Työ vie kuin virta, sillä virtaustahan se on parhaimmillaan, ja kun se on pahimmillaan se saattaa olla kuin kuumien kekäleiden päällä juoksemista. Viime aikoina se on ollut tuota ensin mainittua. Iltaisin on ottanut jotain pientä luettavaa petikaveriksi, ennen nukahtamista, ennen unimatkaa. Ja sopii mainiosti ”pieni” kirja, sellainen josta voi lukea yhden luvun ja seuraavana iltana taas toisen. Luettuaan voi sulkea silmänsä ja antaa virran viedä.

Aikoinaan kirjoitin yhdestä ”pienestä” kirjasta jonka lukeminen tuotti paljon iloa. Nyt petikirjana on ollut Claes Anderssonin Jokainen sydämeni lyönti (wsoy 2009). Ihan Anderssonin oloinen mies kertoo erään Andersonin elämästä. Kirjan jokainen luku on oma maailmansa, ja sopii siksi hyvin yksi-luku-kerrallaan iltakirjaksi. Kirjan seurassa saa siis myös olla ja viihtyä.

Andersson on minulle ensisijaisesti runoilija, kirjailija ja vasemmistopoliitikko. Olen lukenut hänen runojaan ja pari romaania sekä muita teoksia. Pidän hänen tavastaan havainnoida asioita, elämän ilmiöitä ja sanallistaa sitä.

Andersson on edellä mainitun lisäksi: suomenruotsalainen, psykiatri, muusikko, isä, isoisä sekä monien ystävä ja kumppani. Ja kaksonen. Ajattelen joistain elämänkatsomukseen, ihmiskuvaan liittyvistä asioista samankaltaisesti, ja sellaistahan on erinomaisen mukavaa lukea kirjan sivuille painettuna. Tajuaa ettei ole ajatuksineen ollenkaan niin yksin kuin joskus harhaisesti kuvittelee olevansa.  Sitäkin kokemusta varten kirjat ovat.

Lukiessa tuntui kuin Andersson olisi poiminut omasta elämästään 38 (kirjan luvut) lankaa jotka liittyvät toisiinsa kuin kankaan sidos, jossa loimi ja kude lopulta muodostavat kokonaisuuden. Sellaisen kokonaisuuden mikä antaa lukijallekin kokemuksen siitä, että epäonnistuminen, pelkääminen, rakastuminen, pettyminen, eksyminen, vihaaminen, selkään puukottajien kohtaaminen, kamppailu, hirveä epätoivo, tuska, ilo ja suru – niiden kokemusten kanssa voi elää. Ja oppii itsensä tuntemaan. Kunhan pitää mielessä ne asiat ja ihmiset, joiden varassa on oma elämä. Ja että siitä kaikesta syntyy onni, sekä sen myöntämisestä että olemme riippuvaisia toisistamme, monintavoin – globaalistikin.

Joitain asioita ja elämänkysymyksiä katselen eri kulmasta käsin, siksikin että olen tullut tähän maailmaan miltei kaksi vuosikymmentä myöhemmin kuin Andersson. Ja siksikin että olen ihan eri ihminen ja elän eri kohtaloa. Hän on syntynyt samalla vuosikymmenellä kuin vanhempani. On kuitenkin jotain joka on yhteistä kaikkina aikoina kaikille ihmisille: olemme raadollisia ja vajavaisia sekä samaan aikaan rakastavia. Joudumme ja saamme elää toistemme kanssa, vaikka se tuottaisi ahdistusta ja tuskaakin.

Anderssonin sydämen lyönnit on enemmän kuin pelkää elämänkerta tai elämän kertomus. Lukija kutsutaan mukaan, katsomaan myös omaa elämäänsä. Tunne itsesi. Ja elämäsi, se on tärkeätä, juuri se.

Mutta entä jos tätä kaikkea ja heitä ei olisi ollut? Ja enkö itse ollut osallinen, mukana kaikessa? Enkö muka ollut osasyyllinen? Olisinko edes osannut iloita kaikesta muusta, positiivisesta, lämpimästä ja rakastavasta, jollei pahaa ja negatiivista olisi ollut? (Claes Andersson; Jokainen sydämeni lyönti , wsoy 2009, suom. Liisa Ryömä)

kuolleetlehdet _minicopy

Mainokset