Kirjastot ovat aarreaittoja!

Löysin kirjastosta erään aikoinaan palkitun kirjan, se julkaistiin 1980-luvun alkupuolella. Osa teoksen viestistä on kiinni ajassaan, kahdeksankymmentäluvussa, mutta kammottavalla tavalla se on totta myös tässä ajassa. Esimerkiksi nyt erilaisiin ihmisryhmiin sijoitetuissa projektioissa, jotka voivat olla: idealisoivia, ihannoivia, mitätöiviä, alistavia tai jopa avoimen vihamielisiä.

1980- luvun alussa käynnistyi tietoteknologian nousukausi. Juppikulttuuri ja väärällä tavalla narsistinen, täysin muista piittaamaton, toimintakulttuuri joka imaisi mukaansa osan silloisesta nuoresta sukupolvesta hetken it-hurmioon sekä it-turmioon. Pankkimaailman hype johti lopulta talousromahdukseen ja 1990-luvun lamaan. Hmm, jotain tuttua tässä nyt on. Nokian romahdus, Euron kriisi…

Narsismista ja sen ilmentymistä käytiin julkikeskustelua 1980-luvulla. Nykynarsismikeskustelu on painottunut etupäässä yksilöllisten ominaisuuksien tarkasteluun. Näkökulmaa voisi ehkä kääntää tuhoavaa narsismia vahvistavien (sosiaalisten) olosuhteiden tutkimisille ja havainnoille. Minkälaiset (yhteisölliset, taloudelliset, yhteiskunnalliset) olosuhteet sekä hallinnolliset rakenteet mahdollistavat tämän sielullisen häiriötilan? Jonka vallassa ihminen kadottaa moraalis-eettiset suuntimensa ja muuttuu oikeasti vaaralliseksi.

Hitlerin Saksan poliittiseen ja sosiaalipsykologiseen patologiaan vaikutti jokseenkin ainutlaatuinen kokoelma autoritaarisia ihanteita, turhautunutta revanssimieltä ja haavoittuvimman keskiluokan sosioekonomista alennustilaa. -Yrsa Stenius (1981)

Yrsa Steniuksen teos Rakas minä – Albert Speerin arvoitus (1981) kertoo tästä tuhovoimaisesta narsistisesta häiriötilasta. Stenius kuvaa hyvin tarkasti ja oivaltavasti ne moninaiset tekijät ja olosuhteet jotka mahdollistivat Albert Speerin, tämän sympaattisen ja sosiaalisen ihmisen nousun Hitlerin Saksan poliittiseen valtaeliittiin. Joka toteutti ihmiskunnan historian kammottavimman ihmisteurastuksen.

Imre Kertész on pohtinut teoksessaan Kaleeripäiväkirja (2008) eurooppalaista totalitarismia. Eikä ainoastaan ideologioiden ja ismien kautta, joilla tekoja usein perustellaan, vaan myös järjestelmän ja sen luoman koneiston kautta. Se mahdollistaa ihmisten kaltoinkohtelemisen ja antaa virkamiehille sekä valtaeliitille mahdollisuuden väistää vastuuta.

Suomalaisesta totalitarismista on näkyvissä nyt eräs jäävuoren huippu. Hetken aikaa. Pienen 8-vuotiaan tytön kohtalo järkyttää ihmisiä. Viranomaisbyrokratia ja hallintokoneistojen tylsistyttämät ihmiset ovat olemassa. Ovatko he lakanneet olemasta moraalisesti vastuuntuntoisia ihmisiä?  Ovatko he luovuttaneet moraalisen vastuunsa koneistolle, systeemille, tietohallintajärjestelmille, organisaatiolle. Edes pienen lapsen henki ja elämä ei ole (talous)järjestelmille ja systeemeille arvokas.

Kaikkia ei voida koskaan pelastaa, saattaa Joku sanoa hartioitaan nostellen ja käsiään levitellen. Mietin, että mitä mahtaisi tehdä tämä Joku, jos hänelle annettaisiin lista kaikista suomalaisista ekaluokkalaisista ja pyydettäisiin ruksaamaan ne joita ei voida pelastaa. Voi nimittäin olla, että joku ruksaisi, mutta on myös hyvin mahdollista, että joku toinen ei. Missään olosuhteissa.

***

Yrsa Steniuksen teoksen keskeinen viesti on se, että vaikka demokraattis-kriittinen keskustelu on kehittynyt ja olemme osin hereillä, oppineet jo jotain, niin meitä voi silti uhata vaara.

Se vaara asuu siinä Albert Speerissä joka tuntuu kätkeytyvän kovin moniin meistä, Speerissä jota korttitalonomainen hyvinvointimme, teknokratiamme, identiteettimme hauraus ja narsismimme suosivat. Speerissä, joka on osa sitä mitä kulttuurissamme eniten ihailemme ja mistä olemme kaikkein ylpeimpiä. Mutta myös siinä Speerissä, joka on piittaamattomuuden ihme – piittaamattomuuden joka sulkee silmät, vaientaa kysymykset ja tulkitsee todellisuuden uudelleen sellaiseksi, että länsimainen kerskarakennuksemme näyttää rajattoman ihmiskyvyn ja ikuisen elämän monumentilta. Itse asiassa se peittää näkyvistä hirvittäviä epäonnistumisia ja joukoittain kuolemaa. – Yrsa Stenius, Albert Speerin arvoitus, 1981.

Steniuksen kirja on kirjoitettu yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta sen viesti on yhä elävä. Alkavan syksyn uutuuskirjoissa on monia tähän tematiikkaan sekä historiasta ammentavia romaaneja. Kaksi olen jo löytänyt. Toinen kertoo Albert Speeristä ja toinen  Lapuan liikkeen ajoista ja vuosista.

Nämä kaksi eivät löydy HS:n  sensaatiouutisista eikä lahjottujen kulttuurielitistien kuohuviinikemuista. Ja ovat aivan varmasti lukemisen arvoisia. Kummatkin Otavalta.

Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava, 2012)
Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä (Otava, 2012)

Advertisements