Avainsanat

alkuaika

Pidän kirjoista ja joitain rakastan paljon. Kirjailijoiden persoona tai elämä ei ole kiinnostavaa silloin kun antautuu heidän kirjoittamiensa tarinoiden vietäväksi. Myöhemmin, sanon ja jatkan lukemista, myöhemmin saatan lukea kirjailijasta itsestäänkin, tätä tietoa toki jaetaan jo silloin kun hiertää pientä takamustaan pulpetin takana olevaan tuoliin.

Kaikilla on henki. Eläimillä on. Kasveilla. Esineillä. Kaikki elollinen ja elotonkin, kuljettavat kertomuksia ja ovat siten osa henkeämme, olemustamme ja lopulta oleellinen osa koko historiaamme. Kirja on esine ja silläkin on henki, toisten henki puhuttelee enemmän kuin toisten.

Näin kirjoittaa Olga Togarczuk teoksessaan Alku ja muut ajat, Otava 2007 (suom. Tapani Kärkkäinen):

IHMISET LUULEVAT ELÄVÄNSÄ intensiivisemmin kuin eläimet, kasvit ja varsinkin esineet. Eläimet aavistavat elävänsä intensiivisemmin kuin kasvit ja esineet. Kasvit uneksivat elävänsä intensiivisemmin kuin esineet. Mutta esineet vain ovat, ja niiden oleminen on paljon enemmän elämää kuin mikään muu. (Alku ja muut ajat, s.42)

Jotkut kirjailijat osaavat kertoa tarinan niin, että kertomuksessa on oleellisesti mukana myös esineiden henki eikä vain elottomat esineet. Olen lukenut sellaisen kirjan juuri ja häikäistynyt, lumoutunut siitä kuinka Olga Togarczuk kykenee kuvaamaan lyhyillä ja konkreettisilla lauseillaan elämän koko leveyden sekä korkeuden. Kuinka kahvimyllyä kuvaamalla voi kertoa oleellisen, ja siten vielä että lukija voi pysähtyä, lopettaa kokonaan lukemisen ja olla liikkumatta, aloillaan – pitkän tovin:

Esineet ovat olioita toisesta todellisuudesta, jossa ei ole aikaa eikä liikettä. Esineistä näkyy vain pinta. Kunkin aineellisen objektin tarkoitus ja mieli määrittyvät kuitenkin sen kautta, mikä on piilossa, jossain muualla. Näin on myös kahvimyllyn kohdalla.

Kahvimylly on materian kappale, johon on puhallettu jauhamisen idea.

Kahvimyllyt jauhavat ja siksi ne ovat olemassa. Mutta kukaan ei tiedä, mikä kahvimyllyn merkitys lopulta on. Kukaties se on sirunen jostakin totaalisesta, perustavasta muutoksen laista, jota ilman tämä maailma ei voisi olla olemassa tai olisi tyystin toisenlainen. Kukaties kahvimyllyt ovat olemassaolon akseli, jonka ympärillä kaikki pyörii ja kehittyy, kukaties ne ovat maailman kannalta olennaisimpia kuin ihmiset. Ja voihan olla, että Misian kahvimylly on se pilari, jonka varassa koko Aluksi kutsuttu paikka on olemassa. (Alku ja muut ajat, ss. 44-45) 

On siis olemassa paikka nimeltään Alku ja se sijaitsee maailmankaikkeuden keskipisteessä, sitä vartioivat jokaisesta neljästä ilmansuunnasta enkelit: Rafael, Gabriel, Mikael ja Uriel. Alun läpi virtaa kaksi jokea ”sekä lisäksi se kolmas, joka syntyy niiden himosta toisiinsa”. Alku on kylä, jossain Puolan keskipaikkeilla ja samalla se voisi olla missä tahansa muuallakin. Togarczuk kertoo Alku -kylän ihmisistä ja vyöryttää lukijan eteen muutamalla henkilöhahmolla ihmisen olemassaolon moninaisen kartan. Romaanin henkilöistä jokainen voisi olla kuka tahansa ja miltei missä tahansa muuallakin, he voisivat jopa olla yksi ja ainoa ihminen tai alku ihmiselle. Tarina kerrotaan lyhyinä, erillisinä kertomuksina, jotka limittyvät toisiinsa kuin eriväriset palat suuressa mosaiikki työssä. Romaani tulee kertoneeksi myös Puolan koko historian 1900-luvun alusta tähän päivään. Ihme? Sitä tämä kirja totisesti on, vaikka se kerronnaltaan on hyvin konkreettinen ja samalla syvästi filosofinen.

Valinnat tapahtuvat itsestään, mutta joskus hänestä tuntuu että hän tekee ne tietoisesti. Ajatus siitä, että valinnat eivät tapahtuisikaan itsestään, voi saada hänet säikähtämään, siinä tapauksessa hän olisi itse vastuussa siitä, missä on ja mitä edestään löytää. (Alku ja muut ajat)

Selasin joitain lukijakokemuksia kirjasta ja aika monet kokevat kirjan mystisenä sekä metafyysisenä, jota se kieltämättä onkin mutta arjen ja konkretian kautta. Juuri se tekee tästä kirjasta vaikuttavaa kaunokirjallisuutta. Togarczuk käyttää hyväkseen uskontoja, myyttejä ja legendoja sekä kansansatuja kuvaillessaan henkilöitään. Katsoin hänen omia kotisivujaan ja huomasin että siellä mainitaan Jung, mitään muuta en juurikaan ymmärtänyt, koska sivut ovat puolaksi. Togarczuk on kyllä oivaltanut Junginsa ja tehnyt siitä omansa. Heti kohta, niin pian kun toivun tästä romaanista, haen luettavaksi kirjailijan toisen suomennetun romaanin: Päivän talo, yön talo (suom. 2004).

Kirjan on alkukieleltä kääntänyt Tapani Kärkkäinen, hänen verkkosivuiltaan löytyy runsaasti mielenkiintoista tietoa Puolasta sekä puolalaisesta kirjallisuudesta. Tapani Kärkkäinen kääntää suoraan puolasta ja se on suuri lahja suomalaisille, koska paljosta olisimme jääneet paitsi ellei tätäkään teosta olisi kukaan kääntänyt. Kirja ilmestyi Puolassa vuonna 2000 ja suomeksi Otavan kustantamana toissa vuonna.

Tapani Kärkkäinen: Minun Puolani ja Olga Togarczuk

Advertisements