videoita hänen runoistaan, kuuntelin niitä – minä senkun siemailen.

Juha Kulmalan intensiivisestä, anarkistisesta ja shamanistisesta runoudesta siirryin siis Emily Dickinsonin anarkismiin kun sain luettavakseni Merja Virolaisen toimittaman (ja suomentaman) Dickinson kokoelmaan Golgatan Kuningatar (Tammi 2004) ja

olen elänyt Emilyn kanssa, runoissa
kaupassa kävin, ja silloinkin – unohdin sen
mitä varten olet täällä, tuijotat jauhohyllyä ja
mitä minä tässä teen katsomassa kun

halusit nopeasti kotiin, ja  
hyvä ystävä soitti kertoen palaavansa huomenna
josko tapaisimme, sanoin
etten lupaa lähipäiviksi, mutta
toiste, Emilyni jälkeen
hän ymmärsi asian, välittömästi

Merja Virolainen on tehnyt tarkkaa ja huolellista työtä, hän on valinnut kokoelmaansa omasta mielestään kirjallisesti merkittävimpiä runoja ja perustelee valintansa hyvin.

Hän kertoo myös miksi on muuttanut, jos ja kun on joutunut muuttamaan runon rytmiä tai poljentoa. Runouden kääntäminen on haastavaa ja hankalaa. Tämän hän kertoo tarkkaan teoksen alussa, jonka jälkeen seuraa viiden luvun alle ryhmitellyt runot.

Ihan ensimmäisenä on Dickinsonin varhaisimpana tunnettu Ystävyydenpäivä-runo, jonka monet tulkitsijat ja tutkijat ovat myöhemmin lukeneet  kertovan myös Dickinsonin kohtalosta elää kokonaan yksin, puolisottomana ja perheettömänä. Runo kuitenkin viittailee väkevästi myös ystävyyden teemaan ja niihin valintoihin, joita hän tulee tekemään ja joita voi pitää varsin anarkistisena aikana jolloin hän eli. Luin runon myös ironisena tarinana siitä, että mies vain tulee ja poimii yhden neidoista elämäänsä.

Valintojensa vuoksi Dickinsonia myös pilkattiin ja mahdollisesti myös sen seurauksena, näin ajattelen, hän eristi itsensä ja elämänsä jo 32-vuotiaana melko pieneen elämänpiiriin. Siihen kuului hänen rakastamansa Susan, joka meni naimisiin hänen veljensä Austinin kanssa, lisäksi hän jakoi kotitalonsa naimattoman sisarensa kanssa. Susan ja Austin saavat kolme lasta, joista nuorin oli Emilylle rakkain ja läheisin. Voiko muuten puhua eristyksissä olosta, mikäli ihmisellä on tuonkin kokoinen lähiporukka ympärillään?

Viiden luvun nimet ovat Dickinsonin runoista, ja niistä on myös luettavissa eräs (hänen) elämänkulku:
Veden oppii janosta
Villit yöt, villit yöt
Maksoit suudelmastasi taivasosuutesi
Kuolema se ei ollut
Kaikesta on maksettava kaikellaan

Joissakin Dickinsonin rakkausrunojen selvä ja selkeä kohde on nainen, ja joissakin, sukupuoli jää epämääräisemmäksi. Virolainen, kuten muutkin elämänkerturoijat vatvovat kyseistä aihetta, ja aivan tarpeettomasti. Nämä runot ovat monitulkinnallisia viuhkoja, joita ei laiteta noinvain mikroskoopin linssin alle. Virolainenkin toteaa omassa analyysissään teoksen lopussa, että runot ovat niin moniin suuntiin aukeavia että on yksinkertaistavaa tehdä tulkintoja vain tekijän elämänkertatietojen pohjalta.

Ja miksi ihmeessä rakkaus tulisi paketoida koskemaan vain ja ainoastaan parisuhde-rakkauksia? Dickinson, kuten monet muutkin naislyyrikot ovat murtaneet tätä Yhtä Ainoata Olemassaolontapaa, vaikka se ajatustottumuksissamme kovin sitkaasti elääkin. Rakkaus rakentuu mielikuvissamme vain yhdenlaisesta värssystä ja siksi Dickinsonin rakkausrunojakaan ei pidä katsoa tai lukea ainoastaan yleis-yhteis-kulttuurin kiikareilla.

Se, että Dickinson on tuntenut selvästi, ei vain homoeroottisia tunteita vaan selkeästi myös seksuaalista halua sekä rakkautta naista kohtaan, on ollut tuona aikana rikollista ja on seikka joka on vaikuttanut  monien elämänkohtaloon sekä kokemuksiin. Myös Dickinsonin valintoihin. Hänestä on myös sanottu, ettei hän uskaltanut  julkaista runojaan myöhemmin kun sille jo annettiin mahdollisuus ja sitä jo pyydettiinkin. Hän kieltäytyi.

Dickinsonin kohtalo on traaginen kirjallisesti. Aluksi hänet torjuu arvossa pidetty kriitikko (mies), joka luonnollisesti ”parantelee” hänen tekstejään, ja hänen runojaan julkaistaan ilman hänen suostumustaan, ja niihin tehdään muutoksia, joista ei kysytä häneltä itseltään. Vasta paljon myöhemmin, hänen kuolemansa jälkeen, kaikki runot on julkaistu alkuperäisessä muodossaan.

