Avainsanat

Aikana ennen luku- ja kirjoitustaitoa ihminen eli puhekulttuurissa. Tarinat ja kertomukset sekä faktatieto välittyivät ihmiseltä toiselle ainoastaan puheen välityksellä. Virtuaalinen todellisuus syntyi puhujan ja kuulijakunnan välille. Ihmisellä on virtuaalinen mielen rakenne. Kykenemme siirtymään ajasta ja paikasta toiseen pelkän mielikuvituksemme avulla. Internet aikakausi ei ole synnyttänyt virtuaalisuutta. Surullisinta verkkomaailmassa on se etteivät ihmiset käytä mielikuvitustaan vaan ainoastaan siirtelevät tietoa paikasta toiseen tai toistavat sitä mekaanisesti kuin he olisivat muuttuneet laitteiksi, pelkiksi koneiksi.

Kommunikaatioteknologia ja laitteet säätelevät monia ihmisyhteisöjä ja kokonaisia yhteiskuntia. Puhutaan teknologisesta determinismistä. Daniel Chandler on jakanut teknologisen determinismin kovaan ja pehmeään. Kovan hän jakaa vielä kahdeksi: optimistiseksi ja pessimistiseksi. Ensin mainitut ovat teknofiilejä joilla on naiivi usko teknologiseen kehitykseen ja jälkimmäiset epäilijöitä joiden mielestä teknologinen kehitys ei välttämättä ole todellista kehitystä. Pehmeät deterministit väittävät Chandlerin mukaan, että teknologia on avaintekijä, joka vain mahdollistaa yhteiskunnan ja ihmisen käyttäytymisen muutokset.

Inhimillinen muisti ja muistaminen olivat kauan vain yksilöllisen muistin, puhekulttuurin varassa. Kirjoitustaito mullisti ihmisyhteisöt, koska se mahdollisti muistivarantojen tallentamisen ja siirtämisen sekä välittämisen eteenpäin, tuleville sukupolville. Lukutaitoa ryhdyttiin opettamaan Suomessa jo 1600-luvulla, mutta kirjoitustaitoa vasta 1800-luvun loppupuolella. Kirjoitustaito koettiin yhteiskuntajärjestyksen kannalta vaarallisempana taitona kuin lukutaito, jonka opettamista myös pelättiin ja vastustettiin.

Kirja on kirjallisuuden formaatti joka on ollut olemassa yli 500 vuotta. Se on ajattelussamme ja se on käyttöliittymä joka ei tarvitse toimiakseen sähköä. Kun kirjan kannet avaa, on se heti toimintavalmiudessa. Kirja on ihmiskunnan kulttuurisissa syvärakenteissa, se on tavassamme lukea, joka ei ehkä muutu niin nopeasti kuin luullaan. Ainoastaan yksinolosta ja hiljaisuudesta on tullut uhanalaista.

Verkkomaailma perustuu mm kirjoitukseen sekä lukutaitoon, kirjalliseen kieleen. Viesteihin  ihmiseltä ihmisille. Kirjoitettu ja puhuttu kieli on kommunikointia. Se on sekä viestin lähettämistä että sen vastaanottamista. Jos vastaanotin vääristää viestin sisällön, sen merkitys muuttuu toiseksi. Sisältö ratkaisee kirjoituksen merkityksen ja arvon. Toisten viallisista laitteista ei voi olla vastuussa, vain omiaan voi huoltaa ja pitää ne kunnossa. Kirja on tekijänsä, kirjoittajansa teko. Viesti. Kirjallisuus ei ole itseilmaisua.

Kuuntelin radiosta Alivaltiosihteeriä. Ohjelmassa ilmaisukonsultti Kimmo Muuvas kertoi, että iso osa suomalaisista ilmaisee itseään nykyään sormilla. Itseilmaisu tapahtuu näppäimistöä näpyttelemällä. Kielteisen ilmaisun kirjo on hyvin runsasta, mutta Muuvaksen mukaan tätä negapuhetta voi hänen mukaansa kehittää yrittämällä kirjoittaa keskisormi pystyssä. Negaviestijöille ja ihmisvihaajille Muuvaksen neuvoa voi pitää oikein suositeltavana.

Kirjavälitys Oy välitti minulle kirjan jota olen odottanut pitkään, kaksi vuotta.  Kirja on yhä esine josta ei suinkaan puutu virtuaalisuus, mutta jossa voimme olla rauhassa ilman moniaistista melua sekä eteemme jatkuvasti syöksyvien kuvien ja äänien häiritsevää sekamelskaa. Kirja on ympäristö, jossa saamme olla oman tietomme ja ymmärryksemme kanssa, siinä maailmassa jonka kirjailija on meille luonut ja saamme myös aktiivisesti käyttää omaa mielikuvitustamme. Mielikuvitus ja sen aktiivinen käyttö on eräs, vaikkei ainoa, moraalin kehittymisen edellytys.

Sivistys on ennen kaikkea huomaavaisuutta, erilaisuuden sietoa, laajempaa ymmärrystä maailmasta, tietoisuutta ja vastuuta omista teoista (Jari Paavonheimo, 2006).

Hyvä kirjallisuus välittää meille tätä ymmärrystä, huono ei siinä onnistu. Sain juuri taannoin luettua Rosa Liksomin vaikuttavan ja väkevän romaanin ”Hytti nro 6” jossa ollaan matkalla. Nyt matkalla olo jatkuu teoksen parissa jossa myös liikutaan, paikasta toiseen. Virtuualisesti. Mikäli elämä antaa myöden, on mahdollista että kirjoitan näistä teoksista jotain.

IHMISEN VAHVIN ELIN ON KIELI. On maita, joissa ihmiset puhuvat englantia. Mutta he eivät puhu sitä niin kuin me, joilla on oma kielemme piilossa käsimatkatavaroiden seassa ja toilettipussukoissamme ja jotka puhumme englantia vain matkoilla, vieraissa maissa ja vieraille ihmisille. Vaikea kuvitella, mutta englanti on heille ihan oikea kieli! Ja usein ainoa. Heillä ei ole mihin palata tai minkä puoleen kääntyä epäilyksen hetkinä. Miten eksyneiksi heidän täytyykään tuntea itsensä maailmassa, jossa joka ikinen ohje, typerimpien rallatusten jokainen sana, ravintoloiden ruokalistat, yhdentekevin liikekirjeenvaihto ja hissin nappulat ovat heidän yksityisellä kielellään. – Olga Togarczuk: Vaeltajat (suom. Tapani Kärkkäinen).

Mainokset