Juha Hurmeen Hullu on romaani hulluudesta ja pohajutuu Hurmeen omaan kokemukseen mielisairaalan suljetulla osastolla. Siitä myöhemmin.
Heini Sarasteen hyvin toimittama Reilusti skitso – Kalevi Rinteen elämä. Tästä jälkimmäisestä kirjasta mainitsin Sallan lukupäiväkirjassa, jossa on listattu koulukiusaamiseen liittyvää kirjallisuutta.

Reilusti skitso kertoo vuosia jatkuneesta (koulu)kiusaamisesta sekä julmasta väkivallasta jonka kohteena Kalevi Rinne on joutunut elämään. Hän ei määritä itseään ainoastaan saamansa diagnoosin kautta vaan on ihminen jolla on oma elämänkohtalonsa, oma elämäntarinansa. Ja paljon  painavaa sanottavaa. Kirjassa puhuu asiansa hyvin tunteva ja paljon ajatellut asiantuntija.

Kalevi on ollut mukana perustamassa Helsingin Mielenterveysyhdistys Helmeä ja kuulunut sen kantaviin voimiin 1980-luvulta lähtien. Järjestö toimii psykiatristen potilaiden ihmisoikeuksien ja etujen valvojana.

– Biologisen suuntauksen ylivalta johtaa myös lääkkeiden tyranniaan ja siihen, että ihmistä ei kohdella tuntevana, elävänä ja aistivana ihmisenä, vaan että kaikki hänen ominaisuutensa – niin terveitä, elinvoimaisia tai nerokkaita kuin ne olisivatkin – nähdään sairauden kautta, kertoo Kalevi. Joka ei ole rikollinen tai kadulla muita ihmisiä vaaniva kauhuelokuvien hahmo. Elokuvat ovat fiktiota ja fantasiaa, ja vaikuttavat mielikuviimme. Kalevi on henkisesti vahva ihminen joka on kyennyt säilyttämään, vaikeasta sairaudestaan huolimatta, elämänilonsa ja luottamuksensa toisiin ihmisiin.

Skitsofreenikko näkee ja kuulee ja tuntee asioita joita muut, terveet, eivät lainkaan havaitse. Mutta he ovat tietoisia siitä, että ne ovat harhoja. Moni terveen kirjoissa kulkeva saattaa myös nähdä ja kuulla asioita jotka ovat harhaisia: vääriä uskomuksia tai luuloja tai huhupuheita joita pidetään totena. Iltapäivälehtien tarinat ovat lukijalleen hetken totta, jakavat informaatiota joka ei ole aina ihan totta. Media, sosiaalinen media mukaan luettuna, viettelee tarinoillaan.

– Minut määriteltiin paranoidiseksi eli vainoharhaiseksi. Uskon, että tämä on osittain totta. Joissakin elämäni vaiheissa olen ollut paranoidinen, mutta toisaalta olen taas myös ollut äärettömän luottavainen ja uskonut ihmisistä hyvää, Kalevi sanoo Helmi-lehden haastattelussa (Helmi 3/11 sivu 10).

Lehden eräässä numerossa (1/2012) kerrotaan, että helsinkiläiset potilasjärjestöt olivat olleet viime vuonna olleet Auroran sairaalassa konsultoimassa sairaalan johtoa niistä vakavista puutteista joita kyseisessä sairaalassa on. Ei voi olla totta, että tällä vuosituhannella psykiatristen potilaiden hoito on näin epäinhimillistä ja täysin virikkeetöntä, keskustelu- ja terapia-apua on niukasti tai ei ollenkaan eikä psykososiaalisia hoitokeinoja ole käytössä lainkaan. On se, se on aivan totta. Fiktiota, joka väittäisi aivan toista voisi kai hyvällä syyllä pitää epäluotettavana.

Kalevi Rinne on toiminut pitkään potilasjärjestön aktiivina ja kertoessaan niistä ajoista hän käy läpi lyhyesti ja tiivistetysti psykiatrisen hoidon historiaa Suomessa.

– Kun nyt kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin katson taaksepäin, näen kuitenkin edelleen samat ongelmat. Asenteet ovat kyllä muuttuneet, mutta edelleenkään ei ole helppoa olla hullu, hän sanoo ja viittaa kirjassa Axel Sandemosen teokseen Kun pakolainen ylittää jälkensä kertoessaan skitsofreenikkojen kohtelusta.

Karu, mutta samalla hyvin kaunis ja iloinen sekä informaatioarvoltaan tärkeä kirja aiheesta josta harvoin kirjoitetaan siten, että sairastunut saa kertoa ja puhua omin sanoin. Kirja on tekijöiden mukaan puolifiktiivinen.

Hullujen puhe on tervettä. Hyvin tervehdyttävää.  Kannattaa lukea.

****

Lisätietoa kirjasta ja aiheesta:

Helsingin mielenterveysyhdistys Helmi

Helmi-lehti

Kirja kustantajan sivulla

Inhimillinen tekijä

Pertti Nyberg/MTV3

Advertisements