Irlantilainen laulaja ja säveltäjä Dolores O’Riordan aloitti uransa yhtyeessä Cranberries, jonka musiikkia joskus toiste. Tässä hänen soololevyltään Are you Listening (2007) kappale Butterfly ja the Journey O’Riordanilla on aivan erityinen laulutapansa ja -tyylinsä, sellainen joka on laulun käyttämistä pikemminkin soittimena kuin vain ja ainoastaan ”pelkkänä” laulamisena.
Tuimalla on myös, musiikkia vihreältä saarelta…
Preivi 
Tuima said:
Dolores O’Riordanin laulutyyli on sellainen, että siitä joko pitää tai ei. Minä pidän, hän puhuttelee minua. Iloinen iloinen, kun soololevy löytyi joululahjapaketista. Ordinary Day on sen kappaleista suosikkini.
hirlii said:
Olen itse kuunnelut etupäässä sitä Cranberries -aikaa häneltä, ja tämä on oikeasti itselleni uutta. Kuunneltuani noita, tuli sellainen tunne, että kylläkylläkyllä. Tämän levyn ha-lu-an.
En tiedä mitä sanoisin tai miten kuvaisin o’riordanin ääntä. Ja varmaan on näin: en tykkää-tykkään. Sitä pitää kuunnella riittävän pitkään, se on vähän niinkuin kirja, joka saattaa ensialkuun tuntua vähän ehkä vaivalloiseltakin, mutta sitten kun kuuntelee. Vähän niinkuin: kun lukee jo toisen tai kolmannenkin kerran. Silloin sitä ehkä tietää, aha, tämä jää luokseni.
hirlii said:
Ordinary Day löytyy täältä:
Tuima said:
Tää on niin hyvä 🙂
Tuima said:
Muistan vieläkin miten suuren vaikutuksen Bury the Hatchet -levy teki ensikuulemalta – niitä harvoja levyjä, joka meni aivan läpi. Doloresin äänestä en oikeastaan mieti tykkäänkö vai en, se menee niin sisälle tunnemaailmaani, että se vain on ja koskettaa.
hirlii said:
Tämä onkin se asia, mikä ”taiteessa” joko menee läpi minulla tai ei.
Kuuntelin radiosta Lea Klemolan haastattelua yks aamu, en muista mikä aamu, mutta taannoin ja hän kertoi, että ollessaan mukana : Eeva-Liisan Mannerin Poltettu oranssi -teatteriproduktiossa, hän tajusi, että joku (manner) on tosiaankin ottanut vakavasti nuoren tytön tunne-elämän ja että siitä tekstistä hän ”heräsi”. Siitä, että otetaan vakavasti. Nuoren tytön tunne-elämä.
Se oli vaikuttavaa kuulla.
Näinhän sen tulisikin olla, että se minkä luemme, näemme, kuulemme koskettaisi häntä, joka on sisällämme. Jopa silloin kun emme ole vain nuoria tyttöjä.
Tuima said:
En tiedä ollenkaan millaisen vaikutuksen Dolores olisi tehnyt minuun, jos olisin kuullut häntä nuorena tyttönä. Luultavasti aikuinen min heitääytyy hänen ääneensä ja tulkintaansa eri tavoin, mutta tuskin vähemmän voimallisesti. Ei tällaisia laulajia monia ole yhdelle kuulijalle.
hirlii said:
Ei tämä musiikki ole (ehkä, mistäpä tuota tietäisi varmaksi) ihan nuorten tyttöjen musiikkia. Muistan kun kuuntelin Cranberriesin levyn : No need to arque ja ajattelin silloin, että tällaista en ole kuullut, en ikinä.
Doloresin ääni oli/on niin erityinen, ja meni tosiaankin jonnekin – syvälle.