samhain

Samhainilla eli marraskuulla  (iirinkielellä koko marraskuu on samhain) on kelttiläisessä perinteessä oma merkityksensä. Irlantilaiset siirtolaiset veivät perinteen mukanaan Amerikkaan ja siellähän kaikesta tehdään aina bisnes, ja niin syntyi tämä nykyisin paremmin meilläkin tunnettu happy-hallowen, eli hampurilaisversio tästä Samhain kuukaudesta

Tämän ikivanhan perinteen mukaan tuli kuolevaisten näkyville, niin jumalalliset kuin demonisetkin voimat. Tuttu kuvio muistakin kulttuureista, ja jota monien alojen taiteilijat ovat tuotannossaan käsitelleet. Aikaa ajan ulkopuolella. Tai aikaa jolloin ihminen väliaikaisesti palaa johonkin myyttiseen, mahdollisesti kaoottiseenkin tilaan.

V sanoi eilen puhelimessa, että vasta silloin kun hän pääsi eläkkeelle hän huomasi että marras- ja joulukuussakin on valoa. Tuota siniharmaata, matalaa valoa jonka itse havaitsen vain viikonloppuisin, jos silloinkaan.

En sanottavammin viihdy marraskuussa, en pidä kylmästä, pimeästä ja loskasta. Liikkumattomasta, liki läpäisemättömästä pimeästä. Kuten en pidä keskikesästäkään, jolloin kaikki on seisovan tumman vihreää. Liian sankkaa ja tiheää, ja valokin on viiltävän kirkas. Pidän välikausista, väliajoista ja välitiloista, koska silloin siirrytään johonkin, ollaan luonnollisessa liikkeessä. Kasvussa ja muutoksessa. Keväällä ollaan syntymässä ja synnytetään uutta, syksyllä kuollaan sekä luovutaan vanhasta jotta uudelle tulisi tilaa.

Nyt marraskuussa on myyttinen samhain kuukausi kelttiläisen kalenterin mukaan ja soittelemme Tuiman kanssa musiikkia pieneltä vihreältä saarelta . Irlantilainen Maire Brennan (tai: Moya Brennan) on muusikko joka on tehnyt pitkän uran kelttiläisen musiikin parissa. Löysin häneltä kappaleen josta tunnistan yhden uneni, sellaisen unen jonka muistan yhä, ja aivan pienintä piirtoa myöten vaikka unennäöstä on jo vuosia. Kappale on A place among the stones hänen kokoelmaltaan  Misty Eyed Adventures vuodelta 1994.

marraskuun selätystä

Yhteisötaideproggis Marraskuu etenee ja valmistumassa on liki kaksikymmentä työtä, joille avataan oma verkkogalleria ihan pian. 

Ihan viimeisinä saapui luokseni Hooverin ja Lepiksen työt, joista ylhäällä ensin mainitun ja alhaalla viimeksi mainitun työstä palanen.

Mitä olen oppinut? No, ainakin sen, että oma alkukuvani oli liian “täysi”, vaan kun on taitavat tekijät he keksivät sinne monenmoista joten siitäkin on kehittynyt hauska, tarinallinen kuva.

Ihankohtapian kuvat julkaistaan kokonaisuudessan omassa verkkogalleriassa.

blue light boogie

Sain perjantaina tilaamani Coughlanit. Kiitokset kuuluvat loistavasti toimivalle kirjastolle, vaikka kaukana ei varmaan tällä menolla ole sekään päivä että sitäkään ei enää ole. Tiedämme kuinka innokkaasti niitä suljetaan, oikeisto-keskustalaiset poliitikot kun näyttävät saavan jotain perverssiä iloa lopettaessaan ja lakkauttaessaan kunnallisia palveluja.

