Kun olin lapsi, oli markan seteleitä ja aikuiset puhuivat ”vanhoista markoista” kun tarkoittivat vuonna 1963 toteutettua rahamuutosta jossa markasta pudotettiin kaksi nollaa pois. Isovanhemmat saivat aikoinaan leikata seteleistään puolet pois ja kiikuttaa puolikkaita seteleitä pankkiin. Markkoja kiikutettiin pankkiin vuonna 2002 kun saimme uuden rahan: euron. Vahvan ja ylivoimaisen, aivan ylivertaisen. Ihmeellisen Rahan, jota ei koskaan ennen ole ollut olemassa.

Päästin kansanedustajat olo-huoneeseeni.

Kuuntelin Ydinvoimakeskustelun ja melko tarkkaan koko kreikkalaina keskustelun. Puheenvuoroja oli paljon. Eduskunnan kameran kautta näkee ja kuulee hyvin, jopa Sauli Niinistön huokailun ja hengityksen. Huoneilman ne puuskaukset kyllä välillä pilasivat ja oli avattava kaikki ikkunat.

Puheet olivat verbaalisesti taitavia, ja jopa aivan mahdottoman hulluja. En ole ennen lainkaan ymmärtänyt tätä puolta politiikasta. Saatanakin siellä mainittiin, Jumalaan tai Raamattuun ei tällä kertaa vedottu enempää, vaikka sieltä nyt löytäisi kyllä monenlaista sananjulistusta tähänkin kriisiin. Aikamoista mystiikkaa tämä kreikkalaina vaikuttaisi tästä pientaloudesta katsoen olevan. Moraali ja demokratia mainittiin usein. Ja kansa. Kansalaisia, veronmaksajiakin muistettiin sanomalla: ”hallitukset eivät voi hallita kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita” ja ”tämän kriisin kustannukset eivät voi jäädä vain veronmaksajien kannettaviksi”. 

Vaan mehän maksamme, tämänkin sotkun. Näin Euroopasta tehtiin liittovaltio, Suomesta sen osavaltio. Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi kovin äkkiä. Hyvin äkkiä, sanoisin, ja salakavalasti.

Advertisements