Avainsanat

Alkukesän hento kellanvihreä on kauneinta mitä tunnen. Alku.

Lopussa on alku ja alussa on loppu. Muistan kuulleeni tämän lauseen nuorena aikuisena ja vain ihmetelleeni sitä. Mitä se tarkoittaa ja tarkoittaako yhtään mitään.

Nyt ymmärrän sen niin, että ihmisessä on kaikki, jo silloin alussa, vaikkei siitä tietäisikään. Yhtään mitään. Mutta mikä jää lopulta, on se oleellinen.

Täysin sokea liki satavuotias kuvataiteilija piirtää. Ei voi yhtään nostaa kynää irti paperista kun ei tiedä, ei näe enää mihin kynän voisi sitten laittaa, hän naurahtaa hiljaa. Hän piirtää yhdellä viivalla, nostamatta kynää kertaakaan paperin pinnasta ja lisää siihen sitten sattumanvaraisia viivoja. Kerron mitä näen. Aivan omasta päästä, kun en enää näe mitään, hän toteaa.

Eikä kuvaa olisi voinut piirtää kukaan muu kuin hän. Viiva on hänen kädessään ja mielessään, ei hänen silmissään. Silmillään ei kuitenkaan ehkä kukaan näe mitään tärkeätä, ajattelen.

 Mutta oleellinen, se tärkein, se  jää.

Advertisements