Luen Sofialle ääneen tultuani uimahallista lauantaina.

Hän haluaa seurustella kanssani ja tönii kirjaa, taputtaa ihmistään poskelle eikä välitä tuon taivaallista siitä, että yritän lukea erityisesti hänelle. Kirjaa ei ole olemassa kissalle sellaisena kuin se on minulle.

Kommunikaationi kissan kanssa on omalakistaan, puhun usein hänen kanssaan. Sanomalehteä lukiessani ajattelen, että hän saattaa ymmärtääkin jotain siitä mitä luen, koska ääntelee erilaisilla kurkkuäänteillä vastatakseen puheeseeni, kieleen jota ihmisenä käytän hänen kanssaan. Hän on myös oppinut lukemaan ihmistään; eleistä, ilmeistä, puheen temposta, liikkeistä, ja sen kautta oppinut ennakoimaan tapahtumia sekä elämää ympärillään. Ja myös vaikuttamaan siihen.

Silitän Sofiaa ja lopetan lukemisen, laitan kirjan pois. Puhun ja silitän, hän ottaa erilaisia asentoja, vastaa puheeseeni koko kehollaan, monilla äänteillään. Käsitämme toisiamme, vastaamme toistemme kommunikaatioon: haluun ja tarpeeseen tuntea yhteyttä toiseen olentoon. Kissallani on myös hetkiä jolloin hän vain katsoo minua intensiivisesti, ja vaikka sanotaan että kissat väistävät ihmisen katsetta, niin tämä ei. Saatamme katsella toisiamme pitkään. Sanatonta,  ajatonta läsnäoloa. Joogaa, sanovat eräät.

Kun kissa on saanut tarpeekseen läheisyydestä kanssani, se lähtee omille teilleen ja otan taas kirjan käteeni. Kissat eivät tarvitse kertomuksia, mutta ihminen tarvitsee.

Kissat voisivat elää ihan hyvin ilman kirjoja, ne eivät ymmärrä kahden kannen väliin sidottuja sivuja, niitä mustia merkkejä joita paperille on painettu. Ja ihmisetkin, lukevat merkeistä muodostuneet sanat sekä lauseet toisinaan hyvin eritavoin, toisinaan jopa niin erilailla ettemme tunne puhuvamme lainkaan samaa äidinkieltä. Puhumme, käytämme kieltä jota toinen ei lainkaan käsitä. Tosinaan, tietenkin, se on tarkoitettukin niin. Kun olin lapsi, aikuiset puhuivat toisilleen käyttäen muuta kuin suomenkieltä, silloin kun eivät halunneet että jokin asia menee lapsen korviin.

Käsittäminen kuvaa minusta hyvin kommunikaatiota, kieltä, joka on myös lukemista. Toisen,  kanssaelävän olennon lukemista. Enkä tarkoita tällä toisen tulkitsemista enkä täydellistä ymmärtämistä. Käsittäminen on ihan muuta.

Kirjallisuus on kieltä, kommunikaatiota. Ja aikas ihmeellistä kommunikaatiota onkin. Yksi runokin saattaa vaikuttaa meihin niin voimakkaasti, että olemme sellaisen kokemuksen äärellä jonka tunnemme fyysisesti, kehossamme. Tajunnassamme. Tai jokin kirja, kahden pahvisen kannen väliin kirjoitettu kertomus saattaa vaikuttaa meihin hyvin voimakkaasti. Saatamme kirjan luettuamme sanoa: – ”Oli aika ennen ja tuli aika sen jälkeen”. Siksi kirjallisuudesta kertominen on minusta aina vähän hankalaa, koska kirjailijat jättävät kirjoillaan meihin hyvin vahvoja ja pysyviä, hyvin hapekkaita elintiloja ja huoneita. Kuten musiikikin. 

Mieleeni tuli 1980-luvulla aika paljon kuuntelemani Dire Straits ja Communiqué –biisi. Nimikkokappale bändin toiselta LP:ltä vuodelta 1979.  Yhtyeen konsertissakin tuli  käytyä, ja jos oikein muistan se oli joko 1981 tai 1982 Helsingissä.

Vinyylinä, ihanaa rahinaa, aivan loistava vinyylivideo !

Enemmän tai vähemmän rahisivien levyjen äärellä muitakin sunnuntai-soittelijoita, löytyvät TÄÄLTÄ

Mainokset