Sade naksuu ikkunaan. Kahden maailman välissä oleva verho, jossa pisarat helisevät toisiaan vasten, katujen humu ja liike kuuluvat sen takaa vaimeina.

Luen kirjaa Karmiinasta joka ihmettelee kaikkea ympärillään, sen jälkeen kun on päässyt kellarista, johon hänet on teljetty lapsena. Karmeista ja kummallisista kokemuksista voi kertoa näinkin. Hienosti. Ihmismielen kellareista nousee kaikenlaista iljettävää sekä inhottavaa, me olemme epäloogisia ja päättömiä, ajatuksemme ovat yhtä sekavia ja hallitsemattomia kuin Tuuve Aron romaanin henkilöidenkin.

Onneksi sataa, ja onneksi vieressä odottaa Aron toinen romaani Yöstä aamuun (2009), koska hänen luomansa maailmat ovat kaikessa kummallisuudessaan aivan valloittavia. Ei ihme, että hänen ihmiskuvaansa ja luomuksiaan on verrattu Tove Janssonin teoksiin. Hän onnistuu levittämään sanoillaan samanlaista iloa, vaikkakin vähän groteskimmilla vedoilla. Olemme tämän kaiken lämpimän huumorin sekä ymmärryksen arvoisia. Ehdoton suosikkini 1970-luvulla syntyneiden suomalaisten kirjailijoiden joukossa.

”Tuuve Aro kirjoittaa inhimillisestä vajavaisuudesta maailmassa, joka ei anna arvoa poikkeamille.” – Antje Ravic Strubel, Deutschlandfunk Büchermark.

Mainokset