Vietän pyhäpäivää samalla kun useimmat muut kaupunkilaiset viettävät tavallista maanantaipäivää. Käyn kävelyllä, torilta tultuani istun jokirannassa. Se on tämän kaupungin elävin keskus, sydän. Joki. Laskimoa pitkin sydämen vasempaan  eteiseen. Istun ystäväni kanssa kahvilla vanhojen lehmusten alla. Visioimme vanhuuttamme. Tuota ajanjaksoa varten kannattaa pitää tiirikat ja viilat tallessa, sillä niitä saattaa tarvita lukkojen murtamiseen tai kaltereiden katkomiseen.

Sammakon (kirjakauppa turussa) luona on valtavasti kirjoja 2-5-10-15 euroa kappale, ostan yhden. Kirjan, joka kertoo Maj-Britistä, yli yhdeksänkymmentävuotiaasta hashista polttavasta naisesta, jota kuvataan romaanin alussa näin:

– Häneltä on evätty eliniäksi oikeus undulaattien omistamiseen. Asiasta on päätetty oikeudessa säälimättömän yksimielisesti. (s.7)
– Hän on raivoissaan Jumalalle. Mutta ei kuitenkaan torju tätä täysin. Hän pitää ovea aavistuksen verran raollaan. Hänellä ei ole ketään muutakaan, kenen kanssa puhua (s.10)
– Kunnan ihmiset eivät tiedä miten heidän pitäisi suhtautua häneen. […] Maj-Britt ei anna koskaan periksi. Hän soittelee ja hän käy tapaamassa ihmisiä ja hän istuu odottamassa, vaikka hänelle olisi ilmoitettu, ettei ihminen jota hän on tullut tapaamaan ole paikalla. Hän ei pelkää ketään. Hän on oivaltanut, että hänellä on oikeuksia, ja hänestä on siten tullut byrokraattien painajainen (s.15)
– Viimeksi muutamia kuukausia sitten hän osallistui kahdeksan viikon mittaiselle web-kurssille, ja sen suoritettuaan hän onnistui korkeasta iästä huolimatta saamaan taloudellista avustusta tietokoneen hankkimiseen (s.16)
– Ne sanoma- ja aikakausilehdet, joita hän ei itse tilaa, hän käy lukemassa kirjastossa. Ja toisinaan hän vie lukemansa mukanaan kotiin. Näpistää, toisin sanoen. Ja vieläpä niin usein, että hän on joutunut rakentamaan lehtihyllyn olohuoneeseensa (s.20)

Kirja kertoo myös von Borringista, Maj-Britin lapsuudenaikaisesta ystävästä joka nukkuu aina ulkona, koska on vannoutunut partiolainen ja on tavannut vuonna 1935 Baden-Powellin. Kaksikymmentäkolmevuotias von Borring tervehti Baden-Powellia partioleirillä. Ja päätti nukkua lopunelämänsä ulkona. Von Borring ja Maj-Britt asuvat Värmlannin metsissä ja vihaavat toisiaan. Tähän maailmaan tulee sattuman johdatuksesta Andreas Doppler Norjasta, ja mukanaan hänellä on vuoden vanha hirvi, Bongo. Sekä oma poika Gregus.

Aivan hervottoman hauska ja viihdyttävä sekä viisas romaani, kaksikolmannesta on onneksi vielä jäljellä. Olen nauranut kuollakseni kirjan absurdille huumorille. Hyvä kirja, joka nappaa heti matkaansa, ei siis tarvitse kahlata useita kymmeniä sivuja ennen kuin ”romaani aukeaa lukijalle”. Viisaus on Loen yksinkertaisen selkeissä lauseissa, romaanin aivan merkillisessä rakenteessa sekä fiktiossa joka on absurdia, ja totta.

Erlend Loe: Volvon kuorma-autot (Johnny Kniga 2006, suom. Outi Menna)

Advertisements