Avainsanat
Televisiossa käynnistyy kevään tullen todennäköisesti Suurin Pudottaja tai Suurin Keventäjä -ohjelma tai muu Suuri Läskikapina. Naistenlehdet täyttyvät laihdutuskuureista ja –ohjelmista. Moni tekee vuoden vaihtuessa laihdutuspäätöksen. Minun on laihduttava koska: [ajattele ja lausu se ääneen nyt].
Onko suhteemme omaan kehoomme, ruumiillisuuteemme kuitenkin jotenkin vinoutunut ja epäterve? Mikä meitä siinä ohjaa? Että laiha on terve ja normaali, lihava tai ylipainoinen on sairas ja epänormaali. Läski on vaarallista, ällöttävää sekä kauhistuttavaa. Etenkin naisilla. Anorektikkoon tai hoikkaan asennoidutaan toisin kuin ylipainoiseen. Anorektikko on kurinalainen ihminen, vaikka saattaisi olla paljon suuremmassa hengenvaarassa kuin ylipainoinen (usein onkin). Lihavia saa yhä pilkata, inhota, vihata, halveksua, väheksyä, mollata – myös julkisesti. Ympäröivä maailma, sehän on muuttunut yhä hurjemmaksi, yhä vaativammaksi, yhä ahdasmielisemmäksi myös sen suhteen minkälainen itse kukin saa olla. Saako enää olla olemassa muita kuin täydellisiä ihanneihmisiä ?
Vaikka:
”Itse asiassa yli 60-vuotiaista ne ovat terveempiä, joiden painoindeksi on yli 25. Lisäksi osa lihavuuden piikkiin menevistä sairauksista johtuu laihduttamisesta. Jojo-laihduttaminen aiheuttaa samoja sairauksia kuin lihavuus. Lihavilla naisilla on myös vähemmän osteoporoosia kuin laihoilla”. Niin kerrotaan Raijakoon artikkelissa: ”Minäkuvan voi rakentaa myös lihavuuden ympärille”.
Olisiko länsimaisessa naiskuvassakin jotain epätervettä? Kuinka vaikeaksi naiseksi kasvaminen ja naisena eläminen tehdään näillä kuvastoilla ja mielikuvilla jotka saavat liikkeelle foobiset kauhut ja hysteerisetkin asenteet, kun kuitenkin kyse on kehosta joka jokaisella on aivan ainutkertainen.
Terve sielu terveessä ruumiissa.
Olen elänyt läpi koko elämäni ”vääränkokoisessa” kehossa ja kohdannut monia asenteita, uskomuksia, ennakkoluuloja sekä fobioita, onneksi sen rinnalla olen tullut hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olen olemattoman vähän sairastanut koko elämäni aikana, ollut siis työnantajillenikin hyvin hyödyllinen. Viimeisessä terveystarkastuksessa terveydenhoitaja piti kaikkia kolesteroliarvojani ihmeen hyvinä. Ihmeen hyvinä. Lausuma johtuu siitä että olen ylipainoinen, ja hänessä terveyteni herätti ihmetystä. Tunnen useita laihempia, laihoja tai hoikkia kanssaeläjiä jotka syövät jo keski-iässä säännöllisesti kolesteroli- tai verenpainelääkkeitä tai sairastelevat muuten usein. Mutta heidän laihuutensa ei ole syy sairasteluun, ylipainoisella se olisi.
Terve ruumis terveellä sielulla.
En harrasta liikuntaa tai käy uimahallissa tai kävelylenkeillä tai pyöräile laihtuakseni, vaan voidakseni hyvin. Paitsi että liikunta virkistää, niin lihakset säilyttävät toimintakykynsä. Teemme suurta vahinkoa toisillemme sekä itsellemme ellemme rakasta kehoamme sellaisena kuin se on, sellaisena kuin miksi se muuttuu iän sekä elämän myötä. Sillä se muuttuu, emme ole samoja ihmisiä mieleltämme emmekä keholtamme kuin lapsena tai nuorena. Kehossamme tapahtuu koko ajan muutoksia, joka hetki.
Pidin lukupäivän ja luin kirjaa: Koolla on väliä !
Miksi lihavuus on niin vaikea hyväksyä? Miten tietyt ruumiit ja ruumiin muodot tulevat määritellyksi sopimattomiksi, muokattaviksi ja epäterveiksi? Kuka kulloinkin määritellään liian suureksi tai painavaksi ja miksi? Kuka hyötyy ja kuka kärsii siitä, että lihavuudesta yritetään päästä eroon? Miksi niin moni on epävarma ruumiinsa koosta ja muodosta – miten ruumiillisuus liittyy identiteettiin ja omanarvontuntoon? Mistä muista kuin terveydellisistä syistä lihavuutta halutaan ”hoitaa”? Onko mahdollista, että me ihmiset olemme luonnostamme useamman kokoisia ja muotoisia kuin vallitsevat ”terveen” ja ”normaalin” kriteerit antavat ymmärtää?
Näitä ja muita kysymyksiä pohditaan Katariina Kyrölän ja Hannele Harjusen toimittamassa teoksessa Koolla on väliä! – lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (Like 2007). Sen saa nyt edullisesti Liken verkkokirjakaupasta. Suosittelen heille jotka haluavat ymmärtää ajattelutottumuksiaan, ja mahdollisesti löytää sen todellisen Suuren Keventäjän.
Preivi 
pauliina said:
Minulla on ollut kunnia jutella Kyrölän kanssa aiheesta ja sen lähistöltä. Siinäpä järkevä ja rohkea nainen. Suosittelen myös kirjaa – omasta hyllystäkin löytyy!
