Ten Years After on esiintynyt ja tehnyt kuusikymmentäluvulta lähtien. Melkoinen ura ! Kuten monet tuon ajan rockmuusikot, myös he tulivat tunnetuiksi maailmalla Woodstock -festivaalien ansiosta vuonna 1969. Sieltä taltioidussa elokuvassa yhtye esittää kappaleen ”I’m Going Home” (löytyy linkin takaa).
Yhtye:
Alvin Lee: laulu, soolokitara, yhtyeessä 1967 – 1975
Leo Lyons: basso, yhtyeessä 1967 –
Ric Lee: rummut, yhtyeessä 1967 –
Chick Churchill: kosketinsoittimet, yhtyeessä 1967 –
Joe Gooch: laulu, soolokitara, yhtyeessä 2002 –
Wikipedia kertoo yhtyeen alkuvaiheista näin:
Ten Years After was founded by Alvin Lee and Leo Lyons. Ivan Jay sang lead vocals from late 1960 to 1962 and was joined by Ric Lee in August 1965, replacing drummer Dave Quickmire, who had replaced Pete Evans in 1962. In 1966 The Jaybirds moved to London, where Chick Churchill joined the group. That November the quartet signed a manager, Chris Wright, and decided to change its name to Blues Trip, Blues Yard (under which they played a show at the Marquee Club supporting the Bonzo Dog Doo-Dah Band), and finally in November 1966, to Ten Years After, (in honor of Elvis Presley, an idol of Lee’s whose momentous year in rock – 1956, helps to better explain the band’s name).The group became the first act booked by the soon-to-be Chrysalis Agency. It secured a residency at the Marquee, and received an invitation to play at the Windsor Jazz Festival in 1967. That performance led to a contract with Deram, a subsidiary of Decca – the first band so signed without a hit single. In October, its 1967 self-titled debut album was released.
Levylautaselle laitan yhtyeen esikoislevyltä Ten Years After (1967) kappaleen “Spoonful”. Tämä musalusikallinen kannattaa nielaista ihan kaikessa rauhassa.
****
Muita musiikillisia lusikallisia löytyy TÄÄLTÄ
Kristian said:
Hieno nosto. Ten Years After taitaa olla vähän tuntemattomampi jopa niiden keskuudessa jotka jotain luulevat 60- ja 70-luvun rokista tietävänsä (itseni mukaan lukien). Yhtä levyä on sentään tullut sahattua, Ssssh 1969.
Pidän enemmän Creamin versiosta, siinä on enemmän munaa, mutta ei tämäkään huono ole. Piti oikein tarkistaa biisin alkuperä ja niinhän se oli kuten useimpien blues-klassikoiden, hurja määrä levytyksiä ja biisi peräisin jostain 20-30-luvuilta.
Taitaapa löytyä myös kotimainen levytys, Heikki Silvennoinen kun tuntuu opetelleen koko Creamin tuotannon ulkoa.
Ari said:
Ten years Alfter oli eräs lemppareistani 60 luvulla Hienoatunnelmaa tässä biisissä
Hirlii said:
Perheessä jossa olen elänyt eräs hyvä tyyppi kuunteli TenYearsAfteria samaan aikaan kun minä laitoin neulan pyörimään Moody Bluesin kiekkojen uria pitkin.Olen kuunnellut tätä bändiä myöhemmin juutuubelista, enimmäkseen.
Vaan olipa hieno juttu että etsiskelit biisin alkuperää, ei tullut mieleenikään tuo. Ja että löytyy Heikki Silvennoisen versiokin…täytyypä venyttäytyä joku kerta kuulostelemaan sitä, mikäli se löytyy tuolta juutuubista…tattista Kristian !
Hirlii said:
Eikös olekin, Ari.
Ari said:
Muistan jopa tälläisenkin bändin kuin Alvin Lee & The Company
Hirlii said:
Vau. Meikäläinen ei muista, mutta tän bändin kyllä muistan, ja musan.
lepis said:
Tämä on parhautta! Yksi suuria suosikkejani tämä bändi ja tuotanto on makeaa ja maistuvaa läpi linjan.
Hirlii said:
Niin onkin, parhautta !
timbut said:
Fourty years after!!!!! Minne lie jäänyt aavikkolaisilta hämärään. Ho-hoo, ha-haa huima kotiinpaluu. Alettiin mekin äkisti tassutella kotiin päin selvin päin valon näin. Jossain aineissa se on tietenkin stagella vedetty, kotiinpaluu? Ämpärillä kyl’ näille muusikoille annettu, vaikka lusikallinenkin maistui mainiosti. Nyt on retkireppuun hankittava ko Woodstock-taltionti. Onko kotiinpaluu perus Woodstock-leffasta vai lieneekö useampia taltiointeja?
Joo, Deekin soitteli Moody Bluesia, vaikka nykyään ne kyl’ kuulostaa aivan liika hunajaiselta.
Kiitos sunnuntaisen aamun upeasta rock-blues-riehasta.
Hirlii said:
Ha haa! Löysitte kummenien vuosien päästä vihdoin perille.