Avainsanat
Ennen kouluunmenoani, viisivuotiaana kävin pyhäkoulua. Pidin raamatun kertomuksista, eläydyin niihin vahvasti. Vedenpaisumustarina kiehtoi ja vaivasi kauan, koska lähipiirissäni oli yksineläviä aikuisia, joiden puolesta olin kauhuissani, arkkiin kun otettiin vain pareja. Kysyin asiaa pyhäkoulun opettajaltakin, joka hämmentyi eikä osannut vastata eikä kotonakaan kukaan. Muistan lukeneeni tarinaa uudestaan löytääkseni jonkun vihjeen jostakin muusta, mutta en löytänyt ja aloin epäillä koko kertomusta, koska ympärilläni elävät yksineläjät olivat hyvin väkevästi olemassa ja elossa.
Reilun kahdenkymmenen vuoden kuluttua, eräänä kesänä, sain vastauksen lukiessani Timothy Findleyn teoksen Suuri tulva (Not Wanted on the Voyage, suom. Hanno Vammelvuo 1986). Samana kesänä luin myös C.G. Jungin muistelmateoksen Unia, ajatuksia, muistikuvia (suom. Mirja Rutanen 1990). Näin nämä kaksi tulivat elämässäni ensimmäisen kerran liitetyiksi toisiinsa. Kummankin muitakin teoksia luin tämän jälkeen.
Findleyn teoksen Ikuisen hämärän vaeltaja (Pilgrim, suom. Heikki Salojärvi) luin ensimmäisen kerran marraskuussa neljä vuotta sitten.
Olen elänyt monta elämää, tohtori Jung. Ken tietää. Ledana olen ehkä synnyttänyt Helenan – tai Annana pyhän Marian… Olin myös rampa paimen, jota pyhä Jeesuksen Teresa piti vallassaan; olin irlantilainen tallipoika ja lasimaalausten tekijä Chartesin tuomiokirkossa… Näin Hamletin ensimmäisen esityksen ja näyttelijä Molierin viimeisen. Olin Oscar Wilden ystävä ja Leonardon vihamies… Minä olen sekä mies että nainen. Olen iätön eikä minulla ole pääsyä kuolemaan.
Lukija, joka ymmärtää jotain jungilaisista arkkityypeistä ja niiden valtavasta vetovoimasta saa teoksesta luonnollisesti paljon irti, mutta mitenkään välttämätöntä sekään ei ole, koska Findley käyttää arkkityyppien voiman romaanissaan hyväkseen. Kuten taitava taiteentekijä tekeekin.
Teos alkaa huhtikuusta vuonna 1912, jolloin Titanic on juuri uponnut ja päättyy ajankohtaan, jolloin ensimmäinen maailmansota on alkamassa. Aikajänne on taiten ajateltu. Romaanissa eletään pääasiassa Zürichissä, jossa Jung työskenteli, mutta myös muissa Euroopan kaupungeissa ja maaseudulla. Romaanin keskushenkilöinä ovat Carl Gustav Jung ja hänen perheenjäsenensä, erityisesti Emma Jung sekä yksinäinen, useaan kertaan itsemurhaa yrittänyt hra Pilgrim, joka tahtoo kuolla muttei koskaan onnistu kuolemaan, koska syntyy ja herätetään henkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Erään itsemurhayrityksensä jälkeen hänestä tulee Jungin potilas. Niin alkaa henkien kamppailu itseoppineen mystikon ja tiedemiehen välillä. Pilgrim on aivan varma, että hän on elänyt ne kaikki edelliset elämät, joista hän Jungille kertoo. Pilgrimin merkillinen menneisyys kuljettaa lukijan sekä Jungin syvälle eurooppalaisen ihmisen tiedostamattomaan. Pilgrim kantaa vaeltaja-matkalaukussaan kaikkien kohtaamiensa ihmisten kohtaloita.
Romaanin loppukohtaus on vaikuttava ja siitähän on tässä vaiettava. Tämän erinomaisen romaanin eräs lukuisista hienoista piirteistä on se, että kirjailija jättää lukijalle sen mikä on lukijan oikeus: lukija saa keksiä ja oivaltaa. Loppukohtaus mukaan lukien koko teos on lukukokemuksena intensiivinen, myyttinen sekä toivontäyteinen tarina. Luulen, vaikka tämä arvailuksi jääkin, että Jung itse olisi pitänyt tästä teoksesta. Findley on lojaali faktoille vain kertomuksen kehyksinä ja rankana, hän uudelleenmuokkaa ja elvyttää vanhat tutut tarinat. Teoksen loppuun hän on liittänyt neljäsivuisen luettelon romaanin kytköksistä todellisuuteen: ”Seuraavassa juuri lukemanne sepitteen eräitä todellisia lähtökohtia.” Tämän jälkeen kerrotaan parilla rivillä kaikista romaanissa esiintyneistä henkilöistä kuten: Oscar Wilde, Roberto Ross, Auguste Rodin, Gertrude Stein, Alice B.Toklas, Sigmund Freud, Leonardo da Vinci, Teresa de Cepeda y Ahumada ja monia muita.
