Nyt ei aamuisin tarvitse rynnätä mihinkään yhteisöön tekemään töitä. Niitä on nimittäin kotonakin. Ja paljon onkin, koti kaipaa kätteni jälkeä. Olen saanut lahjan. Minulla on nyt mahdollisuus kuulla ja ottaa huomioon sellaisia puoliani, joita en ole kuunnellut riittävästi. En ole voinut vuosikausiin, koska on ollut niin paljon velvoittavia sitoumuksia työelämässä ja muuallakin.

Vasta kun olen antanut tämän tyhjyyden täyttää itseni, hiljaisuuteen vaipuneet puoleni ovat uskaltaneet avata suunsa. Yksi osa minusta on moittinut etten ole antanut aikaa ja tilaa näille puolilleni, yksi puoleni on puolustanut ja sanonut etten ole kyennyt, siihen ei yksikertaisesti ole ollut mahdollisuutta.

Tätä en voi kertoa yhdellekään viranomaiselle. Enkä sitä, että olen hämmentynyt, olen välitilassa enkä haluakaan tietää varmasti mitä ja mihin suuntaan tässä ollaan menossa. Tämä on harvinaista, että saan olla, olematta mitenkään hyödyllinen kenellekään toiselle ja etenkään yhteiskunnalle. Tie vie eikä siitä voi tietää mihin se vie. Elämä on epävarmaa, ja se, vasta se kuorii jotain uutta esiin.

On suuri kiusaus kirjoittaa tämä lause seuraavaan paperiin, jolla hallintoviranomaiset lähestyvät minua:

”Tao joka voidaan määritellä, ei ole taivaan Tao.”

Mainokset