Luen Juha Kulmalaa. Olen valveilla, täysin hereillä. Tämä on totta, Hilversumissa asti suhisee. Unemme on totta, nukuksissaolijat eivät muista uniaan.  Hereilläolijat muistavat ja näkevät. Näkevät unemme, toden. Tämän mitä tapahtuu, mikä on totta. Näin täysin hereillä ei monikaan uskalla tai jaksa enää olla.

Kirjoitin näin kun luin kolmisen vuotta sitten Juha Kulmalan teosta: ”… väärin kootut runot” (Savukeidas, 2002). Se on hurja ja vimmainen. Olen lukenut toistamiseen hänen toista kokoelmansa: ”? Mitä te odotatte” (Savukeidas, 2006). Kulmalan näkökyky on enemmän kuin 360 astetta, hän kuljettaa lukijan kaikkiin saleihin ja huoneisiin, kapakasta marsiin ja metsään. Kuuvuorelta näkee kauas.

Suuressa Kuvassa,
planeettojen välisen avaruuden armottomassa painottomuudessa ei ole mitään absoluuttista suuntaa ”ylös” tai ”alas”, eikä näin olle voida ”kohota korkeuksiin” sen paremmin kuin ”laskeutua” mihinkään ”syvyyksiin”, nämä asiat ovat täysin sopimuksenvaraisia, kukin voi asettaa helvettiä, kiirastulta ja taivasta esittävän piirroksen tai pörssikurssien kehitystä kuvaavan käyrästön mihin asentoon haluaa, tämä vaakasuoran ja pystyn puute aiheuttaa kuvotusta ja herkimmät yksilöt voivat aina huonommin, lopulta kaikki käytettävä tila täytyy eritteistä, ja tämän on korkea teknologisen kehityksen asteemme mahdollistanut
(Juha Kulmala: ? Mitä te odotatte, s. 43)

Kirjan takakannessa Risto Ahti kirjoittaa: ”Ote on niin vankka, että kirjaa voi esitellä maailmanlaajuisesti.”  Ja sitä nämä teokset ovat.

En tiedä miten se tapahtuu, ja onko tapahtunut, kääntäjällä tulee olemaan tai on hurja, mielenkiintoinen tehtävä edessään Kulmalan kielen kanssa. Hänen kolmas kokoelmansa: Me emme ole dodo, julkaistaan syyskuussa 2009. Näin voimakasta ilmaisua ja väkevää suomenkieltä ei kannata jättää lukematta.

Kulmala kustantajansa sivuilla.

sinäelävä

Kiiltomato piste netissä on Kulmalan teoksista kunnon kritiikit, jotka kiinnostuneiden kannattaa lukea.
Seppo Järvinen ja Saara Oranen

Mainokset