vedenaliset_kansi_56807c

 

On olemassa kirjailijoita, jotka löytävät reitin kielen sisään ja pinnan alle. He eivät ole vain verbaalisesti taitavia vaan heidän kirjoittamallaan kielellä on myös tuo kyky; sukeltaa sanojen alta vedenalisia aarteita ja tuoda niitä lukijalle. Maria Peura kuuluu sanataiteen tämän lajin lahjakkuuksiin ja olen tässä pitkään sekä rauhallisesti nauttien lukenut hänen teostaan Vedenaliset (Teos 2008). Romaani ei ole paksu, mutta kansien välissä on enemmän kuin silkka sivumäärä ja enemmän kuin pelkkä tarina. Peura kirjoittaa tiheästi, kerronnan loimilangat muodostavat moninaisen sidoksen yksilön kokemuksen ja muiden ihmisten välille: laumoihin.

Peuran Vedenaliset –teoksen perustarina on perheessä ja vanhemmistaan poispäin kasvavassa nuoressa naisessa. Tämän perustarinan sisään Peura kutoo monta sisäkkäistä tarinaa. Kerronta ei etene kronologisesti. Elämä, vaikka se eteneekin yhteen suuntaan, ei kokemuksellisesti ole kronologinen, se kerrostuu ja siihen syntyy joka hetki monenlaisia kerroksia sekä rihmastoja. Siksi aikakaan ei ole niin yksiselitteinen asia sille, joka tunnistaa nämä eri kerrokset ja huoneet sekä liikkuu niissä. Olen aina pitänyt tämäntyyppisestä kerronnan tavasta, jota olen löytänyt enemmän naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta. Tätä kielitaikinaa on kirjallisuudentutkijat ja filosofit vaivanneet varsin kauan enkä tiedä mihinkä ovat päässeet kysymyksessä siitä, onko miehillä ja naisilla aivan eri kielijärjestelmä, jotkut noiden ajatusten aalloista ovat kuitenkin nuolleet minunkin rantakiviäni. Peuran tavasta kirjoittaa tulee mieleeni Carlos Sauran elokuvat, joissa kerronta ei myöskään ole kronologinen.

Romaanissa käytetään pohjoisen murretta, sitä tunnekieltä jolla ihminen ilmaisee lyhyestikin enemmän kuin kirjakielellä. Se on romaanissa aina ansio, koska murteet maustavat ja pitävät virallisen äidinkielemme elävänä. Konkreettinen ja todenmakuinen tapa kertoa eri ympäristöistä tekee mahdolliseksi tunnistaa kirjan kaupunki Tampereeksi, vaikka nimeä ei kirjassa mainitakaan.

Teoksessa peilataan vaikuttavasti kaupunkimaista elämäntapaa pohjoisessa olevaan pienen saaren eristyneeseen elämänmuotoon. Suomalaisten kaupunkilaisuushan on varsin nuorta verrattuna muihin eurooppalaisiin, vain nelisenkymmentä vuotta sitten olimme vielä maatalousvaltainen yhteiskunta. Teemasta kannattaa kirjoittaa, koska kaupunkien asuttaminen on toteutunut Suomessa monenkertaisella nopeudella vanhoihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna, ehkäpä elämme sisäisesti vielä luonnonvoimista: vaistojen ja viettien ohjaamina. Peura onnistuu myös sisällyttämään romaaniinsa täysin vieraan kulttuurin kohtaamisen ja teos päättyy arvoituksellisesti islamilaisen asusteen pukemiseen.

Maria Peuran muut teokset:
– Suennälkä (2000) näytelmä
– On rakkautes ääretön, 2001
– Mimmi Moun ilotaika lastenrunoja, 2004
– Valon reunalla, 2005
– Vedenaliset, 2008

 

 


 

 

Advertisements