Virolainen kirjoittaa:

Mieskirjailijalle omalaatuisuus sallitaan, sitä jopa odotetaan häneltä. Naiskirjailijan kohdalla kummastellaan, mitä vikaa hänessä oli, että hän ei esimerkiksi avioitunut ja tehnyt liutaa lapsia, joiden hoitamisen, puiden kantamisen, hellan ja uunien lämmittämisen, ruuan valmistamisen, tiskaamisen, nyrkkipyykin, hiililämmitteisellä silitysraudalla silittämisen, lattioiden lakaisemisen ja jynssäämisen, mattojen tamppaamisen, pölyjen pyyhkimisen, vaatteiden ompelun, kasvimaan kuokkimisen ja kitkemisen, sairaiden hoitamisen, kuolleiden hautaamisen, kirkossa ravaamisen ja miehen hellimisen yli jäävällä ajalla ja voimilla hän olisi sitten hiukan harrastellut kynäilyä. Merja Virolainen, Golgatan Kuningatar (2004)

Ja yhä pidetään hieman kummallisena, sellaista naista, joka näistä asioista kieltäytyy. On ikään kuin vähän sallittuakin hieman sylkäistäkin yksinelävien, näiden ”vain”  tai  ”jotakin vaille” jääneiden ihmisten päälle (miesten tai naisten) tai loihtia heistä outoja ja varsin kummallisiakin kuvastoja.

Dickinsonin ”eristäytymistä” en ihmettele, hän tekee töitä ja sen työmäärän jälkeen lepää. Lepäisi aika moni muukin, koska hän kirjoittaa neljän vuoden aikana vv. 1861-1865 koko tuotantonsa: noin 1775 runoa, fragmentteja ja luonnoksia. Näistä julkaistiin hänen elinaikanaan kymmenen, useimmat nimettöminä sekä varkain. Nyt Dickinsonia pidetään Walt Whitmanin kanssa Heinä, jotka ”keksivät” amerikkalaisen runouden. Eräs amerikkalainen kysyy tässä videossa: no, opimmeko mitään?  

Ihminen oppii kai, hitaasti. Runon aika on pidempi.

Tässä kolme Dickinson runo-videota, joista viehätyin:
I died for beauty
My life closed twice before its close
Hope

JLT = Ja  Lisä  Tietoa:
- Outi Oja Kiiltomadossa Merja Virolaisen teoksesta
-  Emily Dickinson Wikipediassa
- The collected poems of Emily Dickinson

vedenkeittokehotus

 

Linnunpoikanen
vesialtaaseen kuoli
vesihanat on kiinni
niin pieni olento, voi
päästä ihmisten uniin.

*****

(runo liittyy tähän uutiseen)

Runotorstaissa muita tankarunoja

tämän taivaankaaren alla

When the child was a child/it walked with its arms swinging,/wanted the brook to be a river,/the river to be a torrent,/and this puddle to be the sea. /When the child was a child,/It didn’t know that it was a child,/everything was soulful,/and all souls were one.

When the child was a child,/it had no opinion about anything,/had no habits,/it often sat cross-legged,/took off running,/had a cowlick in its hair,/and made no faces when photographed.

When the child was a child,/it was the time for these questions:/Why am I me, and why not you?/Why am I here, and why not there?/When did time begin, and where does space end?/Is life under the sun not just a dream?/Is what I see and hear and smell/not just an illusion of a world before the world?/Given the facts of evil and people./Does evil really exist?/How can it be that I, who I am,/didn’t exist before I came to be,/and that, someday, I, who I am,/will no longer be who I am?

When the child was a child,/It choked on spinach, on peas, on rice pudding,/and on steamed cauliflower,/and eats all of those now, and not just because it has to.

When the child was a child,/it awoke once in a strange bed,/and now does so again and again./Many people, then, seemed beautiful,/and now only a few do, by sheer luck. /It had visualized a clear image of Paradise,/and now can at most guess,/could not conceive of nothingness,/and shudders today at the thought.

When the child was a child,/It played with enthusiasm,/and, now, has just as much excitement as then,/but only when it concerns its work. /When the child was a child,/It was enough for it to eat an apple, … bread,/And so it is even now.

When the child was a child,/Berries filled its hand as only berries do,/and do even now,/Fresh walnuts made its tongue raw,/and do even now,/it had, on every mountaintop,/the longing for a higher mountain yet,/and in every city,/the longing for an even greater city,/and that is still so,/It reached for cherries in topmost branches of trees/with an elation it still has today,/has a shyness in front of strangers,/and has that even now./It awaited the first snow,/And waits that way even now.

When the child was a child,/It threw a stick like a lance against a tree,/And it quivers there still today.

Peter Handke: Song of the childhood

 

Tehnyt listaa elokuvista, jotka ovat erityisiä. Tuima  sai minut miettimään tärkeitä elokuviani, ja se onkin osoittautunut mielenkiintoiseksi sekä kohtalaisen haastavaksi, koska hyviä elokuvia on paljon. Runoudella vaikuttaisi kuitenkin olevan eräs yhteenliittävä tekijä niihin elokuviin, jotka ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen ja ovat vaikuttaneet vahvasti. Listani ei ole vielä valmis, mutta tuo Handken runo on elokuvassa, jolla kyllä on erityinen paikka sydämessäni.