Avainsanat

On sateista, kylmää ja pimeää. On erinomainen aika käydä elokuvissa. Siitä on kauan aikaa kun kävin viimeksi elokuvissa. Tänä syksynä onkin useita katsomisen arvoisia suomalaisia elokuvia. Olipa arvottavasti sanottu. Niin oli. Ei kaikkea kannata katsoa, kuten ei kannata lukea kuin niitä kirjoja joita ei ole pakko lukea.

En ole lukenut Pirkko Saision Betoniyötä. Kun kirja ilmestyi, 1980-luvun alkupuolella, muistaakseni selasin sitä vähän, mutta se oli minusta liian ankea ja toivoton. Elin silloin elämänvaihetta jolloin tarvitsin ja luin aivan toisenlaisia tarinoita. Olin nuori aikuinen. Saisio vahvisti tarinaa joka oli minusta huono, surkeileva. Itä-Helsingissä tai lähiöissä on paska elää. Ei ole. Minusta se oli ennakkoluuloista silloin, ja on sitä yhä.

Elokuvasta Betoniyö se on häivytetty ja liikutaan ympäri Helsinkiä. Ja voisi olla mikä tahansa merenrantakaupunki, missä tahansa maassa. Koko elokuva on urbaanin ajattomuuden kuva. Äänimaailma on vaikuttavaa. Kaupungissa on ihan omanlaisensa taustaääni(todellisuus). Tuntui kotoiselta. Kaupungissa ei ole koskaan hiljaista, ei koskaan siten kuin kaupungin ulkopuolella.

Lamansilmässä 1990-luvulla keksittiin sana syrjäytynyt ja tämän s:n ehkäisy. Sanasta pyristeltiin onneksi aika pian eroon, siinä ammattikunnassa johon silloin kuuluin, koska eihän tällä s-sanalla mitään tee. Nuoriin ihmisiin liimattuna sanalla syrjäytynyt on vain huonoja seurauksia. Paha kyllä se jäi monien sanastoon. Sillä sanalla voi leimata.

Ei syrjäytynyt koe itseänsä aina välttämättä syrjäytyneeksi. Niin on myös tässä elokuvassa. Elokuvasta kotiin kävellessä tuli mieleen kapinallinen, mutta rauhatahtoinen kirjailija Albert Camus ja hänen romaaninsa Sivullinen. Elokuvan Simossa oli jotain samaa kuin Camus’n Mersaultissa joka tappaa vahingossa eikä tietoisesti. Vierasmaalaisen ja oudon, arabin.

Elokuvan voima on kolmessa sanassa: usko, toivo, rakkaus. Ne ovat minusta elokuvan taka-ajatus. Kertomuksen sisällä liikkuvat useat rinnakkaiset voimat (hyvä ja paha, valo ja pimeys, ystävyys ja pelko).

On kaksi veljestä ja äiti. Isää ei ole. Aikuiset jotka ovat Simon lähellä, ja joita kohti hän kurottelee, käyttävät häntä vain omiin tarkoituksiinsa. Hän on alistunut, hiljainen ja kiltti, joka ihailee lapsen lailla isoveljeään. Hän ei voi tai ei saa edes olla hankala. Tapa, jolla elokuvassa kuvataan hyvin nuorta ihmistä, on aivan poikkeuksellisen hieno. Simo ei ole enää lapsi, mutta hän ei ole vielä aikuinen. Hän on ei-mitään, ei-kukaan. Näkymätön. Yksinäisyys jota Simo kantaa, on aivan pakahduttavaa.

Aikuiset ovat elämänuskossaan pettyneitä, rakastamisessaan vammautuneita ja sanovat ettei kannata toivoa elämässä mitään, ei yhtään mitään. Katso: maailma on tuhoutumassa, ihmiskuntakin, mutta skorpionit kestävät ydintuhon. Sellaisia tarinoita Simolle kerrotaan. Isoveli on omaksunut ajatusmaailman joka on tuhoisa. Hänessä elää, läpi koko elokuvan, muutos joka tiivistyy elokuvan loppukohtauksessa. Se on valtavan väkevä, tunteentasolla tosi. Kuten koko elokuva.

Naapurissa asuu yksinelävä mies josta Simo on kiinnostunut, mutta samalla hän pelkää, koska naapurissa on jotain muuta kuin se mitä kotona on. Hän nimittelee naapurin miestä homoksi, vaikka seksuaalisuus on hänessä vielä hyvin haurasta. Outo, erilainen, kummallinen, kiehtova, pelottava, tuntematon. Sellaista kohti Simo on menossa.

Kukaan ei voi koskaan tietää täysin tarkkaan mitä toisen ihmisen mielessä liikkuu tai tapahtuu. Katsojan elokuva kyllä tekee tietoiseksi siitä, mitä tuhofantasioiden ja väkivallan ihannoimisesta seuraa. Väkivalta ja aggressio ovat edelleen olemassa yhteiskunnan rakenteissa ja erityisesti tämän elokuvan miesten maailmassa. Väkivallan viihteellistyminen vahingoittaa, tämä leffa ei.

Betoniyö vaatii katsojalta paljon. Se myös palkitsee. Loppu ei ole onnellinen. Onni on armoa, pyhän kokemusta. Visuaalisesti elokuva on henkeäsalpaavan hienoa työtä. Äänimaailma on vaikuttavaa. Näyttelijäntyö loistavaa.

Suosittelen elokuvaa monille aikuisille. Useimmille. Hienosti tehty elokuva jossa jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan ja huolella. Niin huolella, että se on katsottava vielä uudestaan.

Elokuva: Betoniyö
Ohjaus: Pirjo Honkasalo
Henkilöt: Simo (Johannes Brotherus), Äiti (Anneli Karppinen), Ilkka (Jari Virma), Naapurin mies (Johan Ulfsak).

Advertisements