Avainsanat

,

Elämä hakeutuu kertomuksen muotoon

Elämänkertoja ja muistelmia luetaan paljon, tiedän tämän kirjastotyöstä. Hyllytin yhtenä sateisena kesänä satoja elämänkertoja. Kannattaa käydä lähimmässä kirjastossa katsomassa kuinka monta kymmentä hyllymetriä on kirjastoluokassa 99.1.

Hyvässä elämänkertakirjallisuudessa kerrotaan vaikeuksista. Sellaista elämää ei olekaan, missä ei olisi esteitä tai hankaluuksia. Siksi niissä kerrotaan mikä elämässä hinkkaa ja minkälainen suhde kertojalla on hiertymiinsä ja siitä miten vaikeuksien kanssa eletään. Elämänkerta, jossa ei puhuttaisi ongelmista tai vastoinkäymisistä, olisi epäuskottava. Elämänkertakirjallisuus puhuttelee lukijaa, vaikka ne sisältäisivät myös täysin kuvitteellista ainesta. Jokaisen ihmisen elämä hakee kertomuksen muotoa, ja aina siinä on myös mukana fiktiivistä ainesta.

Luin Anita Konkan Unennäkijän muistelmat (Teos 2014).

Kertomus sukupolvesta
Kun lukee toisessa ajassa, ja aivan toisenlaisessa Suomessa eläneen ja parikymmentä vuotta vanhemman naisihmisen muistelmia, saa mittakaavaa myös omaan elämäänsä, oman sukupolvensa kertomukseen.

Ajattelin myös hyvin paljon omia vanhempiani, heidän elämäänsä, tätä kirjaa lukiessani, vaikka vanhempani ovat syntyneet 1930-luvulla ja ovat kymmenisen vuotta Anita Konkkaa vanhempia. Kirjasta välittyy hyvin Helsinki ja miten helsinkiläiset ovat eläneet aikoina (1940 – 1950- 1960-luku) joista itselläni on vain hyvin hataria muistikuvia. Varhaisen lapsuuden ajan muistoni ovat 1960-luvulta.

Anita Konkka kuuluu sukupolveen, joka oli mukana 1970-luvun kulttuurivasemmistoliikkeessä. Vanhan ylioppilastalon valtaukseen hän ei pääse ”kun en saanut lastenhoitajaa”. Samaa aikakautta on kirjoissaan kuvannut myös Pirkko Saisio, ja hän erityisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvan nuoren ihmisen näkökulmasta. Aatteet ja ideologiat vaihtuvat Konkan elämässä okkultistisiin asioihin ja niitä oppeja vahvistaa mm rakkaussuhde kuvanveistäjä Heikki. W. Virolaisen kanssa.

Rakkaus ja kirjailijan työ
Luin ensi kerran Konkan romaaneja 1980-luvun loppupuolella opiskelukaupungissani, jolloin elin kaukana Helsingistä. Kaipasin kotikaupunkiani koko opiskeluajan. Hoidatan näitä kaipuuntiloja kirjallisuudella, lukemisella. Kirjasto on vieraalla paikkakunnalla, uusissa oloissa ja uusien ihmisten kanssa, paras paikka löytää hyvä ystävä.

Pidän Anita Konkan kielestä, tavasta kertoa. Hänen julkaistuista romaaneistaan olen lukenut osan, ja jotkut niistä myös uudestaan. Konkan viljelemä huumori on hienovaraista. Tätä huumorinlaatua voi kutsua vaikka vesimiesten huumoriksi. Se ei perustu koskaan tahalliseen ilkeyteen eikä toisten ihmisten olemuksen pilkkaamiseen vaan elämän syvempään pohjavirtaukseen.

Jokaisella meistä (myös ei-kirjailijoilla) on oma kielensä, yleiskielen lisäksi. Sitä ymmärtää toisia ihmisiä helpommin kuin toisia. On kirjoja/kirjailijoita joita täytyy lukea kauemmin, että syntyisi samanlaatuinen suhde kuin heihin, joihin syntyy välittömästi ja aivan spontaanisti hyvin luonteva suhde. Anita Konkan kirjoihin minulla on ollut lukijana mutkaton suhde. Ne ovat olleet hyviä ja tarpeellisia ystäviä.

Muistelmissaan Anita Konkka esittelee kaikki teoksensa ja kertoo kirjailijan työstään. Työ, rakkaudet, perhe-elämä ja suku, ystävyydet sekä matkat kulkevat rinnakkain ja sisäkkäin. Tunteiden elämänkertomuksessa polttavimmaksi tunteeksi nousee kateus ja mustasukkaisuus. Kateus kieltämättä motivoi osaa ihmisistä, mutta aivan kaikille se ei ole suinkaan hallitseva tunne. Lapsuudessa ja nuoruudessa se elää väkevimmin, aikuisikää elävillä sen ylikorostunut läsnäolo kertoo myös muista ongelmista.

(Kateus on sekoitetunne, jonka avasi hyvin Anja Snellmann teoksessaan Ivana B.)

Unennäkijä
Tärkein asia, joka minua ja Anita Konkkaa yhdistää, on ilman muuta unet. Näen paljon unia, olen aina nähnyt. Toisinaan herätessä en tunne oloani edes levänneeksi, vaikka olisin nukkunut ihan riittävästi. Tunnen omien unieni kielen, en toisten. Kuvastot ja merkitysmaailma ovat aina unennäkijän omia.

Unennäkijän muistelmissa unien rinnakkaistodellisuus on taitavasti läsnä. Anita Konkka sitoo hyvin taitavasti unet kertomuksen loimeen. Konkka ilmoittaa useimpien unien kohdalla ”näin unta”. Luin kyllä uniksi muutamia muitakin kohtauksia. Nämä uniksi lukemani kohtaukset muistuttivat tunnelmaltaan ja toiminnaltaan joitain omia uniani.

Olen lukenut monia elämänkertoja. Tätä lukiessa olo oli kuin hyvää romaania lukiessa. Se oli hyvin kirjoitettu, runsas, väkevä, hauska, hilpeä ja hyvin tunnerikas. Se on kulttuurihistoriallinen sukupolvikertomus, mutta ennenkaikkea se on naistaiteilijan työstä sekä monivaiheisesta elämästä kertova kirja.

Jokainen joka uskaltaa olla totta ja elää rohkeasti omanlaisensa elämän, ei ole koskaan hukassa tai eksyksissä vaan siinä ytimessä, josta myös taide nousee.

IMG_3022Jani Saxell on kirjoittanut Kansan Uutisten Viikkolehden tämän vuoden ensimmäisen numeroon pitkän ja perusteellisen jutun Anita Konkasta otsikolla: Inkeriläinen ikiliikkuja. Suosittelen!

Lehden voi lukea lähimmässä kirjastossa tai ostaa irtonumerona myös verkosta <<< Lehtiluukusta >>>