”Kukaan ei tiennyt ketä Masku tarkoitti kun hän puhui itsekseen. Olemme samalla aaltopituudella, kukaan ei voi väittää vastaan, hän sanoi. Mutta minun on kai kuljettava maapallon ympäri, jotta löytäisin hänet.
Hän suuntasi katseensa horisonttiin ja kohottautui, äänikin kohosi, ja hän pyörähti kannoillaan: Mutta jos minun kerran on kuljettava koko maapallon ympäri löytääkseni hänet, silloinhan hänen täytyy olla, tällä hetkellä, nyt, aivan tässä !”

lasnaolo_mini

”Missä sinä olet, Masku kysyi, kun kuuli Munkokinkon äänen, mutta ei nähnyt häntä.
– Minä piiloudun tänne.
Mutta minne, Masku kysyi.
– Tänne sinun taaksesi.
Masku pyörähti ympäri myötäpäivään. Ei siellä ollut ketään. Hän kääntyi äkisti vastapäivään. Ja siinä Munkokinko oli. Masku tempaisi hänet syliinsä ja nosti korkealle päänsä yläpuolelle. Katso, minä näytän sinulle auringon, hän huudahti, sinähän olet koko ajan pyörinyt minun varjossani.”

”Kun Masku soitti vanhaa Beckeriä, järvi läikehti sisään vastapäiselle seinälle. Seinä muuttui, valo väreili, keinui ja hyppi siinä. Kuule, miten soiva seinä, Masku sanoi Munkokinkolle. Soita sinä minut kotiin, Munkokinko pyysi. Onko se jossain kaukana, Masku kysyi. On se, kauempana kuin päivä ja yö, Munkokinko vastasi. Mutta yöhän on jo aivan lähellä, Masku sanoi. Niin on, lähellä sinua ja lähellä minua. Mutta se ei osaa kotiin ilman valoa, Munkokinko sanoi ja nukahti.”

(riemastuttava pikkukirja, joka on kuin taskumatti marraskuun pimeässä illassa: mirkka rekola; maskuja – pieniä elämän pituisia juttuja, wsoy 2002)

Mainokset