Ei pöllömpi juttu, nämä eduskuntavaalit.

Neljäntunnin vaali- ja äänestysretkellä rakkaan  kamun kanssa jalkaisin ja pyörällä. Kävelykadulla oli kaikkien vaaleihin osallistuvien ryhmien oma puupömpeli. Kävelykadulla oli tuttuja kunnallispoliitikkoja sekä paljon aktiivisia kansalaisliikkeiden toimijoita joita oli oikein hauska jututtaa, joidenkuiden kanssa sai jopa oikein kunnon debatin aikaiseksi. Kamu tivasi joka iikalta vaaliohjelmaa ja kyllähän niistä yhtä ja toista selvisi. Yksi puolusteli, että kansa on tyhmää ja yksinkertaista, siksi pitää tiivistää. Joka kioskin edessä oli ihmisiä, demokratia on hyvä juttu, jokaiselle löytyy joku.

Vihreiden, vasureiden ja demareiden kanssa oli oikein virkistävää harjoittaa naamakeskustelua. Vihreä nuorimies jaksoi väitellä kanssani pitkään, hyvä keskusteluyhteys avartaa kumpaakin. Sanoin sen mitä Vihreistä ajattelen eikä hän säikkynyt. Kun on ollut mukana ympäristöliikkeissä jo seitsemänkymmentäluvulla ja muistaa senkin että ensimmäisen ehdotuksen kansalaispalkasta eduskunnassa teki Eeva Kuuskoski vuonna 1985, voi esittää aika kiusallisia kysymyksiä. Perustulomalli on syntynyt monien eri ryhmien ajatusten ja ideoiden pohjalta, Vihreät ovat nyt vain omineet sen itselleen. Sitä  ymmärtää jo senkin etteivät asiat etene mitenkään nopeatempoisesti. Eivätkä aina ollenkaan suotuisaan suuntaan.

Suomalaisen elokuvan festivaaleilla esitetään (tänään ja huomenna) Jouko Aaltosen dokumentti ”Taistelu Turusta” jossa kuvataan kadonnutta Turkua ja kaupunkiaktivistien nykyhetken toimintaa. Kaikkien tarpeellisten yhteiskunnallisten muutosten takana ovat useimmiten kansalaisaktiivit: vapaat ryhmät sekä järjestöt.

Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Eduskunta on Suomen ylin valtioelin ja sen keskeinen tehtävä on lakien säätäminen. Se päättää myös valtion taloudesta ja hyväksyy myös kansainväliset velvoitteet sekä päättää niiden voimaansaattamisesta perustuslain mukaisesti. Ja lisäksi osallistuu Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun.

Kaupungintalon oven avatessani tiesin hyvin kenelle annan ääneni. Kyllä hänen täytyy jostakin jotain tietääkin, ymmärtää ja osata. Ja edustaa eduskunnassa niitä asioita jotka toivon olevan siellä esillä. Ääneni sai Vasemmiston naisehdokas jota olen äänestänyt aiemminkin ja hyvin on hommansa hoitanut. Sitä paitsi tykkään myös Vasemmiston puheenjohtajan Paavo Arhinmäen tulisentunteellisen lujasta tyylistä kun hän esittää asiansa. Enpä juuri symppaa muutenkaan haalistuneen haljuja tai sitä teflonpintaista mukajärkevyyttä, vastuuntuntoisuutta joka sitä ei ole. Täydellisessä tyyneydessä on jotain epäilyttävää.

Jos Euro kaatuu, koko Eurooppa tuhoutuu, luki lehdessä. Mihinkä muka Eurooppa katoaisi? Kokonainen manner ja  sen ihmiset. Eivät helkkari yhtään mihinkään. Raha on muuttanut muotoaan Suomessakin moneen kertaan ja ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä, kuka mitenkin. Veikkaan, ja toivon, että Kokoomus ja Kepu jäävät oppositioon, ne ovat yhdessä paha yhdistelmä hallituksessa, vielä pahempi yhdistelmä olisi tietenkin kärsittäväksi Perussuomalaiset ja Kokoomus.

Vaalijännitys jatkuu, ensi (viikon) pyhänä se selviää.

Mainokset