Joskus tuolla levyarkistossa kolutessaan löytää ihan sattumalta kappaleen jonka muistaa hyvin lapsuudestaan, silloin radiossa soitettiin sitä yhtäkin iskelmää aika monta kertaa ja siltä yhdeltä kanavalta. Löysin sellaisen, josta tuli mieleen kevään ensimmäinen lämmin päivä ja kun sai laittaa polvisukat jalkaansa sekä uudet kevätkengät, joilla sitten tepasteli pitkin pihaa ja yritti kovasti varoa uusia kenkiään sekä kiertää lätäköt.
Alkuperäinen kappale on Pino Donaggion iskelmä Io che non vivo (senza te).
Dusty Springfield teki siitä hitin vuonna 1966 j a myös Elvis Presley on sitä esittänyt.
Mutta seuraavat kaksi laulajaa veivät minut keväiseen Helsinkiin vuoteen 1965 tai 1966 … (ehkä joku toinenkin muistaa kappaleen):
Anki (Agneta Elisabeth Lindquist 1945-2007) esitti kappaleen englanniksi ja Kristina Hautala levytti kappaleesta suomenkielisen version En koskaan.
Anki tuli itselleni tutuksi myös Bosse&Robert duon kappaleista ja myöhemmin myös vuonna 1969 perustetun Cumulus-yhtyeen esityksistä. Kristiina Hautalan kuva oli iskelmävihkossa, johon leikkasin kuvia artisteista ja kirjoitin laulunsanoja kuuntelemalla niitä. Anki Lindqvist oli 1960-luvun suomalaisen folkmusiikin johtava naisartisti.
Nyt kuunneltuani, pidin Ankin äänestä ja tulkinnasta enemmän kuin Hautalan, joten valitsin sen.
Muut pyhäsoittajat löydät tutusta paikasta: TÄÄLTÄ
irwikissi said:
Nätti on ääni… Ja ihana 60-luvun tunnelma =)
Hirlii said:
Vaatetusta ja kankaiden kuvioita myöden iriwikissi =)
Vaiheinen said:
Jotenkin niiin kohtalokkaan kuuloinen tämä biisi. Hyvä tunnelma.
Hirlii said:
Onhan siinä sellainen vähän surumielinenkin ”kohtalonkysymys”, muttei sitä lapsena kovin kohtalokkaana kokenut.
Tuima said:
Vanhoja Springfield-lemppareitani ja Dusty veti pisimmän korren nytkin, mutta Anki ei kyllä paljon jälkeen jäänyt. Olenkohan tätä Ankin versiota aiemmin kuullutkaan? Hautalalla on kiva ääni, mutta nyt pieni monotonisuus söi tulkinnan tehoja. En tiennytkään, että tämä on alunperin italialainen kappale. Hyvin kulki italiaksikin.
Hirlii said:
Tätä iskelmää ovat monet laulaneet ja tulkinneet, että hyvin se on elossa yhä. Hautalan version muistin paremmin, mutta Ankin versio tuntuu nyt kyllä paremmalta.
Kari said:
Aivan mainioita tulkintoja kumpikin. Itse olin tuohon aikaan alle kymmenvuotias, mutta siitä huolimatta näissä on jotenkin ihon alle jääneitä tunnelmia.
Hirlii said:
Sitä juuri Kari, jotkut sävelmät jäävät tuonne ihon alle ja kun ne kuulee uudestaan muistaa monenlaista.
Viides rooli said:
Anki ja hänen hienot tulkintansa kuuluvat myös minun lapsuuteni äänimaisemaan. Kiehtova biisi, jonka voima kasvaa loppua kohden.
Hirlii said:
Anki kuuluu 1960 ja 1970 -luvunkin äänimaisemiin varmaan monilla meistä.;)
susupetal said:
Lapsuuttahan tämä on, nostalgiaa, sen takia siis äärettömän tärkeää.
Jokainen tulkinta puolustaa paikkansa.
Hirlii said:
Siksi hainkin usean tulkitsijan version, susupetal, sitä ”oikeata” tulkintaa ei voikaan olla kun kyse on musiikkimuistoista, nostalgiasta, tunnelmista ja muistikuvista.
Yaelian said:
HYvä klassikko.Pidän Ankin laulusta;hän tuo mieleen lapsuuden,sillä meillä häntä kuunneltiin aina välillä.
Hirlii said:
Klassiko, ilman muuta, Yaelian.
lepis said:
Tämä oli oikein hyvä versio klassikkobiisistä!
Hirlii said:
jaahah, mikä näistä lepis 😉 – klassiko kuin klassiko kuitenkin !
tammikuu44 said:
Tuntuipas, tuntuipas mukavalta…jaa, jaa!
Hirlii said:
Mynämäkeälismiestä vain lanteista kiinni ja lattialle pyörimään ja laulamaan: En koskaan ! 🙂
Ari said:
Muistan tämän Carolan esityksenä paremmin. Ankilla monia hienoja 60 luvun hittejä.
Hirlii said:
Sinäkin muistat 🙂
Taru said:
Kaunis ääni Ankilla ja miellyttävä esitys. Jää kyllä kaihoisana päähän soimaan….
Hirlii said:
Ahaa, korvamato jäi kulkemaan korvakäytävääsi 😉