Pimeys, hiljaisuus ja yksinäisyys ovat rajallisia luonnonvaroja, jotka uhkaavat loppua maailmasta öljyvarantoja nopeammin, kirjoittaa YTT Kimmo Tuominen teoksessa Tiedon partaalla – kuinka hallita informaatiotulvaa (BTJ 2008). Saman asian sanoi maineikas internetin käytön tutkija Sherry Turtle (HS 8.3): ”Ihminen on tuomittu yksinäisyyteen ellei  tämä opi olemaan oikeasti yksin.”

Tuomisen teosta voi suositella lukijoille jotka ovat kiinnostuneita tiedollisesta ekosysteemistämme ja verkkomaailmankaikkeudesta.

Tuominen ei usko puhdistettuun ideaalitodellisuuteen, jossa ”hygieeniset luonnontieteelliset faktat kuplivat koeputkissaan.” Hänelle informaatio on likaista ja maailmallista, koska ei hän usko että ”pelkät steriilit laboratoriolaitteet mittaisivat tiedollisen ekosysteemimme tilaa kovinkaan luotettavasti.”

Informaatio voi olla totta tai harhaa: valhetta, törkyä, romantiikkaa tai lastenviihdettä yhtälailla kuin tieteellisiä kokotekstiartikkeleita, sosiologisia teorioita, iskelmämusiikkia, nuotteja, symboleja tai kemiallisia kaavoja. -Tuominen, s.13

Teknologiaepäilevänä ihmisenä tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että ihminen voi olla suuressa vaarassa hukkua informaatiovyöryn alle. Pinnallinen ja väärä tieto leviää kuin rutto omenatarhaan, eikä hyvän ja pahan tiedon puusta tarvitse tietenkään syödä jokaista omenaa. Aivomme eivät kykene kuin hyvin vähäisessä määrin vastaanottamaan ja käsittelemään tätä kaikkeutta. Mutta osaammeko tehdä todellisia valintoja siitä minkälaista informaatiota otamme vastaan tai tallennamme luukallomme sisällä olevaan keskusyksikköömme?

Kimmo Tuominen aloittaa teoksensa varsin apokalyptisillä kuvauksilla verkkomaailmasta.

Meitä ympäröivässä levottomassa informaatioympäristössä pätee räikeyden jatkuvan kasvun laki: kun kaikki huutavat ja ovat äänessä, operoidaan shokeerauksilla ja sensaatioilla (sekä mulla hölynpölyllä, oma huom.), jotta tultaisiin kuulluiksi […] Lukemattomat viestit yrittävät tunkeutua päähämme ja jättää ikimuistoisen jäljen […] Summa summarum: sisältö on integroitunut rahalla öljyttyihin tuotantokoneistoihin. Informaatio kiertää tehokkaasti kovalevyltä painomusteeseen, radioaalloille, satelliittiin ja takaisin. Uutta auringon alla on aina vähemmän kuin luulisi. Monilla viestien ruumiillistumilla on varjoja tai peilikuvia, jotka leviävät toisilla kielialueilla tai muissa mediumeissa. – Tuominen, s. 26

Tuomisella on lukuisia hyviä esimerkkejä informaatioähkystä, ja mielestäni eräs parhaimmista oli kuvaus Titanicista:

Valtamerialuksella juhliville matkustajille tulvi jatkuvalla syötöllä radiosanomia huhtikuun 14.päivänä vuonna 1912. Sanomatulvan joukossa oli neitsytmatkaa olevaa Titanicia jonkin matkaa edellä kulkeneen Caledonian sähköttäjän ilmoitus uhkaavasta jäävuoresta. Caledonialla oltiin varmoja, että takana tuleva loistoalus vastaanottaa viestin ja reivaa kurssiaan hyvissä ajoin. Varoitusviesti kuitenkin hukkui Titanicin sähköttäjän pöydälle. –Tuominen s.34

