”Kun Jumala loi ajan, irlantilaiset sanovat, hän teki sitä tarpeeksi. Tämä sanonta on epäilemättä osuva ja ajattelemisen arvoinen: jos kuvittelemme aikaa aineeksi, joka meille on annettu maallisten asioidemme hoitamiseen, sitä on meillä ilmeisesti tarpeeksi, sillä ainahan ”on aikaa”. Kenellä ei ole aikaa, hän on hirviö, epämuodostuma, hän varastaa jostakin aikaa, kavaltaa sitä. (Miten paljon aikaa onkaan täytynyt tuhlata ja varastaa, ennen kuin kuuluisasta sotilaallisesta täsmällisyydestä on tullut sananparsi: miljardeja varastettuja tunteja on maksettu hintana tästä tuhlailevasta täsmällisyydestä – puhumattakaan nykyajan epäsikiöistä, joilla ei ole aikaa! He vaikuttavat mielestäni aina ihmisiltä, joilla ei ole riittävästi ihoa…).”

Näin kirjoitti Heinrich Böll matkapäiväkirjansa Päiväkirja vihreältä saarelta, luvussa Kun Jumala loi ajan. Alkukielellä se ilmestyi vuonna 1957 ja Kai Kailan suomentamana vuonna 1975 (uusintapainos v. 2000). Lueskelin sitä tässä hiljattain unipuun oksalla ollessani ja matkapäiväkirjaksi se on yhä hiivatin mainio kuvaus irlantilaisuudesta sekä Irlannista.

”Olipa taas kiva kaveri”, sanoi taksinkuljettaja, joka vei meidät asemalle, ”oikein kunnon mies.”
”Kuka?” kysyin.
”Tämä päivä, eikö se ollutkin loistokaveri?”

(oli, kyllä se oli – oikein loistokaveri…)

 

vihrea_mini

Mainokset