Hirlii said:
Olen jonkunverran seurannut Hannele Harjusen haastatteluja, ja joitain keskusteluja aiheen tiimoilta. Kyrölä oli vieraampi. Mutta kummatkin ovat pohtineet asiaa hyvin ja ilahduttavalla tavalla. Nimenomaan naiseuteen liittyvänä tai sitä häiritsevänä asiana.
Tuima said:
Terveys ja laihuus eivät aina tosiaankaan kulje käsikädessä eikä aina kai voi sanoa olisiko ylipainoinen ihminen säästynyt joiltakin taudeilta olemalla hoikka, koska ylipainoisia vaivaavia sairauksia on myös hoikilla. Uskon kyllä siihen, että joillakin ihmisillä ylipaino edistää / nopeuttaa joidenkin tautien puhkeamista.
Se ei kuitenkaan auta minua ymmärtämään, miksi ihmisen arvo on kiloissa tai oikeammin niiden vähyydessä. Joissakin tapauksissa voisi kysyä onko Naisen arvo kilojen vähyydessä? Kannattaa miettiä miksi miespoliitikkojen ylipainosta ei irvailla (laihtuminen kyllä huomioidaan ihailevaan sävuyyn), mutta ainakin ennen naisten ylipaino tuntuu (tai ainakin ennen tuntui) vähentävän uskottavuutta.
Hirlii said:
Lihavuus kytketään ”terveyspuheessa” näiden tutkijoiden mielestä herkästi sairauteen. Varmasti on niin että mikäli esim. on suuri riski muutenkin sairastua diabetekseen, ylipaino edistää tuon taudin puhkeamista. Mutta nythän alkaa jo olla vallalla se näkemys että jokainen ylipainoinen sairastuu diabetekseen tai muihin tauteihin, täysin riippumatta onko geneettistä rasitusta tai ei.
Etenkin tänä aikana kun jo puhutaan ”itsehankituista” sairauksista, ja kun perusterveydenhuoltoa karsitaan, on hyvin mahdollista ettei saa enää apua jos on ylipainoinen.
Nainen saa herkemmin arvostelua osakseen liikojen kilojensa tai niiden puuttumisen takia. Siitäkin tässä teoksessa puhutaan. Ylipainoinen miespoliitikkohan mielletään sensijaan ”nallekarhuksi” tai muuksi sympaattiseksi hahmoksi. Minusta naisen tai ylipäätään kenenkään ihmisarvo, ei ole kiloissa – tai ei pitäisi olla.
Tuo Kyrölä, josta Pauliina tuolla mainitsi, tutkii nimenomaan median antamaa kuvaa lihavista ja siitä on artikkeli myös tässä kirjassa. Lihavuudesta ja sen vaaroistahan käydään paljon julkista puhetta. Se on aika yksipuolisesti värittynyttä puhetta.
Ari said:
Just luin jostain Amerikkalainen deittipalvelu oli heittänyt 5000 ihmistä ulos palvelustaan koska olivat lihavoituneet liikaa Joulun alla….Siis mitäh!!!
Hirlii said:
Täh?!! Sitä minäkin sanoisin. Mutta tuohon se lihavista luotu uhkakuva johtaa: poissulkemiseen ja diskriminointiin.
tammikuu44 said:
Ainoa lohtu tässä lihavuusinhossa ja laihdutusinnossa on se, että peruslihava kuten esim. tämä minä, ei pysty sellaiseen puristukseen, että pysyvästi laihtuisi ainakin 20 kg ja niinpä en pahemmin yritäkään.
Mutta mahdottoman iloinen olen, että maailmassa on muitakin,jotka ihmettelevät nykyistä laihuusvimma!
Ja nyt eläkeläisenä alan hyväksyäkin itseni lihavana.
Hirlii said:
Jo vain. On nimittäin painoarvoa, ellei muuta. Ja osaa suhtautua, useimmiten ellei ihan aina.
Mutta hankalaa siitä yhä tehdään, joten on se hyvä että löytyy näitäkin naisia jotka vähän ravistelevat uskomusten mattoja sekä imuroivat pelkoja pois.
Siteeraan Kaisa Ijästä:
Piilottelin yhä kysymystä suussANI.
Lintu lensi. Ikkuna aukesi. Käsi heitti avaimet.
Suu on yhä suu on yhä suu.
Olin löytänyt uusia ilmeitä.
Erilaisia kuin ennen:
Mitä tarkalleen oli ennen?
Sunnuntaina ISOäiti tarjosi sherryä:
maksulliset miehet
ovatko ne jo muotia PariisissA?
Entä kellari, vieläkö valot
ovat sönder.
Toisinaan suupieleni muistuttivat
Salvador Dalin viiksiä.
Naisen osa oli kuulemma sellainen
ettei se sovi oikein kenellekään.
(kaisa ijäs:siskot, veljet / sönder)
Eleanor Vatsa said:
Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, täytyypä katsoa joko sitä löytyisi kirjastosta. On kyllä totta, että ihmisen ihannepaino on yksilöllinen ja joku voi olla terveimmillään, onnellisimmillaan ja kauneimmillaan huomattavasti tuhdimpana kuin terveyssuositukset sallisivat. Toisaalta luonnostaan koipeliinitkin voivat kärsiä siitä anoreksittelusta vaikka eivät kärisi mistään syömishäiriöstä.
Hirlii said:
Niih. Se on tää kehovaunu jossa ollaan ei vaan matkustavaisina vaan myös yhtä sen kanssa.