Kuuntelin siis viikonloppuna Mary Coughlanin blueskokoelmia. Kokoelmassa Red Blues on monta hyvin ja hienosti sovitettua kappaletta. Löysin kuitenkin vain kaksi niistä tuolta arkistosta. I’d rather go blind jonka on alun perin esittänyt Etta James. Tämä toinen niistä sopii varsin hyvin siniharmaan sumuiseen marraskuiseen viikonloppuun: Blue light boogie.

****************

Muutkin soittavat sunnuntaiklassikoita, ne löytyvät TÄÄLTÄ

 

lähimmäisiä

Muutamia lähimmäisiä; kiireisenoloinen noin nelikymppinen mies jolla oli pehmeänahkainen kermanvärinen salkku (0 euroa), perusturkulainen keski-ikäinen nainen iloisine silmineen joka kaivoi jo parisataa metriä ennen lipasta rahan taskustaan (useita isojakin kolikoita), monta ujonoloista hiljaista miestä (useita erikokoisia kolikoita), ylimielisesti ympäristöään tarkkaileva aneemisesti pukeutunut, tod. näk. joku pikkuvirkamies (0 euroa), vanhahko mies joka valitteli pahoillaan ettei ole kolikkoja taskussa (0 euroa), yksinkulkeva keski-ikäinen nainen joka heti sanoi että: kyllä-mulla-on-taskun-pohjalla (useita kolikoita), kännykkään puhuva lukiolainen (0 euroa), ryhmä hyvin meikattuja naisia korkeissa koroissa (0 euroa), kaksi kolmi-nelikymppistä äitiä neljän alle nelivuotiaan kanssa (useita kolikoita ja paljon hymyä), muutama maahanmuuttajanuori (useita kolikoita), nuori mies mahd. ensi treffeillään viehättävänoloisen nuoren naisen kanssa (seteli) … ja moniamonia muita.
Kun on kerjuulla näkee monta asiaa ja oppii monenlaista. Näkee.

Eräs nainen seisoi pitkään vierelläni ja kertoi elämästään. Katselimme yhdessä kuinka Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell kiipesi Wiklundin seinää pitkin alas.

- Onk ne tullu iha hulluiks?, hän kysyi.
Naurahdin sekä pitelin kohmettuvissa kourissani rahalipasta. Sormia tykytti, koska ne olivat ihan jäässä. Aina välillä toista kättä oli lämmitettävä taskussa kun ei ollut hanskoja.
– On ne, vastasin.
Nauroimme. Mietin milloinkahan tämä läheinen on päässyt edes pesulle, ja onko hänellä edes omaa kotia.

Oli kylmä. Satoi kylmänjäistä vettä.

Kuule, hän sanoi vähän soperrellen, oon juonu ihan tarpeeksi ihankuule riittävästi taidan lopettaa juomisen ihankuule kokonaan. Sitten hän tyhjensi molemmat taskunsa, kaiken sen mitä hänellä oli, ja pudotti kolikot keräyspurkkiin.

ihmisten maailma

Menen tänään tienaamaan tekemällä vapaaehtoistyötä. Jokainen vastaan kävelevä lähimmäinen saa kaivaa taskunsa pohjalta rahaa ja pudottaa ne lippaaseen. Kerään rahaa yhdeksälle kansainväliselle järjestölle jotka auttavat maailman köyhimmissä valtioissa eläviä ihmisiä. Se on vähän mitä voi tehdä, mutta sentään sitä aina jotakin voi tehdä. Maailma ei ole valmis. Ihmisten tekemä maailma tarvitsee ihmisiä virheiden ja vikojen korjaamiseen sekä heikompien tukemiseen. Eikä mikään korjaannu kotona istumalla ja vain ajattelemalla Suuria Ajatuksia.

 Ehkä ostan myös villasukat.  Turun radion kuuntelijat ovat neuloneet kokonaisen kuutiollisen villasukkia ja niitä myydään torilla, tuotto menee em. järjestöjen kautta tärkeisiin avustuskohteisiin.

 Nenäkästä päivää !

Lue lisää tästä.