Avainsanat

Tuolla Hymyilevän luona puhuttiin kirkosta ja piispoista, ja niin, jumalakin siellä mainittiin. Vaikkei mihinkään uskontokuntaan kuuluisikaan, niin kummasti ne kiemurtavat ihmisessä, elämänkysymykset. Uskonnottomallakin on suhteensa uskontoon. Kirkko sulkee yhä oviensa ulkopuolelle paljon ihmisiä, jotka kuitenkin kurkistelevat ikkunoista tai astuvat sisään vaikka heidät siellä kirottaisiin tai heidän päälle syljettäisiin. Sitähän toki tapahtuu kirkkojen ulkopuolellakin.

Muslimeja on kiittäminen siitä, että jouduin miettimään tarkemmin suhdettani luterilaisuuteni.

– Mikä sinun jumalasi on ? Minkälainen?, kysyi Abdi, nuoriaikuinen somalipoika  työpaikalla ja siitä kehkeytyi pitkät, miltei päivittäin jatkuvat  keskustelut jumalasta ja allahista, uskosta ja uskonnoista, kristityistä ja muslimeista. Mikään pintapuolinen toteamus tai lallatus ei olisi vienyt keskustelujamme yhtään minnekään. Oli avattava ovi, omassa talossa, asioille jotka tuntuivat hankalilta ja olivat vieraita. Oven avaaminen oli vaikeata, mutta sain talooni uuden huoneen.

Hänelle olen kristitty, kaikki suomalaiset ovat. Emme vain edusta, vaan olemme  kristittyjä, kuka mitenkin. Silloin ymmärsin myös kuinka syvällisesti monet  tapaamistani muslimeista pohtivat koraanissa kerrottuja asioita.  Tajusin nolona, että tunnen raamatun huonommin, olin heikoilla oman kulttuurini kanssa.  

Työkaveri kertoi ostaneensa koraanin ja lukevansa sitä, ei siksi että hän olisi halunnut kääntyä muslimiksi, vaan siksi että hän halusi edes jotenkin  käsittää  toista kulttuuria.  En  ole perehtynyt koraaniin, mutta paneuduin silloin vähän tarkemmin raamattuun. Se on kirjana niin valtava eepos, ettei sitä voi millään noin vain lukaista, ohimennen kertaalleen.

Kukaan ei ole vielä vaatinut tieteelliseen maailmankuvaan tai uskonnonvapauteen vedoten Kymmenen käskyn hävittämistä. Uskonnottomallakin on suhteensa niihin, koska ne ovat osa yhteistä moraalista tajuntaa.

He jotka möyhentävät tätä kirjallista puutarhaa, myös toisinaan kirjoittavat  siitä kirjan.

Kuten Risto Ahti teoksessaan  Ne kymmenen käskyä (Sanasato 2008). Luin sitä ties monenneko kerran. Hän käy kaikki käskyt läpi tässä teoksessa taiteilijana sekä runoilijana, ja viittailee monessa kohtaa taiteen tekemiseen, taiteeseen. Läsnäoloon. Ahti herättää lukijansa, aivan kuten nuori muslimiystäväni Abdi.

Runoa kirjoittamalla ihminen tulee tästä tietoiseksi. Todellinen runoilija avautuu ja antautuu mielensä virralle, eikä tiedä ennalta, mitä paperille ilmestyy. Tutkimalla omaa kirjoitustaan hän tutustuu itsessään asustavaan Jumalaan. Ahdin huomio antaa syvemmän merkityksen vanhalle hokemalle, että Raamattu ja muut pyhät kirjat ovat Jumalalta saatuja ilmoituksia.

Ei olekaan yllätys, että Ahdin suosikkeja ovat Raamattu, Tao Te Ching ja Tiibetin kuolleiden kirja. Nämä trendeistä piittaamattomat kirjat jäivät omana aikanaan vähälle huomiolle, mutta aitoutensa ja syvällisyytensä vuoksi ne julistettiin myöhemmin pyhiksi.

Mitä meidän aikamme voisi jättää tuleville sukupolville, että se inspiroisi heitä vielä tuhansien vuosien kuluttua?

Pekka Wahlstedt/HS 8.1.2010

Tässä muutamia katkelmia, joita valitessani ajattelin niitä keskusteluja joita vimmaisin mielin käydään toisista, ja aika usein niistä jotka seisovat talomme ulkopuolella ja joita emme päästä sisään. Mitä vastata kaksikymmenvuotiaalle Abdille, joka on jo kiertänyt maapallon jouduttuaan muuttamaan maasta toiseen?  Vastaammeko vain: ”maassa maan tavalla”, kuten poliittiset johtajatkin jo sanovat?

”Me emme kuuntele ensimmäistä käskyä! Emme edes, rehellisesti sanoen, kuvittele kuulevamme. Me valitsemme joukostamme jumalmiehiä, pyhiä. Paavit ja kirkolliskokoukset ja psykiatrit päättävät siitä, kuka jumala on, nimeävät hänet ja päättävät kenelle jumala puhuu. Hurskaassa riitaisessa yhteisymmärryksessä kuin taidetoimikunta, jonka jäsenet alinomaa vaihtuvat, he sopivat siitä, kuka on kuullut jumalan äänen, kuka puhunut totisen jumalan kanssa ja kuka taas ei ole kyllin pyhä. Yhdenkin äänen enemmistö riittää demokratiassa. […]

Jokainen on matkalla kohti ensimmäisen käskyn ydintä, omaa jumalaansa.”

*
”Älä pidä muiden jumalia, ne pysyvät ilman sinun pitämisiäsi ! Minulle sanotaan: ”Yksimielisyys on voimaa. Älä petä meitä. Mitä meistä tulisi, jos kaikki olisivat niin kuin sinä.” Sanon: ”meistä tulisi minuja. Uskokaa kielioppia. Ihmiset, joilla on jumala, ovat jumalallisia.”

*

”Kain käy Abelin kimppuun samuuden, ei erilaisuuden vuoksi. Jos hän olisi ymmärtänyt erilaisuuden, hän olisi hämmentynyt ja laskenut aseensa.

Me kuvittelemme samuuden ja siksi annamme   itsellemme luvan moittia omaa erilaisuuttamme. Pahinta kaikessa on moittia omaa ainutlaatuisuuttaan ja todistaa se virheeksi. Lähin lähimmäinen olet sinä itse.[…] Kaukainen lähimmäinen on kuka tahansa. Miksi puhut niistä, joita et tunne lainkaan? Kyllä riittää jaaritusta. Ja miten usein käykään niin, että olet tuntemattomana haukkunut läsnäolijaa.”

*
”Otat itseesi. Muista, että tuomarilla ei ole oikeutta käyttää sinun sanojasi sinua vastaan. Kun ihmiset puhuvat sinusta pahaa, ymmärrä, että he eivät puhu sinusta, he puhuvat siitä, miksi he sinut kuvittelevat. Väärän todistuksen kuuleminen oikeaksi on väärää todistusta.”

*

Me tapamme pahan ja pelottavan.
Tähän juuri on sanottava: Älä tapa.
Älä ensinnäkään tapa. Älä edes vastusta.
Muista, että asia on vasta sitten nähty,
kun se on kauniiksi nähty.
Mielikuvitus!
Kuinka monta ovea voi olla uuteen ja tuntemattomaan?”

Risto Ahti: Ne kymmenen käskyä (Sanasato, 2008)

Advertisements