Lapsena oli kesällä jännittävintä kun sai keksiä kummitusjuttuja tai pelätä turvallisesti, kun joku kertoi hurjia juttuja kesäyössä. Sai valvoa ja lukea läpi valoisan yön jotain jännittävää seikkailukirjaa ja elää sen mukana. Kesä tuntui kestävän ikuisuuden, tai no, ainakin huomattavasti pidempään kuin nyt. Kesän alkajaisiksi kaipasin hyvää lukuromaania jossa on poikien seikkailukirjoista tuttua jännitystä  ja hieman mystiikkaa, muutamia kummitusjuttuja sekä outoja tapahtumia. Ja että se on kerrottu hyvin, että sitä on mukava lukea. Etenkin kun olen saanut koko talven kahlata talveni läpi niin lumikinoksissa kuin tietokirjojen äärellä.

Timo Saarron Vaitelias poika (Karisto 2011) voitti Kariston 110-vuotiskilpailun, eikä ansiotta. Tämä reilu neljäsataasivuinen kirja täytti nuo edellä mainitut toiveeni, ja antoi muutakin. Saarron teos on taiten ja huolella rakennettu lukuromaani viisikymmentäluvun Helsingistä, Puu-Pasilasta ja sen lähiympäristöstä. Se on ollut olemassa elinaikanani ja sen muistavat varmasti useimmat kutakuinkin saman sukupolven helsinkiläiset. Puu-Pasila hävitettiin suurelta osin 1970-luvulla ja tilalle on noussut betonilähiöt. (tässä linkki ylen arkistoon asiasta enemmän kiinnostuneille).

Saarto on kirjoittajana hyvin herkkävireinen ja tarkka havainnoissaan. Kuusikymmentäluku on ehkä paremmin omassa muistissani, mutta viisikymmenluku kuulsi yhä ihmisissä ja heidän olemuksessaan, koko aikakausi oli yhä läsnä. Kuten tässä teoksessa joka kuvaa ihmisten arkea ja niukkojakin arkiympäristöjä tavattoman lempeästi, sympaattisesti.

Saarron teos palautti muistini, ja lukiessa pysähdyin monta kertaa omien muistikuvieni äärelle. Juuri tuollaisia vaatteita, juuri noin aikuiset puhuivat, juuri tuollaisia puhelimet olivat, nuo vaatteet ja nuo automerkit ja sen että Renu oli aivan jotain muuta naapurirapun lasten isälle kuin ne muut autot. Sen ajan ruoan tuoksut ja Helsingin muuttuvat maisemat, kirja on tulvillaan mieleen liukuvia maisemia ja tunnelmia. Se on aarreaitta, etenkin kaikille Helsingissä kasvaneille. Tähän maailmaan olen joskus kuulunut. Tämän tunnen, tämän muistan. Kirjasta pitävät varmasti muutkin kuin vain helsinkiläiset, koska se tarjoaa hyvin kerrotun merkillisen ja jännittävän tarinan. Ja sopii kesäaikaan oikein hyvin.

Romaanin monipolvista kertomusta oli kertakaikkisen ihana lukea kun monenlaiset muistot palasivat väkevästi mieleeni. Kirjailija on tehnyt hyvää työtä. Useilla hienoilla piirroilla, detaljeilla, kerrotaan aikakaudesta joka ehkä on kadonnut konkreettisesta maailmasta, mutta joka on elossa ihmisten mielissä. Romaanin suuri ilonaihe minulle lukijana oli kirjailijan taito saada jokin aikakausi näin eläväksi.

Ihmisten kuvaajana ja kertojana tulee mieleen Anton Tšehov jonka humanismi kumpusi lääkärin ammatista, Saarrolla luultavasti pappina toimimisesta. Ihmisammatteja kumpikin. Ansiokas (luku)romaani jota on kirjoitettu hartaasti, annettu sen kasvaa mittoihinsa kaikessa rauhassa. Se olisi/on hyväksi, kirjalle kuin kirjalle.

Lisäys: kannattaa käväistä kirjailijan sivuilla, siellä on mm kirjasta tehty video.

Timo Saarron kirjailijasivut.

(Kiitos romaanista myös Karistolle joka toimitti sen minulle ovelle asti)

Koska kesä on lyhentynyt, ainakin kuusikymmentälukuun verrattuna (miten ihmeessä ne sen tekivät?), sen sekunnit ja hetket kannattaa tankata hyvin talteen. Aion tehdä niin.

Mainokset