Turun Sanomissa on hyvä Jari Lybeckin kirjoittama kritiikki, jossa hän vertaa teosta Thomas Mannin teokseen Taikavuori eikä vertaus ole lainkaan huono. Etenkin kun teoksen eräs alkumotoista on Taikavuoresta:
Tarinamme… on paljon vanhempi kuin ikävuotensa. Sen hartioille kertynyttä ikää ei ylipäänsä voida laskea päivinä eikä auringonkiertoina. Lyhyesti sanottuna sen menneisyysaste ei oikeastaan lainkaan johdu ajasta. (Thomas Mann: Taikavuori, suom. Kai Kaila)
Verkkojulkaisu ”january magazine” on tehnyt useita haastatteluja Findleystä:
Timothy Findley
Pilgrim
Timothy Findleyn romaanit:
The Last of the Crazy People. New York, Meredith Press, andLondon, Macdonald, 1967.
The Butterfly Plague. New York, Viking Press, 1969; London, Deutsch, 1970.
The Wars. Toronto, Clarke Irwin, 1977; New York, Delacorte Press, and London, Macmillan, 1978.
Famous Last Words. Toronto, Clarke Irwin, and New York, DelacortePress, 1981; London, Macmillan, 1987.
Not Wanted on the Voyage. Toronto, Viking, 1984; New York, Delacorte Press, and London, Macmillan, 1985.
The Telling of Lies. Toronto, Penguin, 1986; London, Macmillan, andNew York, Dell, 1988.
Headhunter. Toronto, HarperCollins, 1993; New York, Crown, 1994.
The Piano Man’s Daughter. Toronto, HarperCollins, and New York, Crown, 1995.
Pilgrim. New York, HarperCollins, 1999.
Joista suomeksi on käännetty kuusi:
Sota, 1980 (The wars)
Suuri tulva, 1986 (Not Wanted on the Voyage)
Viimeiset sanat, 1987 (Famous last words)
Valheen kerrokset, 1988 (The Telling of Lies)
Pianomiehen tytär, 1998 (The Piano Man’s Daughter)
Ikuisen hämärän vaeltaja, 2000 (Pilgrim)
Kirsti said:
Pitääkin tutustua tähän kirjailijaan.
On jotenkin kauhean murheellista, että aikuiset ovat niin valmistautumattomia vastaamaan lasten pohdintoihin. Mutta eipä Nooan aikoina ollut juuri toivoa pariskunnillakaan, koska kaikki kuitenkin hukkuivat vedenpaisumuksen alle, eli aika kauhistuttava tarinahan tuo on. Ja sikäli jännä, että Jumala katui sitä että oli luonut maailman, siksi päätti hukuttaa sen. Hukutettuaan maailman hänelle kuitenkin tuli pieni mielipaha ja hän lupasi, ettei enää tee sellaista. Minulle tämä on ollut kiinnostava kysymys. Voinko nyt luottaa Jumalan lupaukseen olla enää tuhoamatta maailmaa. Entäpä jos hän muuttaakin mielensä?
hirlii said:
Luulen, ja ehkäpä luuloni ei mene edes paljon vikaan, että saattaisit pitää tämän kirjailijan tuotannosta.
Se oli todella varsinainen horrow-stoori, koko vedenpaisumus. Ja niinpä, onko Jumala lainkaan luotettava?
HannaH said:
Jaa, yritin lukea tätä, mutta… ehkä se johtuu siitä, että tällä hetkellä käsitykseni niin Freudin kuin Jungin psykologioista ovat hyvin kriittisiä. Ensimmäistä jo pilkataankin aika avoimesti monissa muissa kirjoissa ja jälkimmäinen tunnetaan huonosti. Noihin aikoihin minulla kuitenkin oli hieman kiire, joten arvioni luettavuudesta voi olla pahasti pielessäkin, en tiedä.
