Juhannus Helsingissä on samanlainen kuin Turussa. Hiljainen autius leviää kaikkialle. Olen viettänyt nyt jo useita juhannuksia kaupungissa, jommassakummassa edellä mainituista, ja nauttinut suuresti siitä hieman epätodellisestakin olotilasta minkä saa oleskelemalla autiossa kaupungissa juhannuksena. Melkein ainoina asukkaina tuntuivat olevan linnut, jotka hoilasivatkin innolla läpi juhannusyön.

Tuli samanlainen olo kuin oikein hyvää kirjaa lukiessa. Olen aina pitänyt tuosta tekijän ja kokijan välille syntyvästä tilasta, jossa tekijä koskettaa töillään ja teoksillaan. Lukiessani minua kiinnostavat vain jotkut perusfaktat tekijästä, ja nekin useimmiten vain teoksen lukemisen jälkeen.

Mutta ajat ovat toiset, on se myönnettävä.

Lukijaa halutaan nyt vietellä kirjojen pariin entistä oudoimmillakin markkinointitavoilla. Hollantilaisen Eijkensin vaatimuksissa kirjailijan brändäyksestä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta onko sen tarkoitus raivata tilaa entistä röyhkeämmälle lukijoiden, kirjallisuuden ystävien, häirinnälle.

Hänelle kun ei näytä riittävän edes Sofi Oksasen maailmankiertue ja esilläolo, joten Eijkensin täytyy nyt tarkoittaa jotain aivan muuta kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Uskon silti, että useimmille kaunokirjallisuutta lukevalle riittää yhä kirjan kansilehden esittely tai asiallisesti ohjattu esittely kirjakaupassa tai blogiesittely tai lukupiirikeskustelu.

Olen saanut elää elämäni lähellä eri alojen ammattitaitelijoita, ja käsitän oikein hyvin heidän tarpeensa työrauhaansa sekä yksityiselämäänsä. Julkisuus on kuin eliö, oma organisminsa, joka nielee itseensä miltei mitä tahansa ja synnyttää koko ajan outoa ja omanlakistaan todellisuutta. Nämä keinotodellisuudet saavat toki jotkut tarttumaan kirjaan tai menemään taidenäyttelyyn tai teatteriin ja lukemaan jopa lisäfantasiaa kirjailijasta. Aila Meriluoto totesi naurahtaen Panu Rajalan tekemästä elämänkertateoksesta, että siinä on paljon sellaista jolla ei ole mitään tekemistä hänen elämänsä kanssa, että teos on monelta osin Rajalan fantasiaa. 

Tulin ajatelleeksi tarkemmin maahamme lentäneen hollantilaisen viestiä kirjailijoiden (ei enää kirjojen !)  markkinoinnista. Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti hauskasti tästä typeryydestä. Voihan se olla, että osa lukijoista tarvitsee ja haluaa myös kotikäyntejä. Henkilökohtaista ja intiimiä suhdetta kirjailijaan, ei kirjaan.

Ilman muuta, ajattelin, nyt halutaan uusia sekä ennen kokemattomia keinoja markkinoinnissa. Kirjallisuutta kaihtavana ihmisenä Eijknes on oikeassa, on olemassa kuluttajia, jotka tahtovat aivan muuta kuin kirjan. He haluavat kirjailijan kotiinsa, jopa makuuhuoneeseensa (mikään ei ole niin vastenmielistä kirjallisuudesta kertomista kuin näihin fantasioihin pohjautuva, sellaisiakin olen lukenut).  Hollanti on tunnettu seksuaalisesta vapaamielisyydestään, joten E:n mielessä on ehkä vain se yksi asia: seksi ja seksuaalinen viettienergia sekä sen hyödyntäminen kirjallisuuden myynnissä. Kirjailijasta halutaan tehdä myös seksuaali-objekti, eroottinen fantasia. Kirjailijan intiimit alueetkin kuuluisivat kustantamoille, kirjallisuusmarkkinoille, kirjailijan brändiin. Ehkä se aika ei todellakaan ole kaukana, että kirjailijan alapäällä myydään hänen teoksiaan. Että hyvin brändätyn kirjailijan tehtävä olisikin jakaa intiimiä läheisyyttä muutenkin kuin vain kirjoillaan.

Lukijan Rauha – järjestölle olisi tarvetta.  Se puolustaisi lukijan oikeuksia lukurauhaan ja kirjan kokemiseen ja puolustaisi siinä samassa kirjailijoidenkin työrauhaa. Kirjat kirjoina, kiitos, jatkossakin. Taideteokset teoksina joiden luona saan olla kokijana kaikessa rauhassa, vailla minkäänlaista häirintää.

Mainokset