Tämän suuruudenhullun kaupallisen menestyksen symbolille kävi huonosti, viestintäongelmien vuoksi. Oikean ja tuiki tarpeellisen tiedon poimiminen oli tullut mahdottomaksi, koska informaatiotulva ylitti ihmisen käsityskyvyn. Informaatiomassa on kasvanut tuosta ajasta monituhatmiljoonakertaiseksi. Vuoden 2004 maanjäristys- ja tsunamikatastrofissa Aasiassa kävi vähän samoin. Alueen eläimillä vaikutti olevan ainoa tehokas ja toimiva viestintäsysteemi jonka ansioista ne pakenivat, kun samaan aikaan ihmiset vain juoksentelivat onnellisen tietämättöminä hiekkarannalla. Myös Japanin katastrofi kertoo samoista viestintäongelmista ja jopa informaatioähkystä (oikean ja väärän tiedon suhteen).

Tietokoneista toisiin siirtyvät virukset ovat vain murunen ihmistä haittaavasta ja itsekseen konemaisesti monistuvista ja leviävistä vaivoista. Muitakin huolestuttavia teknologian lajeja on olemassa. Geeni- ja nanoteknologian sekä robotiikan keinoin voidaan esimerkiksi kehitellä uudenlaisia joukkotuhoaseita, joita on helppo ja halpa valmistaa, kirjoittaa Tuominen.

Kun tietokoneiden laskentateho kasvaa, kehitetään entistä enemmän itseohjautuvia ohjelmistoja, jotka tuottavat jatkuvasti yhä parempia uusia algoritmeja. Tällainen virtuaalinen evoluutio vie meidät uuteen kehitysvaiheeseen, jossa ihmisäly ei enää ymmärrä ohjelmakoodia, jolla hyvin kompleksiset sovellukset on rakennettu. Niinpä päädymme itseämme älykkäämpien tietokoneiden orjiksi; robotit päihittävät meidät ja ihmislajista muodostuu heikoin lenkki, joka poistuu takavasemmalle lajien väliseltä taistelukentältä. – Tuominen, s.201-202

Liitän hyvin mielelläni älyyn myös etiikan sekä moraalin joita koneilla ei ole, ja siksi ne ovat vaarallisia mikäli ne alkavat toimia itsenäisesti ja omatoimisesti tai ohjelmat laukaisevat jonkin tapahtumaketjun jolle ihminen ei mahda mitään.

Turun Sanomissa oli juttu (31.3), jossa kerrottiin että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tietojärjestelmäteknologia romahti ja siitä seurasi ettei kipupotilaille voitu antaa kipulääkkeitä kun ei tiedetty ovatko he jo saaneet niitä riittävästi, ettei akuuttipoliklinikalle tulleita potilaita voitu hoitaa koska heitä ei voitu rekisteröidä tietojärjestelmään, ja ettei kukaan voinut hoitaa sairaita ihmisiä koska tietojärjestelmäteknologiaan tuli häiriöitä.

No, toivoakin (kai) on. Tuomisen teoksessa avataan ensin kauhujen luukut ja sitten on luku kuinka infotsunamilta voi yrittää suojautua. Kaikki neuvot eivät välttämättä lohduta tosi tilanteessa. Kun vaikuttaa jo siltä, että sairaanhoitopiireissäkin hoidetaan ensisijaisesti talousarviota sekä tietoteknologian vaivoja .

Tänään sain kadulla kimpun tulppaaneja. Demarilta. Puhuin tämän mahdollisen tulevan kansanedustajan kanssa pitkään ja sanoin etten lupaa äänestää häntä, mutta toivotan onnea. Turun Sanomien vaalikone ehdotti minulle: demareita, vasemmistoliittolaisia, vihreitä ja  myös piraattipuolueen ihmisiä. Näistä se muuten löytyy, se joku jota äänestän.

(ja seuraavaksi carrin teoksesta: mitä internet tekee aivoillemme)

Advertisements