Vedenpaisumus – well, Julian Barneshan teki siitä tarinasta aika selvää jälkeä Flaubertin papukaijassaan. Kyseinen kirja on kyllä muutoin kehnohko, mutta tuo aloittava Nooan arkki juttu on ihan hyvä. Osoittaa mainiosti Raamatun ajan kirjoittajien luonnonymmärryksen tason.
Raamatun horror-stooreista: yritin 15-kesäisenä lukea kuvaraamattua. Kun päästiin Iisakin teurastamiseen, en kerta kaikkiaan kestänyt sitä. Kammosin Raamattua sen jälkeen monta vuotta.
hirlii said:
no, se ei sitten ollut sinun kirjasi tai joku toinen hetki on ehkä parempi sille ja sinulle. jungihan kuvataan tässä romaanissa aika avuttomaksi, että mitään suurmiehen kuvaa siinä ei luoda.
minulle tuossa kirjassa oli hirmu imu. kun luin sen ensimmäisen kerran luin sen kirjaimellisesti siltä istumalta, eli naulittuna kirjan maailmaan. vain joidenkin kirjojen kanssa käy näin.
tuohon flaubertin papukaijaan en ole tutustunut, vaan eipä sitä tiedä josko se joku päivä tulisi luentaan.
raamatun horror-kertomukset ovat kyllä raakana (alkuperäisinä) aika karmivaa luettavaa. lapsena taisin lukea näitä softattuja versioita. meillä oli muistaakseni kotona lasten raamattukin. kansakoulussa luettiin näitä kertomuksia ja keskusteltiinkin joskus niistä.
välillä tuo vedenpaisumus tulee kyllä mieleen, kun ajatelee napajäätiköitä, jotka sulavat hirmu kyytiä.
myöhemmin olen lueskellut kielen kannalta raamattua sieltä täätlä ja ymmärtänyt, että se on silkan suomenkielen kannalta mielenkiintoinen. radiossakin aiheesta joku viikko sitten keskusteltiin ja tämän kielellisen puolen nosti esiin pari kirjailijaa.
Kirsti said:
Raamatun horrorin äärellä kannattaa ajatella millaisessa maailmassa tarinat on kirjoitettu. Vaikka Vanha testamentti on täynnä julmia tarinoita, se kuitenkin esittelee maailman ensimmäisen radikaalin sosiaalieettisen ohjelman, esittää esim. sen aikanaan täysin käsittämättömän vaatimuksen, että vieraiden kansojen edustajatkin ovat ihmisiä ja heitä pitää kohdella asiallisesti. Israelilaiset eivät tosin malttaneet Jahven käskyjä noudattaa, mutta käskyt on kirjattu Mooseksen lakikokoelmiin. Myös orvot, lesket, sairaat olivat lähellä Jahven sydäntä ihan eri tavalla kuin muissa sen ajan uskonnollisissa dokumenteissa. Raamattu on tosiaan kiinnostavaa kirjallisuutta ja ihan kielenkin kannalta lukemisen arvoinen, silti minun mielestäni on ko. teoksen vähättelyä lukea sitä pelkkänä kaunokirjallisuutena. Ajattelemme me sitten Raamatusta ja siihen perustuvista uskonnoista mitä tahansa, se kuitenkin on kiistasta maailman vaikutusvaltaisin teos ja synnyttänyt valtaisen teologisen kirjaston kun ihmiset ovat tulkinneet sitä. Meidän kulttuurimme olisi hyvin olennaisesti erilainen, jos ei olisi kristinuskoa, eikä Raamattua. Se on tietenkin spekulatiivisen fiktion alaa pohtia, että millainen kulttuurimme siinä tapauksessa olisi.
hirlii said:
Olet aivan oikeassa Kirsti.
Kuuntelin radio-ohjelmaa autossa kotiin ajaessani ja jäin autoon pihalle kuuntelemaan sen loppuun. Ohjelmassa eri alojen ihmiset kertoivat suhteestaan raamattuun ja mitä se heille merkitsee. Minusta oli mielenkiintoista, että kirjailija X (muistiosaston sihteeri on syvässä unessa) kertoi lukevansa raamattua muunmuassa kielen kannalta, hän ei pitänyt uutta käännöstä lainkaan niin korkeatasoisena kuin vanhempaa käännöstä. Kotiin mentyäni selasin raamattua nimenomaan tästä näkökulmasta ja ei se ole vähättelyä.
Tietenkin, jos lukee vain ja ainoastaan siitä lähtökohdasta, mutta en usko että kukaan kykenee siihen. Raamatussa kun on niin paljon tavaraa.