Penjamilla oli hauska pohdiskelu kirjasta ja lukemisesta: Mihin kirjaan tänään pukeutuisin? Onhan nimittäin toki heitä, jotka lukevat vain niitä tai vain näitä. Pukeutuvat kirjoihin kuin olisivat lähdössä coctail-kutsuille.

Lukeminen on ollut minulle, milteipä aina, ilo. Silloin kun se ei sitä ole ollut, on ollut kyse ”pakkopullasta” tai suorittamisesta tai jonkun asian saavuttamisesta ja on useimmiten liittynyt opiskeluaikoihin. Onhan se tietenkin eräs tapa lukea myöhemminkin, tehdä lukemisesta suoritus jolla voi koketeerata tai koristautua siihen kuten merkkivaatteeseen tai johonkin muotiluomukseen. Luultavasti kuitenkin, ihmiset enimmäkseen lukevat kirjoja, kirjallisuutta, muilla perusteilla.

Oikea kirja, kirja joka on hyväksi meille, se voi olla lohtu, happikaappi, särkylääke, se voi antaa kielellistä iloa, oivalluksia ja se voi olla tiedon sekä ymmärryksen lähde. Se auttaa meitä elämään, kestämään kohtalomme sietämättömissäkin olosuhteissa. Ja kirjat, nehän eivät lukemalla lopu tästä maailmasta. Ei ole olemassa oikeata tai väärää tapaa lukea kirjaa, ellei nyt laita sitä ylösalaisin ja yritä lukea takaperin, joka voi olla varsin hankalaa, mutta onnistunee sekin outoja kokemuksia etsivältä. Lukija luo kirjan, se syntyy lukijassa ja jatkaa siten omalla merkillisellä tavallaan elämäänsä lukijoidensa mielessä. Siitä kertoo kirja jonka juuri luin.

Tapasin ystäväni joka kärsii aika-ajoin voimakkaista fyysisistä kivuista, sellaisista joita mikään teollinen lääke ei kokonaan poista. Vain lukeminen saa hänet unohtamaan tuon sietämättömän kivun. En ole koskaan kysynyt häneltä, että katoaako tuo kivuntunne aivan kaiken kirjallisuuden avulla, ja voisiko olla että jotkut kirjat lisäävätkin kivuntunteita, kun joillakin kirjoilla on ainakin mieleen sellainen vaikutus. Luin juuri kirjan jolla oli juuri päinvastainen vaikutus, sitä oli ratki riemullista lukea.

Olin Guernseyn kanaalisaarella ja Lontoossa. Olin keväisessä Helsingissä. Tapasin ystäväni, olin teatterissa ja kävin M.C. Escherin mahdottomissa maailmoissa. Luin kirjeitä. Keskustelin kirjeistä. Ystäväni kertoi kirjoista mitä oli juuri lukenut. Toinen maailmansota oli juuri päättynyt, ihmiset olivat menettäneet läheisensä, muistonsa ja kodit olivat raunioina. Guernseyn saarella kokoontui kirjallinen piiri, perunankuoripaistoksen ystäville. Tapasin heidät, koko kylän keskeisimmät ihmiset.

Luin kirjan joka kertoo lukemisesta, kirjallisuudesta ja kirjan kirjoittamisesta, kustantamisestakin. Kirjan joka kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja toivosta kauhistuttavan tragedian keskellä. Kirjan, joka kertoo mitä kirjat, kirjallisuus voivat merkitä ihmisille (niillä voi myös lämmittää taloa) ja minkälaisia vaikutuksia kirjoilla voikaan olla. Etenkin jos kirjoittaa kirjeen tuntemattomalle ihmiselle jonka nimen ja osoitteen löytää sattumalta löytyneen kirjan etuliepeestä. Etenkin jos syö perunakuoripaistosta ja uhmaa ulkonaliikkumiskieltoa. Etenkin jos on ystäviä jotka antavat sinulle kirjan luettavakseen ja sinä luet sen. Etenkin ellei pelkää toimia vastoin yleisiä ohjeita ja käskyjä, on sosiaalisesti rohkea silloin kun sitä tarvitaan. Etenkin jos välittää lähimmäisistään. Etenkin jos rakastaa. Ystävyys auttaa meitä kestämään, melkein mitä tahansa.

Mary Ann Shafferin ja Anni Barrowsin kirjassa Kirjallinen piiri perunakuoripaistoksen ystäville kerrotaan heistä jotka eivät tottele sokeasti ulkoisia käskyjä, he toimivat toisin. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat maailmasodan jälkeiseen aikaan, niin kirjan tapahtumat kertovat universaalimmin ihmisen kyvystä toimia oikein ja hyvin silloinkin, kun se tarkoittaa sääntöjen rikkomista tai omien turvarajojen siirtämistä tai unohtamista silloin kun toinen tarvitsee apua tai tukea. Käännöksen on tehnyt Jaana Kapari-Jatta.

Kirja on kaiken lisäksi valtavan hauska ja sijoitettavissa mihin aikakauteen tahansa, sen viesti on universaali. Kirja muistuttaa Kristina Carlsonin teosta Herra Darwinin puutarhuri, jossa koko kylä kertoo ja jossa kerronta perustuu moniäänisyyteen. Carlsonin teos kertoo samoista asioista, hieman toisin, kummassakin teoksessa kantavana voimana on ihmisrakkaus ja toivo.

Tuima antoi vihjeen kirjasta, ja haen tähän loppuun myös yhden lauseen tästä kirjasta, kuten hänkin:

”Onko kenellekään tullut mieleen, että suunnilleen samoihin aikoihin kun SIELUN käsite oli kulunut loppuun, Freud pulpautti EGON sen tilalle?”

*************************************
Annie Barrowsin haastattelu löytyy TÄSTÄ
sekä pitkä luento , jossa  Annie Barrows kertoo tädistään ja kirjan synnystä.

 

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Suomennos Jaana Kapari-Jatta, Otava 2010, (alkup. 2008), 301 sivua.

Mainokset