Katson pilviä eikä mieleeni tule sanoja, joilla aloittaisin, vaikka hetki sitten olin tietävinäni mistä kirjoitan. Pilvet seisovat yhtä paikallaan kuin patsaaksi jähmettyneet ajatukseni, ne eivät tahdo liikahtaa mihinkään. Haluavatko ne levätä? Olla rauhassa ? Omissa oloissaan, siellä jossakin. Missä? Mistäpä tietäisin, missä mieleni fyysisesti pitää majaa. Onko sillä fyysisesti olemassakaan paikkaa tai aikaa?

Kirjoitan Googlen pieneen sanaikkunaan: ensimmäinen lause. Saan silmiini tämän. Onko ensimmäinen lause se tärkein? On, ainakin sikäli, että se määrää kaiken seuraavan. Kaiken tulevan.

Kesäkuun alussa ryhdyin kirjoittamaan joka aamu kesäaamupäiväkirjaa. Kirjoitan heti herättyäni ennenkuin teen yhtään mitään muuta. En vilkaisekaan edellisenä päivän kirjoittamaani, kirjoitan vain sen mitä mielessäni on. Mitä tahansa. Luin äsken parin viikon merkintöjäni. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä olen kirjoittanut Itämerestä ja saarista, joissa olen ollut ja asunutkin loma-aikoina. Olin hämmästynyt kun huomasin, että joka päivä olen maininnut meren jollakin tavalla. Tuo ensimmäinen merkintä on siis määrittänyt jotakin. En tiedä miten merkintäni jatkuvat, en ajattele sitä, on mielenkiintoista nähdä heinäkuun lopulla mistä ja miten olen kirjoittanut, mihin kesäaamujen havainnot kuljettivat.

Tästä kaikesta pälkähti päähäni katsoa niiden kirjojen ensimmäiset sekä viimeiset lauseet, jotka ainakin ajattelin lukea tämän kesän aikana. Kolmea näistä luen uusintoina ja loput ensimmäistä kertaa. Osa on novellikokoelmia ja osa romaaneja. Novellikokoelmien ensimmäiset ja viimeiset lauseet liittyvät toisella tavoilla toisiinsa, mutta liittynevät kuitenkin. Nämä nyt ainakin, lisäksi muutakin, sattumaltakin varmaan jotain. Saa arvata, jos haluaa, mistä kirjoista on kyse.

Kirja1. Ensimmäinen lause: Äitini nilkat mutkittelevat valkoisen leningin helmasta aivan kuin luut olisivat vettä. Viimeinen lause: Sanon, että he löysivät minut erikoisin silmin; sanon että he ovat varttuneet valossa.

Kirja2. Ensimmäinen lause: Äiti kuoli tänään. Viimeinen lause: Jotta kaikki täyttyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että teloituspäivänäni olisi  paljon katsojia, ja että he ottaisivat minut vastaan vihan huudoin.

Kirja3.Ensimmäinen lause: Peruskysymys kuuluu: kun ihminen on mikä on, pystyykö kukaan meistä todella muuttumaan? Viimeinen lause: Tarinan opetus on tämä: elämän ohikiitävässä draamassa minä olen yleensä sankaritar, mutta joskus olen pelkkä sivuhenkilö jonkun toisen näytelmässä.

Kirja4. Ensimmäinen lause: Ruman äidin kuoltua hänen isänsä oli jäänyt eläkkeelle lääkefirmasta, jossa hän oli työskennellyt kymmenet vuodet, ja alkanut matkustella Euroopassa, maanosassa joka oli jäänyt häneltä näkemättä. Viimeinen lause: Me olimme olleet varovaisia, et ollut jättänyt jälkeesi mitään.

Kirja5. Ensimmäinen lause: Kirjailija ei unohda koskaan sitä, kun hän ensimmäisen kerran saa muutaman kolikon tai kehut tarinan vastineeksi. Viimeinen lause: Nämä sivut ovat meidän muistimme kunnes hän henkäisee viimeisen kerran käsivarsillani ja saatan hänet mereen, sinne missä aallot murtuvat, sukeltaakseni hänen kanssaan ikuisiksi ajoiksi syvyyksiin, ja silloin voimme lopultakin paeta sinne mistä sen paremmin taivas kuin helvettikään ei meitä ikinä löydä.

Kirja6. Ensimmäinen lause: Nyt alan puhua kertomustani Gustave Dorén raamatusta. Viimeinen lause: Emme varmaan tule koskaan tietämään, mitä niissä pipetistä tippuvissa pisaroissa on.

Kirja7. Ensimmäinen lause: Muutamana iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan, ja tunsi olevansa tarpeeton. Viimeinen lause: Majakka oli sytytetty.

kirjatmv

Mainokset