Avainsanat

Pesen pyykkiä ja pakkaan. Edessä on hauska kesämatka. Kävin illalla ystäväpariskunnan luona ja katsoimme ilta-uutiset jossa kerrottiin vielä Pride-paraatia kohtaan tehdystä väkivaltaisesta hyökkäyksestä.

Toivon näille kaasusumuttimilla ja savupommeilla toisia ihmisiä päin hyökänneille ääliöpäille selkeää ojennusta oikeuslaitoksen taholta. Ovat lehtitietojen perusteella olleet jo aika hiljaisia poikia. He joutuvat vastaamaan väkivaltaisesta teostaan. Kolmisenkymmentä ihmistä, teon kohteena ollutta, on jo ilmoittautunut poliisille.

Sitten aivan omalla lautallaan kelluvat näillä helteillä he, jotka vähättelevät tapahtunutta: ”kukaan ei loukkaantunut” tai ”onpa lapsellista edes uutisoida moista”, tai leikkivät oikeusoppinutta ja tietäväisenä ojentavat jo lehdistöä ja poliitikkoja, tai ihmettelevät ”miksi siellä lapsia piti olla”. Mitä heistä pitäisi oikein ajatella? Missä heidän moraalinen katseensa oikein on?

Aivan muualla kuin pitäisi: aseilla ei saa uhata, laittomilla (tai edes laillisilla) aseilla ei saa hyökätä ketään päin, toisia ihmisiä ei saa uhkailla väkivallalla. Ei etenkään usean tuhannen ihmisen karnevaalissa, tapahtumassa jossa mukana on myös lapsia. Väkivallan vähättely ja mitätöinti on moraalisesti huteron sosiaalisen pelkurin tapa ajatella ja toimia näissä tilanteissa. Kun he avaavat sanaisen arkkunsa, he ilmaisevat vain kyynisen välinpitämättömyytensä. Ajattelua jossa mietitään mieluummin sitä, miksi kyseiseen tapahtumaan osallistuu lapsia tai sitä miksi siitä kirjoitetaan mediassa kuin että miettisivät: minkälaisina voi pitää ihmisiä jotka kaasusumuttimilla uhkailevat lapsia tai heidän vanhempiaan.

Eva Dahlgren kirjoittaa kirjassaan ”Kuinka lähestyä puuta” (2006) sananvapaudesta, joka tarkoittaa valitettavan usein vihamielisyyden (avoimen tai piilotetun) sallimista vähemmistöryhmiä kohtaan. Hänet on myös kerran pahoinpidelty kadulla, kun hän oli palaamassa kotiin.

Luen Dagens Nyheterin mielipidepalstalta lehdistöasiamiehen kirjoituksen, joka koskee törkeän ja homofobisen helluntaipastorin Åke Greenin mahdollista vankeutta, koska hän on yllyttänyt vihaa kansanryhmää vastaan. Lehdistöasiamies Olle Stenholm ei halua, että Green tuomittaisiin. ”Valtion täytyy suojella myös sopimatonta ja vastenmielistä mielipiteen ilmaisua”, sanoo lehdistöasiamies.

En nyt ymmärrä. Lakimme kieltävät kotiini murtautumisen, eikä televisiotani saa varastaa. Se ei ole sallittua. Miksi sitten on niin vaikea säätää lakia, jonka mukaan minuuteeni ei saa tunkeutua eikä arvokkuuttani varastaa? Onko televisio arvokkaampi kuin minuuteni? Onko? Sellaisenko yhteiskunnan me olemme rakentaneet? Jossa televisio ja stereot ovat arvokkaampia kuin minuus. […] Vihaan mielipiteitäsi, jotka rajoittavat minun ja muiden vapautta elää tässä yhteiskunnassa niin kuin haluamme, samoin ehdoin. En silti aio tehdä mitä vain, että saisit pitää mielipiteesi. Aion näyttää lapsilleni ja yhteiskunnalle, että on vaarallista viedä noita ajatuksia pidemmälle. Meidän on opittava ajattelemaan toisin. (s.165)

Minä puolestani toivon, että mielipiteenilmaisu saisi huomattavasti pienemmän tilan silloin, kun on kyse oikeudesta elää turvallisesti ja vailla pelkoa tässä maassa, tämän maan kansalaisena. Että ihmiset oppisivat itsehillinnän vaikeata taitoa. Tämän suurenmoisen sanavapauden nimiin kun on saanut huudella ja osoittaa mieltään kadulla homoja kohtaan sekä saanut tulla häiriköimään hääpäivien viettoa ja saanut kirjoittaa sosiaalisessa mediassa halventavia ja loukkaavia kirjoituksia, kuten muistakin erilaisista ihmisistä.

Väkivaltaiset toiminnat ja teot ovat tuomittavia tekoja.

On hyvä, että tätä tekoa tutkitaan viharikoksena. Homofobista uhkailua ja pelottelua sekä halventavaa käyttäytymistä on yhä paljon. On syytä olla iloinen siitä, että useat johtavat poliitikot ovat ottaneet kantaa tähän asiaan ja tuominneet teon selkein sanoin:

Tarja Halonen
Astrid Thors
SETA/Kerttu Tarjamo

Mainokset