Pieneltä paikkakunnalta, pikkukaupungin läheltä, Tampereen kautta helsinkiläistynyt ystäväni  kysyi kerran, että koenko olevani enemmän kaupunki- vaiko maaseutu-ihminen. Sekä-että mutten joko-tai, vastasin, ja sitten puhuimme pitkään kaupunkikokemuksistamme.

Olen toisen polven helsinkiläinen, neljännen polven stadilaiselle H:lle se ei ole vielä oikein stadilaisuutta, hänen mielestään olen asunut landella kun olen elänyt ensimmäiset kolme vuosikymmentäni viisikymmentäluvulla itä-helsinkiin rakennetussa lähiössä. Kolmen kilometrin fillarimatka oppikouluun kulki Nymanin peltojen ohi. Pysähdyin toisinaan vaihtamaan katseita lehmien kanssa. Kun tuli kesäloma mentiin aina maalle, pois kaupungista. Tai saareen.

Turku on Suomen vanhin kaupunki, sen nykyisistä asukkaista puolet on syntyperäisiä turkulaisia, joka tarkoittaa sitä, että osa heistä on ehkä kaupunkilaisempia kuin itse olen. Helsingissä käydessäni majapaikkani on itä-helsingissä, siellä mistä olen kotoisin. Kun menen keskustaan, sanon meneväni kaupungille, vaikka kaupungissa olenkin. Turussa asun keskustassa, omasta mielestäni, mutta asun vain ”keskustan tuntumassa” – eräiden mielestä. Kun asuin seitsemän kilometrin päässä keskustasta, joka helsinkiläiselle ei ole matka eikä mikään, monet sanoivat että asun ”aivan kamalan kaukana” ja olivat sen näköisiä kuin kotini olisi ollut maapallon toisella puolella. Kun Helsingistä kävi vieraita he taas sanoivat, että tämähän on ihan landella, vaikka olimme kaupungissa.

Toisinaan tuntuu, että asun aivan liian kaukana Helsingistä, jossa minulla on paljon enemmän muistoja. Turku on kuin kuusikymmentä- tai seitsemänkymmentäluvun Helsinki. Täällä on sellainen pyhäpäivä. Kirkonkellot soivat ja kaupunki on hiljaa. Ihmisvirta syntyy ainoastaan kirkkoihin tai tepsin matseihin menijöistä. Skanssin kauppakeskukseen ja Ikeaan tullaan kaupungin ulkopuolelta, kauempaakin. Meri merkitsee minulle Helsinkiä. Turku ei ole merikaupunki, ei sillätavoin, täällä on saaristo, kun Helsinki taas on avomeren äärellä ja siihen rakkauteen kasvetaan vain elämällä avomeren äärellä.

Eräs, liki elämänpituinen ystäväni asuu keskisuomessa, luonnonsuojelualueella ekologisesti. Hänellä on puolisonsa kanssa enemmän teknologiaa kuin minulla. Jopa kotiteatteri ja valkokangas elokuvien sekä televisio-ohjelmien katselemiseen. Minulla ei ole edes televisiota, muutakin teknologiaa varsin vähän.

rurbaani

Kaupunkikulttuurin tutkija Pasi Mäenpää sanoo, että suomalaiset ovat läpikaupunkilaisia ja että elämäntapamme on kaupunkilainen myös kaupunkien ulkopuolella. Kun puhutaan maaseudusta, puhutaan usein syrjäseutujen kautta, mutta maaseutua on myös kaupunkien ja asutuskeskusten tuntumassa. Kaupunki ei tule, se on, hän sanoo. On vain eriasteista ja erilaista kaupunkilaisuutta.

Kaupunki ja maaseutu eivät ole vastakohtaisuuksia kuten usein ajatellaan, konflikti on keinotekoinen. Kaupunkilainen ei ole kuluttajakansalainen sen enempää kuin maaseudullakaan asuva, kaupungeissakin viljellään ja maaseudulla käydään marketeissa. Mitä ajattelemme kun puhumme maaseudusta? Mitä meille on kaupunki? Menemmekö maaseudulle vain pakoon ”pahaa” kaupunkia vai hakeaksemme vain luontoelämyksiä? Kenelle kaupunki kuuluu?

Monia kysymyksiä heräsi kaupunkitutkimuksenpäivillä Helsingissä. Muistiinpanot kertovat kummankin aivopuoliskon olleen hereillä, aivokurkiainen-avenuella oli vilkasta.

 

urbaani2 copy

Mainokset