Avainsanat

,

 

 

 

Ennen kouluunmenoani, viisivuotiaana kävin pyhäkoulua. Pidin raamatun kertomuksista, eläydyin niihin vahvasti. Vedenpaisumustarina kiehtoi ja vaivasi kauan, koska lähipiirissäni oli yksineläviä aikuisia, joiden puolesta olin kauhuissani, arkkiin kun otettiin vain pareja. Kysyin asiaa pyhäkoulun opettajaltakin, joka hämmentyi eikä osannut vastata eikä kotonakaan kukaan. Muistan lukeneeni tarinaa uudestaan löytääkseni jonkun vihjeen jostakin muusta, mutta en löytänyt ja aloin epäillä koko kertomusta, koska ympärilläni elävät yksineläjät olivat hyvin väkevästi olemassa ja elossa.

Reilun kahdenkymmenen vuoden kuluttua, eräänä kesänä, sain vastauksen lukiessani Timothy Findleyn teoksen Suuri tulva (Not Wanted on the Voyage, suom. Hanno Vammelvuo 1986). Samana kesänä luin myös C.G. Jungin muistelmateoksen Unia, ajatuksia, muistikuvia (suom. Mirja Rutanen 1990). Näin nämä kaksi tulivat elämässäni ensimmäisen kerran liitetyiksi toisiinsa. Kummankin muitakin teoksia luin tämän jälkeen.

Findleyn teoksen Ikuisen hämärän vaeltaja (Pilgrim, suom. Heikki Salojärvi) luin ensimmäisen kerran marraskuussa neljä vuotta sitten.

Olen elänyt monta elämää, tohtori Jung. Ken tietää. Ledana olen ehkä synnyttänyt Helenan – tai Annana pyhän Marian… Olin myös rampa paimen, jota pyhä Jeesuksen Teresa piti vallassaan; olin irlantilainen tallipoika ja lasimaalausten tekijä Chartesin tuomiokirkossa… Näin Hamletin ensimmäisen esityksen ja näyttelijä Molierin viimeisen. Olin Oscar Wilden ystävä ja Leonardon vihamies… Minä olen sekä mies että nainen. Olen iätön eikä minulla ole pääsyä kuolemaan.

Lukija, joka ymmärtää jotain jungilaisista arkkityypeistä ja niiden valtavasta vetovoimasta saa teoksesta luonnollisesti paljon irti, mutta mitenkään välttämätöntä sekään ei ole, koska Findley käyttää arkkityyppien voiman romaanissaan hyväkseen. Kuten taitava taiteentekijä tekeekin.

Teos alkaa huhtikuusta vuonna 1912, jolloin Titanic on juuri uponnut ja päättyy ajankohtaan, jolloin ensimmäinen maailmansota on alkamassa. Aikajänne on taiten ajateltu. Romaanissa eletään pääasiassa Zürichissä, jossa Jung työskenteli, mutta myös muissa Euroopan kaupungeissa ja maaseudulla. Romaanin keskushenkilöinä ovat Carl Gustav Jung ja hänen perheenjäsenensä, erityisesti Emma Jung sekä yksinäinen, useaan kertaan itsemurhaa yrittänyt hra Pilgrim, joka tahtoo kuolla muttei koskaan onnistu kuolemaan, koska syntyy ja herätetään henkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Erään itsemurhayrityksensä jälkeen hänestä tulee Jungin potilas. Niin alkaa henkien kamppailu itseoppineen mystikon ja tiedemiehen välillä. Pilgrim on aivan varma, että hän on elänyt ne kaikki edelliset elämät, joista hän Jungille kertoo. Pilgrimin merkillinen menneisyys kuljettaa lukijan sekä Jungin syvälle eurooppalaisen ihmisen tiedostamattomaan. Pilgrim kantaa vaeltaja-matkalaukussaan kaikkien kohtaamiensa ihmisten kohtaloita.

Romaanin loppukohtaus on vaikuttava ja siitähän on tässä vaiettava. Tämän erinomaisen romaanin eräs lukuisista hienoista piirteistä on se, että kirjailija jättää lukijalle sen mikä on lukijan oikeus: lukija saa keksiä ja oivaltaa. Loppukohtaus mukaan lukien koko teos on lukukokemuksena intensiivinen, myyttinen sekä toivontäyteinen tarina. Luulen, vaikka tämä arvailuksi jääkin, että Jung itse olisi pitänyt tästä teoksesta. Findley on lojaali faktoille vain kertomuksen kehyksinä ja rankana, hän uudelleenmuokkaa ja elvyttää vanhat tutut tarinat. Teoksen loppuun hän on liittänyt neljäsivuisen luettelon romaanin kytköksistä todellisuuteen: ”Seuraavassa juuri lukemanne sepitteen eräitä todellisia lähtökohtia.” Tämän jälkeen kerrotaan parilla rivillä kaikista romaanissa esiintyneistä henkilöistä kuten: Oscar Wilde, Roberto Ross, Auguste Rodin, Gertrude Stein, Alice B.Toklas, Sigmund Freud, Leonardo da Vinci, Teresa de Cepeda y Ahumada ja monia muita.

Turun Sanomissa on hyvä Jari Lybeckin kirjoittama kritiikki, jossa hän vertaa teosta Thomas Mannin teokseen Taikavuori eikä vertaus ole lainkaan huono. Etenkin kun teoksen eräs alkumotoista on Taikavuoresta:

 Tarinamme… on paljon vanhempi kuin ikävuotensa. Sen hartioille kertynyttä ikää ei ylipäänsä voida laskea päivinä eikä auringonkiertoina. Lyhyesti sanottuna sen menneisyysaste ei oikeastaan lainkaan johdu ajasta. (Thomas Mann: Taikavuori, suom. Kai Kaila)

 

 

 

 

 Verkkojulkaisu ”january magazine” on tehnyt useita haastatteluja Findleystä:
Timothy Findley
Pilgrim

 

 

Timothy Findleyn romaanit:

The Last of the Crazy People. New York, Meredith Press, andLondon, Macdonald, 1967.
The Butterfly Plague. New York, Viking Press, 1969; London, Deutsch, 1970.
The Wars. Toronto, Clarke Irwin, 1977; New York, Delacorte Press, and London, Macmillan, 1978.
Famous Last Words. Toronto, Clarke Irwin, and New York, DelacortePress, 1981; London, Macmillan, 1987.
Not Wanted on the Voyage. Toronto, Viking, 1984; New York, Delacorte Press, and London, Macmillan, 1985.
The Telling of Lies. Toronto, Penguin, 1986; London, Macmillan, andNew York, Dell, 1988.
Headhunter. Toronto, HarperCollins, 1993; New York, Crown, 1994.
The Piano Man’s Daughter. Toronto, HarperCollins, and New York, Crown, 1995.
Pilgrim. New York, HarperCollins, 1999.

Joista suomeksi on käännetty kuusi:

Sota, 1980 (The wars)
Suuri tulva, 1986 (Not Wanted on the Voyage)
Viimeiset sanat, 1987 (Famous last words)
Valheen kerrokset, 1988 (The Telling of Lies)
Pianomiehen tytär, 1998 (The Piano Man’s Daughter)
Ikuisen hämärän vaeltaja, 2000 (Pilgrim)

Mainokset